Mitä työsuhteen alkaessa voi sopia lomista?
28.8.2023 | Laki
Usein uudessa työsuhteessa on tapana sopia työntekijälle ylimääräistä lomaa ensimmäiselle kesälle, joskus myös kahdelle ensimmäiselle talvelle, joille vuosilomalain mukaan ei ehtisi kertyä vuosilomaa. Sopimus ylimääräisistä lomista on syytä tehdä huolellisesti. Sopimuksesta olisi hyvä käydä ilmi ainakin seuraavat asiat:
1 Ylimääräisen loman palkallisuus tai palkattomuus
Miltä osin sovittu ylimääräinen loma on palkallista tai palkatonta. Mikäli työsuhteessa ehtii kertyä vuosilomalain mukaista lomaa, sopimuksessa on hyvä täsmentää, onko lain mukaan kertynyt vuosiloma osasovittua lomaa vai onko työntekijällä oikeus pitää kertyneet lomapäivät sovitun loman lisäksi.
2 Lomarahan maksaminen
Maksetaanko palkallisiksi sovituista sopimuslomista lomarahaa. Lähtökohtaisesti sopimuslomista ei makseta lomarahaa, ellei tästä ole erikseen sovittu.
3 Vuosiloman kertyminen
Sopimuslomia ei lain mukaan katsota vuosilomaa kerryttäväksi ajaksi. Usein asia ei aiheuta ongelmaa, mutta selvyyden vuoksi sopimukseen on hyvä kirjata, että poissaolo sopimuslomalla olon vuoksi on vuosilomaa kerryttävää aikaa. Etenkin, jos loma on kokonaisuudessaan palkatonta.
4 Sovittujen lomien pitämättömyys
Miten toimitaan, jos sopimuslomat jäävät pitämättä. Onko työntekijällä esimerkiksi oikeus saada lomista rahallinen korvaus tai voiko työntekijä pitää kyseisiä päiviä myöhemmin työsuhteen kestäessä.
Lisää työsuhdejuristimme vinkkejä ja vastauksia työsuhdepulmiin löydät uusimmasta Tradenomi-lehdestä 2/2023.
Kysyttävää työsuhteen lakikiemuroista? Työ- ja virkasuhteisiin liittyviin kysymyksiin löydät vastauksia 24/7 palvelevasta Digijurististamme. Työsuhdejuristimme tavoitat numerosta 020 155 8815 tai sähköpostilla lakiasiat@tradenomi.fi. Jäsenenämme saat apua lakipulmiin lakipalveluistamme!
Lisää aiheesta: Laki
Kuka edustaa työntekijöitä muutosneuvotteluissa?
Työnantajani suunnittelee työvoiman vähentämistä ja työpaikallamme on alkamassa muutosneuvottelut. Kenen kanssa työnantaja käy muutosneuvottelut? Lue työsuhdejuristimme vastaus.
Perhevapaasyrjintä on valitettavan yleistä työelämässä
Lainsäädäntö on selvä: ketään ei saa syrjiä työelämässä perhevapaan takia.
Muista nämä, jos teet lisä- tai ylitöitä
Työelämässä tulee välillä vastaan tilanteita, joissa lisä- tai ylitöiden tekeminen saattaisi olla tarpeen. Nämä asiat olisi hyvä tietää ennen niihin ryhtymistä.
Miten toimia, jos loppupalkka tai työtodistus jää saamatta? Juristi vastaa
Mitä tehdä jos loppupalkka ja työtodistus jäivät saamatta? Lue juristin vinkit!
Mitä pitää muistaa, kun työsuhde päättyy?
Työsuhteeni on päättymässä. Mitä kaikkia asioita minun pitää muistaa ja ottaa huomioon? Lue juristin vastaus!