Hanna Tikander: Holiton elämä toi viikkoihin lisää päiviä
21.12.2022 | Hyvinvointi
Mimmit sijoittaa -yhtiön Hanna Tikander päätti kolme vuotta sitten muuttaa elämäänsä ja raitistua. Holiton elämä on tuonut viikkoihin lisää päiviä. Se on myös vienyt lähemmäs sitä Hannaa, joka hän haluaa olla.
Teksti: Sanna Leskinen; Kuvat: Pete Aarre-Ahtio
Takana on hektinen syksy. Elokuussa 28-vuotias Hanna Tikander julkaisi esikoiskirjansa Selvin päin – erään bilettäjän tarina Wilma Ruohiston kanssa. Kirja kertoo Tikanderin alkoholiongelmasta ja raitistumisesta.
Tikanderille on ollut yllätys, että niin moni on samaistunut hänen tarinaansa ja kokemuksiinsa. Vertaistukea kirjan teemojen ympäriltä on jaettu puolin ja toisin.
– Olen kantanut suurta häpeää. Aiemmin ajattelin, että vain minä olen kokenut ja tehnyt tällaisia asioita, ja olen siis jotenkin huono ihminen.
”Jos mietit omaa alkoholinkäyttöäsi, niin kirjoita ylös, mitä alkoholi sinulle antaa ja mitä se sinulta vie. Ovatko ne asiat sinulle tärkeitä, mitä se sinulta vie? Sitä kautta löytyy vastaus”, Hanna Tikander sanoo.
– Haluan joskus olla hyvä äiti. Minun täytyy saada itseni ennen sitä kuntoon. Päihteet eivät auta siinä.
Raitistuminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Tikanderilla todettiin vaikea masennus vuosi raitistumisen jälkeen.
– Olin ajatellut, että raittius pelastaa minut ja tekee minusta onnellisen. Sitten tajusin, että kaikki vasta alkoi raitistumisesta, kun asiat, jotka olin alkoholin avulla turruttanut mielessä pääsivät valloilleen.
Raitistuminen toi lisäpäiviä viikkoon ja selkeytti ajatuksia
Nykyään Tikander tuntee elävänsä aivan kuin eri elämää kuin silloin, kun vielä joi. Bileviikonloppujen jälkeen keskittyminen töihin oli vaikeaa.
– Ennen viikosta aina pulahti pari päivää pois. Ne menivät krapulassa tai huonossa olossa, kun jouduin kasailemaan itseäni maanantaista torstaihin. Parantelin itseäni viikonloppujuhlista ja yhtäkkiä oli taas viikonloppu.
Tuolloin pienetkin päätökset tuntuivat suurilta.
– Mieluiten annoin muiden ihmisten tehdä päätökset, sillä olin epävarma. Pelkäsin, että jos päätös on huono, se on minun syyni tai olen pilannut kaiken.
Päätösten tekeminen on Tikanderille nykyään helpompaa kuin bilevuosina.
– Kuulen omat ajatukseni. En kaipaa enää niin vahvasti muilta hyväksyntää. Seison omien päätösteni takana.
Mimmit sijoittaa -tiimissä päätösten kanssa ei myöskään jää yksin.
– Vaikka tulisi tehtyä huono päätös tai käytännössä epäonnistuminen niin kukaan ei suutu minulle. Elämä jatkuu ja me olemme tiiminä yhdessä.
”Se on jo hienoa, jos pohtii omaa alkoholinkäyttöä. Se kertoo siitä, että joku prosessi on käynnissä”, Hanna Tikander miettii.
Holittomuus on jokaisen oikeus
Tikander oli puhunut avoimesti alkoholinkäytöstään Selvin päin -podcastissa vuoden ajan ennen kirjan julkaisua. Iso päätös oli kertoa kirjassa myös huumeiden käytöstä. Tikanderilta kysyttiin, että tietääkö hän minkälaiset seuraukset sillä saattaa olla. Hän halusi kuitenkin olla rehellinen tarinassaan.
Tikander kuvaa raitistumista parhaaksi matkaksi, jonka on tehnyt.
– Alan pikkuhiljaa löytää oman ääneni ja identiteettini. Kuka haluan olla, minkälaisia asioita haluan tavoitella ja miten tavoitteisiin pääsee.
