5 vinkkiä palautumiseen

9.3.2023 | Hyvinvointi

1. Rajaa työaikasi ja huolehdi levosta ja vapaa-ajasta

Kun työtä voi tehdä aina ja kaikkialla, unohtuu helposti, ettei sitä tarvitse tehdä aina ja kaikkialla.

Muista rajata työaikasi ja huolehdi levosta ja vapaa-ajasta.

Kuka sen tekee, jos et sinä itse?

Vai hiippaileeko työpaikallasi työnkaveriesi ja esihenkilösi äitejä ja isiä, jotka huolehtivat siitä, ettei heidän pikku-Annansa tai pikku-Anttinsa tee liikaa töitä?

 

2. Huolehdi riittävästä tauottamisesta

Muista antaa mielellesi taukoja työpäivän aikana. Huolehdi palautumisestasi maanantaista sunnuntaihin, sillä jos yrität olla tehokas ja tehdä montaa asiaa samaan aikaan, menee vapaa-aikasi helposti työpäivistä palautumiseen.

Pienetkin tauot auttavat jaksamaan

Pienetkin tauot päivän aikana auttavat sinua palautumaan työpäivästä sekä lisäävät tehokkuuttasi.

Aivoille riittää 3-4 minuutin tauko.

Pidä suunnilleen tunnin välein tauko. Hae vettä, kahvia ja teetä. Jaloittele. Käy vessassa hyökkäämättä somen kimppuun.

Jos teet töitä yksin tai et voi osallistua esimerkiksi kokouksessa, olisi tauko hyvä pitää 45 minuutin välein. Jos voit osallistua, maksimiaika aivojen jaksamiselle on 1 tunti 15 minuuttia. Sen jälkeen olet silmälaput silmillä ja korvalaput korvilla, eikä mitään mene enää sisälle.

Olisiko juuri nyt tauon paikka?

 

3. Kiinnitä huomiota hengitykseen

Muista syvähengitys hyvinvointisi ja jaksamisesi tukena, sillä hengitys rentouttaa ja alentaa sykettä.

Ei ole ollenkaan sama, miten hengität. Teet sen automaattisesti, mutta hengityksen avulla saat aikaiseksi paljon hyviä asioita henkilökohtaisen hyvinvointini eteen. Pelkästään säännöllisesti syvähengitykseen keskittymällä vahvistat niitä aivojen osia, jotka osallistuvat myönteisten tunteiden kokemiseen. Huomaat sen jo parissa minuutissa.

Miten hengität?

Hengität noin 20 000 kertaa vuorokaudessa. Siis 12-16 kertaa minuutissa. Mutta ethän tee sitä 35-60 kertaa minuutissa kuten voimakkaassa rasituksessa. Ei ole siis ollenkaan merkityksetöntä, miten hengität noin 10 000 litraa ilmaa päivässä. Ei ole ollenkaan sama, miten tämän elintärkeän toiminnon teet.

Jos elät jatkuvasti ylikierroksilla, saatat puuskuttaa jokaisen päivän suorittamalla elämää. Juokset myös palauttavaksi tarkoitetun vapaa-ajan kuin vetäisit jatkuvia intervallispurtteja. Rauhoita siis hengitystäsi. Keskity kuuntelemaan sitä. Syvähengitys kannattaa.

"Metsä on suomalaisten psykiatri." -Arto Seppälä.

"Metsä on suomalaisten psykiatri." -Arto Seppälä.

4. Mene luontoon

Luonto elvyttää mieltä

  • Mieliala kohenee.
  • Kuormittavat tunteet, kuten viha, turhautuminen ja ahdistus, vähenevät.
  • Itsetunto kohenee.
  • Ongelmanratkaisu- ja keskittymiskyky kohenevat.
  • Koettu psyykkinen hyvinvointi ja elämänlaatu paranevat.

