Seurana Oy:n toimitusjohtaja, yrittäjä Mirka Saarisen tavoite on saada hyvä konkretisoitumaan mahdollisemman monelle. Hänen tapauksessaan tämä tarkoittaa vanhuksia, heidän omaisiaan, työkykyisiä eläkeläisiä ja lopuksi myös häntä itseään.

Onnenkantamoisia ja omia avauksia

Kaupallinen koulutus oli Saariselle itsesäänselvyys; sen kertoivat jo ammatinvalintatestit kouluaikoina. 

– Varmasti tähän on vaikuttanut myös se, että molemmat vanhempani ovat yrittäjiä. Jätin jopa eskarin väliin, kun viihdyin paremmin äitini kioskissa asiakkaita viihdyttämässä, Saarinen naurahtaa.

Toiveistaan huolimatta Saarinen ei kuitenkaan päässyt lukemaan liiketaloutta Jyväskylään. 

– Sain mystisen selityksen, että testini olivat menneet niin hyvin, että he valitsivat puolestani Haaga-Helian Helsingissä. Sieltä valmistuin tradenomiksi vuonna 1998, hän kertoo.

Jälkikäteen ajateltuni tämä oli yksi onnenkantamoisista, jotka ovat määritelleet Saarisen elämää. Seuraava tapahtui talvella 1999, kun hän huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin Kontaktimessuille (nykyinen Management Events) markkinointihenkilöä. 

– Näen vieläkin silmissäni sen ilmoituksen, Saarinen huokaa.  – En tiennyt alasta mitään, ja kun minulle tarjottiin paikkaa, päällimmäinen tunne oli paniikki. Päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista, ja siitä alkoi pitkä ja hieno työrupeama. 

Saarinen kiittää entistä työnantajaansa ja yrityksen toimitusjohtajaa Olli Muuraista paljosta. Kun Saarinen jätti yrityksen helmikuussa 2017, hän oli edennyt Suomen maajohtajaksi tuotevastuullaan Pohjoismaat ja Eurooppa.

– Ennen poikani syntymää vietin maailmalla pari päivää viikossa. Teimme työtä aina laatu ja asiakaspalvelu edellä, ja näitä oppeja pyrin toteuttamaan nyt myös omassa yrityksessäni, hän toteaa. 

Äitiyslomalla Saarisen elämä sai jälleen uuden käänteen, kun hänen Sulo-pappansa joutui muuttamaan hoivakotiin Tampereelle. – Käydessäni katsomassa pappaa tajusin, kuinka yksinäisiä vanhukset ovat. Vaikka perheemme kävi häntä katsomassa viikoittain, väliin jäi aina päiviä ilman toimintaa ja juttukaveria.  

Saarinen halusi papalleen seuraa, mutta mitään tahoa ei ollut tarjolla. Hän purkautui ystävilleen ja kertoi ajatuksistaan vanhusten elämänlaadun parantamisesta, mutta arki ja arkuus ryhtyä toimeen jättivät ajatuksen muhimisen tasolle. 

– Keväällä 2016 ystäväni saivat tarpeekseen ja päättivät, että minun täytyy ottaa asia esille työpaikallani. Pian teimmekin jo töissä suunnitelman irtautumisestani, ja vähensin töiden määrän puoleen. Keksin yritykselleni nimen ja aloin opiskella avoimessa yliopistossa vanhustieteiden perustutkintoa, Saarinen luettelee.

Ikäihmisten ja itsensä asialla

Saarisen yritys, Seurana Oy, tarjoaa nimensä mukaisesti seuraa ikäihmisille heidän kotonaan tai hoivakodeissa. Toiminnan ydin on, että vanhus saa säännöllistä seuraa aina samalta henkilöltä. Jokaisesta tapaamisesta kerrotaan kuulumiset omaisille ja toimintaa kehitetään jatkuvan palautteen perusteella. Saarinen saa lisää merkitystä työlleen siitä, että hänen ”seuralaisensa” ovat eläkeläisiä. Hän ei myöskään kaihda sanomasta ääneen, että hoiva-ala kaipaisi hänen mielestään ravistelua, parempaa johtamista ja heittäytymistä asiakkaan asemaan. 

– Olen varmasti kummajainen alalla, Saarinen hymähtää. 

Saarisen toimisto on kotona sekä hoiva-kodeissa, nyt jo useammalla paikkakunnalla. Toistaiseksi hän työskentelee Seuranassa yksin. Apua muun muassa teknisiin kysymyksiin hän ostaa ulkopuolisilta. 

– Minulla on ihania ihmisiä ympärillä. Sekin on hyvä tunnistaa, että kaikkea ei tarvitse osata yksin.

Yrityksen perustamisvaiheessa Saarinen kävi uusyrityskeskuksessa, mutta apu sieltä jäi hyvin ohueksi. Hän arvelee, että osasyy siihen on varmasti ollut hänen liikeideansa poikkeuksellisuus. 

– Parasta palvelussa oli, että löysin sitä kautta itselleni mentorin, jonka kanssa olen voinut pallotella yrittämiseen liittyviä teemoja, Saarinen toteaa.

Sen sijaan kaupallisen koulutuksen ja aikaisemman työkokemuksen merkitystä Saarinen ei voi liikaa painottaa. 

– Minulla ei olisi ollut rohkeutta ryhtyä tähän ilman vahvaa taustaani.

Elämäni Sulot 

Saarinen on koko ajan turvautunut visioonsa ja intuitioonsa. Isoin haaste hänelle on ollut hyppy tuntemattomaan sekä lukuisat epäilykset siitä, onko hän oikeassa. 

– Kristallipallolle olisi ollut moneen kertaan tarvetta. Esimerkiksi byrokratian määrä yllätti, mutta toisaalta hoiva-alalla toiminen on herkkää, ja tietty tarkkuus on ihan hyvä asia, Saarinen pohtii. – Kaiken kaikkiaan on ollut jännittävää seurata, onko omalle konseptille tarvetta. Palautteen perusteella kyllä. 

Kenelle Saarisen mukaan alanvaihto sitten sopii? Kaikille, jotka kokevat vielä haluavansa kokea jotain uutta. 

– Onhan tämä ollut melkoista järjen ja intohimon vuoristorataa. Epävarmuus tuntuu synkeältä, mutta onnistuminen sitäkin paremmalta, hän rohkaisee.

Vapaa-aikansa Saarinen viettää viisivuotiaan Sulo-poikansa kanssa. Joogaa hän harrastaa aina kuin aika sallii.

– Jokin kaunis päivä osallistun vielä retriittiin, hän lupaa itselleen.– Tällä hetkellä pakenen vielä arkea ruotsalaisten dekkarien pariin.

Saarinen miettii, että muutos on pehmentänyt hänen arvojaan, mutta samalla hänen ammatillinen itsetuntonsa on kasvanut. – Tiedän, että pärjään. Olen oppinut valtavasti uutta, myös sen, että itselle pitää olla armollinen. 

Saarisen Sulo-pappa menehtyi kaksi vuotta sitten.  – Katselen usein taivaalle ja kiitän häntä paljosta. 

Teksti: Hanna Ojanpää
Kuva: Juho Kuva

Julkaistu Tradenomi-lehdessä 4/2017