Epäonnistuminen saa aikaan tunnemyrskyn, kun häpeän tunne velloo mielessä. Epäonnistumisista kuitenkin saa ja on hyvä puhua. Kollegojen ja esihenkilön tuki on korvaamatonta silloin, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä.

Tärkeä asiakaspalaveri unohtui, jonka seurauksena asiakas hermostui ja lähti. Puna nousee poskille. Kun vain kukaan työpaikalla ei huomaisi tapahtunutta. Kuulostaako tutulta? Miksi epäonnistumisista kertominen tuntuu niin vaikealle?

– Epäonnistumiset voivat aiheuttaa voimakkaita häpeän tunteita. Haluamme pysyä muiden silmissä hyväksyttyinä ja arvostettuina. Epäonnistumiseen liittyy pelko siitä, mitä muut ajattelevat, jos he saavat tietää. Pelko on inhimillinen, sillä olemme laumaeläimiä, sanoo psykologi Outi Olani.

Olani tietää mistä puhuu. 27-vuotiaana hän avasi kenkäkaupan Helsingin keskustassa. Se meni konkurssiin muutaman vuoden kuluttua. Seurasi velkahelvetti, jota kesti 17 vuotta. Olani arvelee, että hän olisi selviytynyt velkajärjestelystä puolella ajasta, jos olisi osannut kolmekymppisenä suhtautua epäonnistumisiin samalla tavoin kuin nykyään.

Konkurssin tapahduttua Olani ei halunnut käsitellä koko asiaa. Hän lykkäsi kirjekuorien avaamista, virastoihin soittamista ja ylipäätään konkurssiin ja velkajärjestelyyn liittyvien asioiden hoitamista. Hän kuvaa konkurssia ja yritystoiminnassa epäonnistumiseen liittyvien tunteiden käsittelyä isona oppimisprosessina. Olanin Mokasin – käännä epäonnistumiset voimavaraksi -kirjan kirjoittaminen vei omaa ajattelua eteenpäin. Vuosi sitten hän maksoi velkajärjestelyn viimeisen erän.

Epäonnistuessa on hyvä pyytää apua

Johtoryhmälle lähetettyyn raporttiin tuli paha pilkkuvirhe. Projektin aikatauluarvio osoittautui aivan liian optimistiseksi. Jokaisen kohdalle sattuu epäonnistumisia työelämässä. Mitä tehdä, jos epäonnistuu ja sen myöntäminen hävettää?

– Kannattaa pyytää apua ihmiseltä, jolla ei ole henkilökohtaista tunnesidettä asiaan.

Tunteet kaappaavat helposti vallan, kun epäonnistuu. Tunnemyrskyn keskellä ei välttämättä pysty ajattelemaan selkeästi ja suunnittelemaan omaa toimintaa järkevästi.

Työkaverit voivat auttaa esimerkiksi antamalla konkreettisia toimintaohjeita. Ne voivat olla hyvin yksinkertaisia, kuten: Avaa sähköposti, kirjoita siihen näin ja lähetä se. Syö voileipä, juo kahvia ja hengitä.

Keskeisessä roolissa on esihenkilön toiminta ja esimerkin näyttäminen. Esihenkilö voi kertoa tiimilleen omista epävarmuuksistaan ja virheistään. Hänen on myös kannettava vastuu, jos tiimin jäsenet ovat epäonnistuneet tehtävissään ja tapahtuneesta pitää esimerkiksi viestiä organisaation ulkopuolelle.

Luottamus työpaikalla tukee epäonnistumisesta yli pääsemistä

On kuitenkin työyhteisöjä, joissa omalle kohdalle sattuneet epäonnistumiset on helppo ottaa puheeksi kollegojen tai esihenkilön kanssa. Yrityskulttuurissa, jossa kannustetaan avoimuuteen ja luottamukseen työntekijän on helpompi kertoa, jos on epäonnistunut tehtävissään. Jos taas esihenkilön reaktio tapahtuneeseen on turhan voimakas tai muuten hämmentävä, kannattaa miettiä, kuinka vakava epäonnistuminen oikeasti oli ja kuinka tärkeää itselle on pystyä keskustelemaan epäonnistumisista avoimesti esihenkilön kanssa.

Luottamuksen rakentaminen työyhteisössä on pitkäkestoista ja hienovaraista työtä.

– Luottamus syntyy avoimista keskusteluista. Silloin työntekijät tietävät, että jos epäonnistuu niin ketään ei lynkata, kenellekään ei huudeta eikä ketään nöyryytetä.

Keskustelukulttuuria voi tietoisesti pitää yllä. Kun työkavereiden kesken on jaettu pieniä arkisia asioita ja tultu tutuiksi ihmisinä, myös epäonnistumisista puhuminen voi tuntua helpommalta. Isoja katastrofeja ei pääse syntymään, jos pienistä epäonnistumisista pystytään keskustelemaan varhaisessa vaiheessa – ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä joutuvansa silmätikuksi.

Epäonnistumisen hyväksyminen

Epäonnistumisia osuu elämän varrelle väistämättä. Niitä voi kuitenkin olla pelkäämättä.

Ensin voi pyrkiä hahmottamaan, kuinka vakavasta virheestä lopulta on kyse. Vakavuusasteen miettimisessä voi käyttää apuna liikennevaloja sijoittamalla oma epäonnistuminen punaisen, keltaisen tai vihreän valon kohdalle. Samalla voi miettiä onko itsellä taipumusta olla liian ankara ja kriittinen itseään kohtaan, vaikka mitään vakavaa ei olisi tapahtunut. Vai onko toisinpäin, että ei ole valmis kantamaan vastuuta, kun epäonnistuu?

– Kun pieniin epäonnistumisiin reagoi varhaisessa vaiheessa niin ikään kuin ystävystyy oman epätäydellisyytensä kanssa. Silloin harvemmin pääsee tapahtumaan vakavampia epäonnistumisia.

Paradoksaalista kyllä, karmeimpien katastrofien välttäminen voi onnistua vain sitä kautta, että oppii hyväksymään omat pienet epäonnistumiset.

---

3 x Epäonnistumisen vakavuusaste

1. Punainen liikennevalo

Vakavin epäonnistumisen muoto, joka tarkoittaa käytännössä henkeen ja terveyteen liittyviä uhkia tai vakavia taloudellisia tappioita.

2. Keltainen liikennevalo

Näin ei voi jatkua -tyyppinen epäonnistuminen tai läheltä piti -tilanne. Muuttamalla omaa toimintaa epäonnistumisen toistumisen voi estää.

3. Vihreä liikennevalo

Arkinen epäonnistuminen, kuten puhelimen unohtuminen kotiin työpäivänä. Saattaa tuntua pahemmalta kuin mitkä epäonnistumisen vaikutukset todellisuudessa ovat.

---

Teksti: Sanna Leskinen

Juttu julkaistu Tradenomi-lehdessä 1/2024.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Näin luot hyvää työilmapiiriä

Kuinka pärjään hankalissa vuorovaikutus- ja viestintätilanteissa?

Tee työelämästä omannäköisesi – näin pääset alkuun