Tikander ajattelee, että kulttuuri alkoholinkäytön suhteen kehittyy yhä enemmän siihen suuntaan, että jokainen voi valita, että haluaako juoda vai ei.
– Haluan haastaa, jos huomaan, että joku kyseenalaistaa toisen juomattomuutta. Jokainen saa päättää itse. Vielä on matkaa mutta muutos on käynnissä.
Positiivisiin kommentteihin keskittyminen auttaa jaksamaan
Parikymppisenä Tikander ei vielä tiennyt, mihin ammattiin hän haluaisi valmistua. Siksi hän valitsi koulutuksen, josta uskoi olevan hyötyä millä alalla vaan. Tikander valmistui vuonna 2021 Haaga-Helian Porvoon kampukselta myynnin ja visuaalisen markkinoinnin linjalta. Hän piti opintojen käytännönläheisyydestä. Kokemuksista tapahtumien järjestämisessä on ollut hyötyä nykyisessä työssä Mimmit sijoittaa -mediayhtiössä.
”Merkitsen kalenteriini vapaa-ajan. Aktiivinen treeni, musiikin kuuntelu ja keikoilla käyminen ovat minulle palauttavia hetkiä”, Hanna Tikander sanoo.
Yrityksessä on vedetty tarkat linjat ajankäytölle. Aiemmin työkaverit saattoivat istua iltamyöhään toimistolla.
– Sitten tajusimme, että olemme yrittäjiä, jotta saamme itse määritellä, miltä meidän työpäivämme näyttävät.
Hänen työnsä vaatii itsensä laittamista peliin ja omakohtaisista kokemuksista kertomista esimerkiksi podcast-jaksoissa. Joskus negatiiviset kommentit vetävät mielen matalaksi. Silloin Tikander keskittyy positiivisiin kommentteihin.
– Minulle riittää, jos on edes yksi ihminen, jonka elämää olen pystynyt muuttamaan sillä, että olen puhunut asioista ääneen.
Artikkeli on julkaistu Tradenomi-lehdessä 4/2022. Voit lukea koko Tradenomi-lehden Issuussa.
Sinua voisi kiinnostaa myös
Epäasiallinen kohtelu työpaikoilla - tehdään siitä yhdessä loppu!
Epäiletkö työuupumusta? Ammattilaisen vinkit uupumuksen ensimerkkeihin
Jäsenenämme etuihisi kuuluvat esimerkiksi monipuolisest työhyvinvointipalvelumme. Opiskelijajäsenenä voit hyödyntää myös opiskelijoiden hyvinvointivalmennuksen.
Lisää aiheesta: Hyvinvointi
Oma hyvinvointi edellä: liian miellyttämisen ja yliempatian rajat
Muista välittäminen ja myötätuntoinen huomioon ottaminen on erinomainen piirre. Ne voivat kuitenkin kääntyä överiksi vietyinä itseään vastaan – jopa huomaamatta. Lue ammattimentorin vinkit liian miellyttämisen merkkien tunnistamiseen.
Työaika ja jaksaminen: Milloin kertyneet saldotunnit muuttuvat taakaksi?
Moni asiantuntija ja esihenkilö on tilanteessa, jossa saldotunnit kertyvät tasaisesti, mutta vapaapäivien pitäminen tuntuu mahdottomalta. Miten tämä vaikuttaa työhyvinvointiin ja miten tilanteeseen voisi saada muutosta?
Mielekäs työelämä – työpaikoilla tarvitaan tekoja mielenterveyden tukemiseksi
Mielenterveysperusteisten poissaolojen kasvu työelämässä jatkuu yhä. Suunta on syytä saada kääntymään mahdollisimman pikaisesti. Miten työntekijöiden mielenterveyttä ja jaksamista voidaan tukea työpaikoilla?
Käännä epävarmuus mahdollisuudeksi työelämässä
Ailahteleva maailmantilanne lisää epävarmuutta, eikä työelämässäkään säästytä tuulisilta ajoilta. Epävarmuus voi kuitenkin olla samanaikaisesti sekä mörkö että voimavara.
Näin selviät marraskuun pimeydestä
Väsyttääkö marraskuun pimeys? Psykologi jakaa vinkit marraskuun pimeydestä ja lyhyistä päivistä selviämiseen.