Ammattikorkeakoulut hyvä paikka yrittäjäksi kasvamiseen ja kehittymiseen

3.9.2021 | Ura

Yrittäjäksi ei synnytä, vaan kasvetaan ja opitaan. Mitään synnynnäisiä ominaisuuksia ei tarvita, vaan yrittäjämäisen asenteen ja ajattelutavan voi omaksua kuka tahansa. Yrittäjyyteen voi myös kulkea montaa erilaista polkua, eikä menestymiseen tarvita muodollista tutkintoa yrittäjyydestä.

Näitä kahta tarvitsee kuitenkin jokainen yrittäjä: monipuolista osaamista ja liiketoiminnan kokonaisvaltaista ymmärtämistä. 

Ammattikorkeakouluissa ympäri Suomea tarjotaan erilaisia tradenomitutkinnon koulutusohjelmia tukemaan valmiuksia yritystoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen. Yrittäjyysopintoja voi suorittaa yksittäisinä kursseina tutkinnon sisällä tai opiskella koko ammattikorkeakoulututkinnon yrittäjän koulutusohjelmassa. Muutamassa ammattikorkeakoulussa tutkinto myös suoritetaan perustamalla tiimiyritys, jossa opitaan yhdessä yrittämällä. Tällaisia ovat esimerkiksi Tiimiakatemia Jyväskylässä, Terwa-akatemia Oulussa ja Proakatemia Tampereella

Näihin koulutusohjelmiin haetaan samalla tavalla kuin muihin tutkintoon johtaviin tradenomikoulutuksiin ja opinnot vastaavat laajudeltaan, osaamistavoitteiltaan sekä rakenteeltaan pitkälti ”tavallisesti” suoritettavia tradenomitutkintoja. Yritystoiminnan perusopintojen jälkeen perustetaan tiimiyritys, jossa opiskelijat työskentelevät ja rakentavat menestyvää liiketoimintaa yhdessä. Opinnoissa korostuvat yhdessä ja toisilta oppiminen, valmennusmainen opetus, kehityskeskustelut, projektit sekä yritysvierailut. Arvioinneissa numeroiden sijaan painottuu itsearviointi, tiimiläisten palaute ja varmasti se tärkein mittari: asiakkaiden palaute. 

Erilaisia urapolkuja sekä tapoja tehdä töitä on koko ajan enemmän ja harva yrittäjyyden koulutusohjelmasta valmistunut tradenomi päätyy lopulta toimimaan lopun ikäänsä yrittäjänä. Yrittäjyyden koulutusohjelmasta saa onneksi monipuoliset tiedot ja taidot toimia myös palkansaajana yksityisellä tai julkisella sektorilla.

Suomi tarvitsee korkean osaamisen yrittäjiä ja erilaisia väyliä opetella menestyvän yrityksen pyörittämistä. Myös yrittäjänä pitkään toimineet konkarit tarvitsevat tapoja kehittää osaamistaan jatkuvasti. Briljantin liikeidean lisäksi tarvitaan kykyä ennakoida ja mukautua nopeasti muuttuvan maailman tarpeisiin. Tässä ammattikorkeakouluilla on loistava mahdollisuus toimia tulevaisuuden yrittäjien ponnahdusalustoina ja kumppaneina yrittäjien jatkuvalle oppimiselle. 


P.S. Myös me tarjoamme monenlaista tukea ja apua yrittäjinä toimiville tradenomeille sekä yrittäjyyttä harkitseville, katso kaikki tradenomiyrittäjien palvelut täältä 

Joonas Kopra

Erityisasiantuntija, finanssi- ja ICT-ala

050 407 4876

joonas.kopra@tradenomi.fi

Lisää aiheesta: Ura

Miten liitto auttaa irtisanottua?

Irtisanotuksi tuleminen on aina ikävä yllätys, joka tuo mukanaan epävarmuutta ja monenlaisia kysymyksiä. Tradenomiyhteisö on onneksi olemassa tällaisiakin tilanteita varten. Liitto tarjoaa sinulle jäsenmaksuusi sisältyvät kattavat palvelut, jotka helpottavat siirtymistä uuteen elämänvaiheeseen.

Lue lisää

Mitä outplacement-valmennuksessa tapahtuu ja miksi valita juuri InHunt Group?

Jos työnantajasi tarjoaa muutosneuvottelujen kohteena olevalle henkilöstölle mahdollisuuden valita outplacement-kumppanin, Tradenomien jäsenenä sinulla on etuoikeus valmennuspalveluun InHunt Groupissa, jossa saat henkilökohtaisen tuen urasi seuraaviin askeliin Senior Headhunterilta.

Lue lisää

Mistä apua työnhakuun?

Kun työnhaku sakkaa tai ura kaipaa uutta suuntaa, on aika tutustua Tradenomien työnhakua tukeviin palveluihin.

Lue lisää

Kun esihenkilörooli kiehtoo, mutta epäröit – asiantuntijasta esihenkilöksi

Oletko sinäkin miettinyt, voisiko nyt olla oikea hetki ottaa askel eteenpäin ja tavoitella esihenkilöroolia? Miten pääsen esihenkilöksi ilman aiempaa kokemusta? Lue ammattimentorin vinkit!

Lue lisää

Erotu työnhaussa – näin saat headhunterin soittamaan sinulle

Headhunterin soitto voi avata aivan uudenlaisen näkymän uralle. Mutta mikä saisi headhunterin lähestymään juuri sinua?

Lue lisää