Mitä puolueet lupasivat tradenomeille?
4.4.2023 | Työelämä
Vaalit on nyt käyty ja sen myötä yhteiskunnallisessa keskustelussa saadaan uusi vaihde silmään. Vaalipäivä on eduskuntavaalien ja uuden eduskunnan kulminaatiopiste. Paljon on tapahtunut ennen vaaleja ja paljon tapahtuu sen jälkeen. Mutta mitä ihan tarkalleen se tarkoittaa tradenomeille? Mitä puolueet lupasivat tradenomeille? Entä miten me Tradenomit vaikuttamme tulevaan hallitusohjelmaan?
Vaalivoiton saanut suurin puolue aloittaa perinteisesti hallitustunnustelut ja Kokoomus on kertonut aloittavansa tämän työn pääsiäisen jälkeen. Julkisuudessa spekulaatiot erilaisista hallituskokoonpanoista ja ohjelman sisällöstä kiihtyvät seuraavina päivinä. Hallituksen kokoonpanoon en lähde pureutumaan, vaikka sen pohdinta on myös meidän näkökulmastamme kiinnostavaa. Pääasia on, että Suomeen saadaan toimintakykyinen hallitus ohjelmineen pikapuoliin.
Jatkamme uuden eduskunnan ja hallituksen kanssa keskustelua työelämän ja koulutuksen parantamiseksi tavoitteidemme mukaisesti. Ajamme viittä meille tärkeää tavoitetta, joita olemme esitelleet vaalien alla puolueille:
- Subjektiivinen oikeus osa-aikatyöhön helpottamaan väliaikaisesti kuormittavia tilanteita
- Työturvallisuuslain uudistaminen kirjaamalla psykososiaalinen kuormitus lakiin
- YAMK-tutkintonimikkeen muuttaminen muotoon Maisteri (AMK)
- Kouluttautuminen verovapaaksi henkilöstöeduksi tukemaan osaamisen kehittämistä
- Työttömyysturvan uudistaminen työssäoloehtoa porrastamalla ja ulottamalla ansiosidonnainen työttömyysturva kaikille
Tarkemmin tavoitteistamme voit lukea täällä.
Haluamme saada tavoitteistamme kirjauksia tulevaan hallitusohjelmaan ja tehdä ne tutuksi myös uusille kansanedustajille. Hallitusohjelma ei kuitenkaan kerro kaikkea, vaan on se perusta tulevalle hallitukselle, siksi myös tulevilla ministerivalinnoilla on suuri merkitys.
Mitä puolueet lupasivat tradenomeille?
Pyysimme alkuvuodesta puolueita ottamaan kantaa tavoitteisiimme videotervehdyksien muodossa sekä näkemyksiä ammattikorkeakoulutukseen ja valtaosalta puolueita niitä myös saimme. Tervehdykset näytimme osana webinaariamme helmikuussa, jossa avasimme omia tavoitteitamme tarkemmin. Tallenteen webinaaristamme kokonaisuudessaan voit katsoa täältä.
- Kokoomus on kanssamme samaa mieltä työturvallisuuslain uudistamisen tarpeesta. Psykososiaalinen kuormitus on kasvanut ja ongelmiin on puututtava ajoissa. Tukea on oltava saatavilla ja puolueen mielestä terapiatakuu antaisi kaikille paremmin mahdollisuuksia saada apua.
Puoluesihteeri Kristiina Kokon kommentit tavoitteisiimme sekä terveiset näet täältä.
- Perussuomalaiset on samaa mieltä tavoitteestamme omaehtoisen kouluttautumisen muuttamisesta verovapaaksi henkilöstöeduksi (ns. kouluttautumisseteli). Se edistäisi jatkuvaa oppimista ja purkaisi nykyisiä omaehtoisen kouluttautumisen esteitä.
Puheenjohtaja Riikka Purran kommentit tavoitteisiimme sekä terveiset näet täältä.
- Keskusta on kanssamme samaa mieltä työttömyysturvan uudistamisen elementeistä. Ansiosidonnainen työttömyysturva on laajennettava yksityisten työttömyyskassojen kautta kaikille työntekijöille. Lisäksi kassoille on annettava mahdollisuus muutosturvapalveluiden tarjoamiseen.
Puoluesihteeri Riikka Pirkkalaisen kommentit tavoitteisiimme näet täältä sekä terveiset täältä.
- Vihreät on samaa mieltä kanssamme psykososiaalisen kuormituksen huomioimisesta osana työturvallisuuslain uudistamista, mikä edesauttaisi työssäjaksamista. Lisäksi puoluesihteeri itse suhtautuu positiivisesti YAMK tutkintonimikkeen muuttamiseen muotoon maisteri (AMK).
