Muista nämä, jos teet lisä- tai ylitöitä
23.10.2024 | Laki
Työelämässä tulee välillä vastaan tilanteita, joissa lisä- tai ylitöiden tekeminen saattaisi olla tarpeen. Nämä olennaiset asiat olisi hyvä tietää ennen niihin ryhtymistä.
1 Työmäärän kohtuullisuus
Jos neuvottelet työnantajan kanssa työnkuvan muuttamisesta tai lisävastuista, muista ottaa puheeksi samassa yhteydessä myös se, miten työmäärän pysymisestä kohtuullisella tasolla huolehditaan. Työnkuvan ei tule perustua jatkuvaan lisä- ja ylitöiden tekemiseen ja työsuojelulliset seikat tulisi myös ottaa huomioon. Normaalin työajan tulisi pääasiallisesti riittää työstä suoriutumiseen.
2 Työnantaja tekee aloitteen
Lisä- ja ylityön tekeminen edellyttää aina työnantajan aloitetta ja hyväksyntää. Tämän vuoksi työntekijän vapaaehtoisesti, omasta aloitteestaan tekemä työajan ylittävä työ ei pääsääntöisesti ole lisä- tai ylityönä korvattavaa. Lisä- ja ylityön teettämiseen tarvitaan kuitenkin aina työntekijän suostumus. Tavallisesti ylityökorvaus maksetaan tehtyjen tuntien perusteella ja korotettuna. Kiinteästä ylityökorvauksesta sopiminen on mahdollista vain rajoitetusti.
3 Ota liika kuormitus puheeksi
Jos koet työmääräsi liian kuormittavaksi, ota mahdollisimman varhaisessa vaiheessa asia esille esihenkilösi kanssa – tilanne ei tyypillisesti korjaannu itsestään. Jos työpaikallasi on olemassa haitallisen kuormittumisen tai varhaisen tuen toimintamalli, on hyvä noudattaa kyseisiä prosesseja asian esille nostamisessa.
Vinkit lisä- ja ylityön tekemiseen antoi työsuhdejuristimme Salla Viitanen Tradenomi-lehdessä 3/2024. Lue lehti täällä!
Kysyttävää työajoista? Jäsenenämme saat apua lakipalveluistamme!
Lisää aiheesta: Laki
Kuka edustaa työntekijöitä muutosneuvotteluissa?
Työnantajani suunnittelee työvoiman vähentämistä ja työpaikallamme on alkamassa muutosneuvottelut. Kenen kanssa työnantaja käy muutosneuvottelut? Lue työsuhdejuristimme vastaus.
Perhevapaasyrjintä on valitettavan yleistä työelämässä
Lainsäädäntö on selvä: ketään ei saa syrjiä työelämässä perhevapaan takia.
Miten toimia, jos loppupalkka tai työtodistus jää saamatta? Juristi vastaa
Mitä tehdä jos loppupalkka ja työtodistus jäivät saamatta? Lue juristin vinkit!
Mitä pitää muistaa, kun työsuhde päättyy?
Työsuhteeni on päättymässä. Mitä kaikkia asioita minun pitää muistaa ja ottaa huomioon? Lue juristin vastaus!
Lakimuutos tepsi perusteettomiin kilpailukieltosopimuksiin – taustalla pitkä vaikuttamistyö
Lainmuutos karsi perusteettomia kilpailukieltosopimuksia ja toi korvaukset kaikille, mutta tilalle ovat hiipineet epämääräisemmät houkuttelukiellot.