Henkilöstön edustaja on työntekijöiden puolestapuhuja
13.5.2022 | Työelämä
Työelämän kehittyminen ja kehittäminen työpaikoilla tarvitsee henkilöstön edustajia. Heitä ovat mm. työehtosopimusten mukaiset luottamusmiehet sekä työlainsäädännön mukaiset luottamusvaltuutetut ja työsuojeluvaltuutetut. Tradenomien jäsenistä n. 300 toimii tällä hetkellä virallisina henkilöstön edustajina ja Tradenomien omina yhdyshenkilöinä. Ilahduttava määrä sinällään ja määrä on hienoisessa kasvussa! Toivomme edelleen mukaan uusia ja aktiivisia edustajia.
Henkilöstön edustajana et ole yksin
Henkilöstön edustajaksi ryhtymiseen ei vaadita mitään erityisiä taitoja tai tietoja. Maalaisjärki, rehellisyys, kompromissitaidot ja halu kehittää työelämää riittävät jo pitkälle. Lisäksi tarvitaan totta kai edustettavien työkaverien luotto ja tuki. Muut tehtävässä tarvitut tiedot ja taidot oppii luottamushenkilöille suunnatuilla kursseilla ja sitä mukaan, kun hoidettavia tilanteita työpaikoilla tulee eteen. Yksin ei siis hommia tarvitse osata, eikä myöskään tehdä, vaan tukea saa aina myös meiltä liitosta - olipa kyse sitten isosta tai pienestä asiasta tai vaikkapa vaalien järjestämisestä!
Henkilöstön edustajana pääset vaikuttamaan
Henkilöstön edustajien määrä ja erityisesti aktiivisuus ja osallistuminen takaavat meille ajantasaista tietoa työpaikoilta. Tällöin voimme ajaa entistä paremmin jäseniemme etuja. Henkilöstön edustajien määrän kasvu lisää myös vaikutusmahdollisuuksiamme eri alojen työehtosopimusneuvotteluissa. Yksityisellä sektorilla luottamushenkilönä toimiva jäsenemme voi lisäksi päästä neuvottelujärjestömme YTN:n sopimusalojen taustaryhmiin. Taustaryhmissä henkilöstön edustajat pääsevät vaikuttamaan suoraan alansa neuvottelutoimintaan ja työehtoihin.
Parhaimmillaan henkilöstön edustaja käy aktiivisesti keskusteluita sekä työnantajan että edustamiensa työntekijöiden kanssa ja on hyvin kartalla työpaikan kokonaistilanteesta.
Henkilöstön edustajana voit vaikuttaa mm. seuraaviin asioihin:
- työehtojen ja -olojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen
- työssäjaksamisen edistämiseen
- avoimen keskustelukulttuurin syntymiseen työnjohdon ja työntekijöiden välille
- säännöllisen vuoropuhelun luomiseen edustettaviesi työntekijöiden kanssa
- molempien osapuolten näkemykset huomioivien paikallisten sopimusten syntymiseen esim. hybridityön osalta
- palkkausjärjestelmien, palkankorotusten ja tulospalkkiojärjestelmien kehittämiseen
Henkilöstön edustaja onkin työntekijöiden tuki ja turva sekä puolestapuhuja työpaikoilla. Asiansa osaava edunvalvonnan ammattilainen! Lähde siis rohkeasti henkilöstön edustajaksi katsomaan mitä kaikkea edustajan polku voi tuoda mukanaan. Lisäksi niin uusilta kuin jo pidempään henkilöstön edustajina toimineilta toivon rohkeutta lähestyä meitä niin pienillä kuin suurillakin ideoilla, tiedoilla, kysymyksillä, hyvillä esimerkeillä, parannusehdotuksilla yms. Kannustan myös osallistumaan koulutuksiin ja seminaareihin (olivatpa ne meidän tai neuvottelujärjestöjemme YTN:n tai JUKO:n järjestämiä).
Mikäli suoraan henkilöstön edustajaksi lähteminen ei tunnu omalta jutulta, mutta asiat kiinnostavat, voit tulla mukaan Tradenomien yhdyshenkilöverkostoon. Verkostossa työelämäasioista ja vaikuttamisesta kiinnostuneet jäsenemme pääsevät tutustumaan henkilöstöedustajien toimintaan mm. osallistumalla samoihin koulutuksiin sekä pitämällä yllä aktiivista keskustelua. Tämän jälkeen on helpompi lähteä henkilöstön edustajaksi, kun toiminta on tuttua.
Blogiteksti: Jenni Lakso
Kiinnostaako henkilöstön edustajana toimiminen?
Lue faktat luottamushenkilönä toimimisesta ja valitsemisesta.
Jenni Lakso
Erityisasiantuntija, teknologiateollisuus, kaupan ala ja taloushallintoala, luottamusmiestoiminta
050 321 8982
jenni.lakso@tradenomi.fi
Lisää aiheesta: Työelämä
Irtisanomissuojan heikentäminen passivoi työyhteisöjä
Jos lainsäädäntö toteutuu esitetyllä tavalla, työntekijöille voi tulla lähtö työsuhteesta aiempaa heppoisimmilla perusteilla, ilman sitä painavaa syytä. Yksi ennakoimaton lopputulos irtisanomissuojan heikentämiselle voi olla työyhteisöjen passivoituminen. Koko lakihanke oli alunperinkin perusteluiltaan hataralla pohjalla.
Työelämä muuttuu vauhdilla - miksi vuosilomalaki laahaa perässä?
Työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Samalla uudet sukupolvet haastavat perinteisiä käsityksiä työurasta. Vuosilomalaki on kuitenkin jämähtänyt vuosikymmenten taakse ja vaatii reipasta ravistelua, jotta se tukee työssäkäyvien hyvinvointia.
Psykologin vinkit: Huomioi neurodiversiteetti työelämässä
Mitä neuromoninaisuus tarkoittaa? Miten sinä itse onnistut huomioimaan neurodiversiteetin parhaalla mahdollisella tavalla omassa työyhteisössäsi?
TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025
Työ- ja elinkeinotoimistot lakkautetaan vuoden 2025 alussa. Jatkossa työttömän ja työnhakijan palvelut tarjoaa oma kotikunta tai useamman kunnan muodostama työllisyysalue.
Kiireen kulttuuri vie työstä tehon - terveisiä teknologia-alan tulevaisuusvuoropuhelusta
Teknologia-alan toimijat hakevat ratkaisuja työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen. Tulevaisuusvuoropuhelussa keskusteltiin organisaatiokulttuurin roolista työssä jaksamisessa ja kiireen tunnun luomisessa.