Puoluesihteeri Veli Liikasen kommentit tavoitteisiimme näet täältä sekä terveiset täältä.
- Vasemmistoliitto on samaa mieltä kanssamme työturvallisuuslain uudistamisesta nostamalla psykososiaalinen kuormitus fyysisen kuormituksen rinnalle. Näin huolehditaan jaksamisesta ja ennaltaehkäisemään mielenterveysongelmia.
Puheenjohtaja Li Anderssonin kommentit tavoitteisiimme näet täältä sekä terveiset täältä.
- RKP on samaa mieltä kanssamme työturvallisuuslain uudistamisesta huomioimalla psykososiaalinen kuormitus, sillä mielenterveyden syistä johtuvat sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Lisäksi RKP katsoo, että YAMK-tutkinnon tunnettuutta on kasvatettava.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin kommentit tavoitteisiimme näet täältä sekä terveiset täältä.
Mitä voimme puolueiden lupausten perusteella odottaa?
Puolueiden terveisistä välittyy ammattikorkeakoulutuksen tuntemus ja kiitos siellä tehtävää työtä kohtaan. Se mielestäni antaa lupauksen. Vaalien alla on monesta suusta todettu, ettei koulutuksesta leikata. Arvelen kuitenkin, että koulutussektorikin kohtaa ystävämme juustohöylän hallitusneuvotteluissa, kun leikkauskohteita etsitään. Mikäli aloituspaikkamäärät korkeakouluissa kasvavat, eikä siihen osoiteta lisärahaa, on myös jumittuminen nykyiseen rahoitustasoon leikkaus.
Tavoittelemme maailman parasta osaamista ja siihen on satsattava!
Työelämän kehittämisen linjaa tulevan hallituksen osalta määrittää eniten hallituspohja. Puolueiden eväät ja tavoitteet vaikkapa työelämän lainsäädännön ja sopimusjärjestelmän uudistamiseksi ovat kovin erilaisia. Parempi työssäjaksaminen ja sitä kautta saavutettava tuottavuus näyttäisi kuitenkin yhdistävän kaikkia. Seuraamme isoa kuvaa tarkkaan ja onneksi monet tavoitteistamme ovat saaneet tukea niin näillä videoilla kuin lukuisissa keskusteluissa, joita olemme käyneet ihan jokaisen puolueen kanssa.
Onnittelemme kaikkia uusia kansanedustajia ja yhteinen työmme maailman parhaan työelämän rakentamiseksi jatkuu!
Tuomas Meriniemi
Erityisasiantuntija, koulutus-, työllisyys- ja elinkeinopolitiikka
040 357 2628
tuomas.meriniemi@tradenomi.fi
Lisää aiheesta: Työelämä
Irtisanomissuojan heikentäminen passivoi työyhteisöjä
Jos lainsäädäntö toteutuu esitetyllä tavalla, työntekijöille voi tulla lähtö työsuhteesta aiempaa heppoisimmilla perusteilla, ilman sitä painavaa syytä. Yksi ennakoimaton lopputulos irtisanomissuojan heikentämiselle voi olla työyhteisöjen passivoituminen. Koko lakihanke oli alunperinkin perusteluiltaan hataralla pohjalla.
Työelämä muuttuu vauhdilla - miksi vuosilomalaki laahaa perässä?
Työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Samalla uudet sukupolvet haastavat perinteisiä käsityksiä työurasta. Vuosilomalaki on kuitenkin jämähtänyt vuosikymmenten taakse ja vaatii reipasta ravistelua, jotta se tukee työssäkäyvien hyvinvointia.
Psykologin vinkit: Huomioi neurodiversiteetti työelämässä
Mitä neuromoninaisuus tarkoittaa? Miten sinä itse onnistut huomioimaan neurodiversiteetin parhaalla mahdollisella tavalla omassa työyhteisössäsi?
TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025
Työ- ja elinkeinotoimistot lakkautetaan vuoden 2025 alussa. Jatkossa työttömän ja työnhakijan palvelut tarjoaa oma kotikunta tai useamman kunnan muodostama työllisyysalue.
Kiireen kulttuuri vie työstä tehon - terveisiä teknologia-alan tulevaisuusvuoropuhelusta
Teknologia-alan toimijat hakevat ratkaisuja työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen. Tulevaisuusvuoropuhelussa keskusteltiin organisaatiokulttuurin roolista työssä jaksamisessa ja kiireen tunnun luomisessa.