Luonto elvyttää kehoa

  • Verenpaine alenee.
  • Syke alenee.
  • Stressihormoni kortisolin pitoisuus alenee.
  • Fyysinen oireilu, kuten päänsärky, lievittyy.
  • Lihasjännitys alenee. 
  • Koettu terveys ja hyvinvointi kohenevat.

Lyhytkin luontoilu kannattaa. Luontoon on aina aikaa.

Eikä sinun tarvitse lähteä luonnonpuistoon tai aarniometsään. Puiden ja pensaiden katveessa istuminen riittää.

Luontoa ei suoriteta

Sinun ei tarvitse tuntea puita tai kasveja. Lintuja. Eläimiä.

Riittää, että olet.

Jo 5 minuutissa mielialasi kohenee ja 15–20 minuutissa elinvoimaisuutesi lisääntyy ja verenpaineesi laskee. Ota siis pieni hetki luontoilua joka päivä. 

Mitä teet heti tänään?

 

5. Muista: Riittävän hyvä riittää

Jos ajattelet myönteisesti joka päivä,
teet lujasti töitä,
pyrit olemaan paras versio itsestäsi,
ympäröit itsesi inspiroivilla ihmisillä,
etkä ikinä anna periksi
niin ei ole mitään rajoja sille
miten perusteellisesti voit palaa loppuun.
(Svend Brinkmann suom. Liisa Uusitalo-Arola)

Riittävän hyvä riittää. Sinun ei tarvitse olla joka päivä ja joka hetki versio 2.0 itsestäsi.

Olla ihminen ihmiselle, läsnä tässä hetkessä tänään ja nyt. Se riittää.


Vinkit antoi: Viestintävalmentaja, psykologi PsM, psykoterapeutti ET, perheterapeutti Essi Juvakka (Essive Oy).

Sinua voisi kiinnostaa myös

Häpeä on tuttu tunne työuupuneelle - näillä vinkeillä eteenpäin

Lisää vinkkejä ja apua työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen ja jaksamiseen saat henkilökohtaisesta hyvinvointivalmennuksestamme. Jäsenenämme valmennus kuuluu jäsenmaksuusi!

Lisää aiheesta: Hyvinvointi

Oma hyvinvointi edellä: liian miellyttämisen ja yliempatian rajat

​Muista välittäminen ja myötätuntoinen huomioon ottaminen o​n erinomai​nen piir​re. Ne voivat​ kuitenkin kääntyä​ överiksi vietyinä itseään vastaan​ – jopa huomaamatta. ​Lue ammattimentorin vinkit liian miellyttämisen merkkien tunnistamiseen.

Lue lisää

Työaika ja jaksaminen: Milloin kertyneet saldotunnit muuttuvat taakaksi?

Moni asiantuntija ja esihenkilö on tilanteessa, jossa saldotunnit kertyvät tasaisesti, mutta vapaapäivien pitäminen tuntuu mahdottomalta. Miten tämä vaikuttaa työhyvinvointiin ja miten tilanteeseen voisi saada muutosta?

Lue lisää

Mielekäs työelämä – työpaikoilla tarvitaan tekoja mielenterveyden tukemiseksi

Mielenterveysperusteisten poissaolojen kasvu työelämässä jatkuu yhä. Suunta on syytä saada kääntymään mahdollisimman pikaisesti. Miten työntekijöiden mielenterveyttä ja jaksamista voidaan tukea työpaikoilla?

Lue lisää

Käännä epävarmuus mahdollisuudeksi työelämässä

Ailahteleva maailmantilanne lisää epävarmuutta, eikä työelämässäkään säästytä tuulisilta ajoilta. Epävarmuus voi kuitenkin olla samanaikaisesti sekä mörkö että voimavara.

Lue lisää

Näin selviät marraskuun pimeydestä

Väsyttääkö marraskuun pimeys? Psykologi jakaa vinkit marraskuun pimeydestä ja lyhyistä päivistä selviämiseen.

Lue lisää