Tradenomit mukana Akavan mielenilmauksessa 6.2.

5.2.2024

Olemme kärsivällisesti yrittäneet käydä vuoropuhelua ja tuoneet esiin ratkaisuvaihtoehtojamme maan hallitusohjelman työelämäkysymyksiin. Valitettavasti niin meidän kuin keskusjärjestömme Akavan näkemykset eivät ole saaneet minkäänlaista vastakaikua poliitikoilta tai työnantajilta.

Tästä syystä Akavan hallitus päätti poliittisen mielenilmauksen järjestämisestä, jossa myös me Tradenomit olemme mukana yhdessä muiden akavalaisten liittojen kanssa.

Poliittinen mielenilmaus 6.2.2024

Poliittinen mielenilmauksemme järjestetään 6.2.2024 kello 14-16 Turussa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla (Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa). 

Ulosmarssit koskevat edellä mainituilla paikkakunnilla kaikkia jäseniämme yksityisellä sektorilla riippumatta toimialasta tai asematasosta. Mielenilmausten piirissä eivät ole julkisella sektorilla työskentelevät tai virkasuhteiset jäsenemme. Mielenilmaus on suunnattu poliittista päätöksentekoa, ei työ- tai virkaehtosopimuksia kohtaan.

Kannustamme jokaista Tradenomien jäsentä kyseisillä paikkakunnilla osallistumaan ulosmarssiin!

Miksi osallistumme Akavan mielenilmaukseen?

Hallitusohjelman kirjausten toteutuminen sellaisenaan vaikuttaa jokaisen jäsenemme arkeen heikentävästi. Muutoksia ajetaan läpi vauhdilla ilman riittäviä vaikuttavuusarvioita tai lausuntoaikoja, eikä ministeriöiden asettamissa työryhmissä ole tosiasiallisesti ollut mahdollisuutta vaikuttaa suunnitelmiin.

Olemme aktiivisesti tarjonneet keskusjärjestömme Akavan kanssa ratkaisuvaihtoehtoja tasapainoisempien toimien toteuttamiseksi. Valitettavasti esityksemme eivät ole saaneet minkäänlaista vastakaikua ja viestimme vahvistamiseksi on välttämätöntä ryhtyä muihinkin toimiin.

Mielenilmauksella haluamme viestiä, ettemme hyväksy: 

  • sitä, että ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton 
  • sitä, että aikuiskoulutustuki poistettaisiin vailla tietoa siitä, miten työuran aikana on mahdollista vaihtaa alaa ja kehittää laajemmin omaa osaamistaan 
  • sitä, että määräaikaisia työsuhteita voitaisiin solmia jatkossa, vaikka tarve työlle olisi pysyvä
  • sitä, että irtisanomisperusteita madallettaisiin entisestään

Akava kertoi tiedotustilaisuudessaan 22.1. miksi mielenilmaus järjestetään. Tiedotustilaisuudessa myös Akavan varapuheenjohtaja,Tradenomien edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula, kommentoi työttömyysturvan heikennyksiä. Katso Akavan tiedotustilaisuus alta.

Paremman työelämän puolesta -studiolähetys suorana 6.2. klo 14 alkaen

Paremman työelämän puolesta -studiolähetyksissä keskustellaan ratkaisuista kiperän työmarkkinakriisin ratkaisemiseksi, kuullaan asiantuntijoita sekä nähdään tunnelmia Helsingissä, Turussa ja Tampereella järjestettävistä Paremman työelämän puolesta -tapahtumista. Studiossa kuullaan mm. Tradenomien puheenjohtajan, Jaakko Hyvösen, puheenvuoro.

Pääset seuraamaan studiolähetystä tästä >>

Toivoa tulevaisuuden työelämään – nuorten ääni kuuluvaksi -paneelin verkkolähetys 6.2. klo 17 alkaen

Akava ja Akavan opiskelijat järjestävät Toivoa tulevaisuuden työelämään – nuorten ääni kuuluvaksi -tilaisuuden tiistaina 6.2.2024 klo 17 Vanhalla ylioppilastalolla. Tilaisuuden paneelikeskustelua voit seurata myös verkkolähetyksenä.

Keskustelussa keskitytään nuorille tärkeisiin teemoihin, erityisesti hallitusohjelman laajasti huolta herättäneisiin työelämäkysymyksiin.

Keskustelemassa ovat Merja Kyllönen (Vas.), Markus Lohi (Kesk.), Niina Malm (SDP), Sari Multala (Kok.), Mika Poutala (KD) sekä Sofia Virta (Vihr.).

Pääset seuraamaan verkkolähetystä tästä >>

Infotilaisuudet jäsenillemme

Jäsenwebinaarissamme 1.2. kerromme kuinka hallituksen suunnittelemat työelämämuutokset vaikuttaisivat tradenomien elämään, jäsentemme näkemyksiä ehdotuksista jäsentutkimuksemme perusteella ja mitkä ovat ratkaisuehdotuksemme. 

Jäsenwebinaarissamme 5.2. kerromme mitä Tradenomit ja Akava tavoittelevat ulosmarsseilla, miten ulosmarsseihin päädyttiin ja miksi on tärkeää, että olet mukana. Annamme myös vielä viime hetken käytännön ohjeet ulosmarsseihin.

Ilmoittaudu mukaan!
Infotilaisuudet jäsenillemme

Lisää aiheesta

Usein kysytyt kysymykset (UKK) poliittisesta mielenilmauksesta

Tradenomien tiedote mielenilmaukseen osallistumisesta

Jäikö sinulla kysyttävää?

Edunvalvonta- ja vaikuttamisyksikön asiantuntijamme vastaavat jäsentemme kysymyksiin mielenilmauksista osoitteessa edunvalvonta@tradenomi.fi

Edunvalvonnan asiantuntijamme vastaavat kysymyksiin sivujemme Työtaistelutoimet-chatissä

29.1.-2.2. klo 11-14

5.2. klo 9-16 

6.2. klo 9-14

Muiden liittojen mielenilmaukset - kuinka toimin?

Järjestetäänkö työpaikallasi SAK:n tai STTK:n mielenilmauksia? Lue ohjeistamme kuinka toimia.

Lue ohjeet!
Muiden liittojen mielenilmaukset - kuinka toimin?

Edunvalvonta

Tavoita edunvalvonnan ja vaikuttamisen asiantuntijamme

edunvalvonta@tradenomi.fi