Näin nappaat unelmaduunin videohakemuksella
14.4.2020 | Ura
Vaikka elämme videoiden kulta-aikaa, kameran eteen astuminen jännittää monia. Erottuminen kannattaa, sillä videohakemuksen kautta työnantajalle muodostuu selkeä kuva hakijan persoonasta ja siitä, mitä lisäarvoa juuri sinä voisit tuoda yritykselle.
1. Keskity sisältöön
Muodosta osaamisestasi hissipuhe. Kerro, kuka olet ammatillisesti ja mitä hyötyä osaamisestasi on yritykselle. Liitä mukaan onnistumistarina, jolla osoitat konkreettisesti, miten olet edellisessä työpaikassasi hyödyntänyt osaamistasi. Jos haet suoraan tiettyyn organisaatioon ja tehtävään, tuo heti alussa esille, miksi haluat juuri heille töihin.
Videohakemus on vuorovaikutustilanne, vaikka vastapuoli ei olekaan fyysisesti läsnä. Ole aidosti kiinnostunut yrityksestä. Hyvä tapa on lopettaa video kysymykseen. Parhaassa tapauksessa rekrytoija soittaa sinulle vastatakseen kysymykseesi ja pääset juttelemaan lisää tehtävästä.
2. Nosta rohkeasti persoonasi esiin
Ole oma itsesi, äläkä suotta peittele esimerkiksi murrettasi. Moni ajattelee, että videolla pitää olla reipas ja rempseä.
Rekrytoijat hakevat aitoa persoonaa ja miettivät, sopiiko kyseinen henkilö haettavaan tiimiin. Jos kerrot videolla olevasi positiivinen ja iloinen, näytä se. Jos olet tarkka ja tunnollinen, myös sen pystyy näyttämään videolla.
3. Teknisesti laadukas video tukee sisältöä
Hyvälaatuisella kännykkäkameralla pääsee jo pitkälle. Katso, että valaistus on riittävä ja kuvaa aina mahdollisuuksien mukaan luonnonvalossa. Kuvaa jalustan avulla vaakasuunnassa, niin että kamera on silmien korkeudella.
Muista, että voit harjoitella ja ottaa niin monta ottoa kuin haluat. Harjoittelua voi testata Fyte4U-sovelluksessa, joka toimii sekä puhelimella että tietokoneella. Sovelluksessa vastataan kirjallisesti kysymyksiin, jonka jälkeen omat vastaukset saa prompteriin, eli lukulaitteeseen, ja niitä voi hyödyntää videon aikana. Jos osaamista löytyy, videota voi myös editoida, mutta kevyelläkin toteutuksella pärjää.
4. Tiivistä!
Hyvä pituus videohakemukselle on 1 minuutti. Tiivistäminen on haastavaa, mutta harjoittelun avulla sekin onnistuu. Muista myös, että videohakemus ei korvaa tavallista cv:tä.
Jätä siis suosiolla yksityiskohdat pois ja kerro videolla vain oleellinen. Videon loppuun voit lisätä linkin esimerkiksi LinkedIn-profiiliisi.
Vinkit antoi uravalmentaja Susan Calonius, joka valmentaa ja kouluttaa korkeakoulututkinnon suorittaneita työnhaussa ja uraan ja osaamiseen liittyvissä asioissa.
Muistathan, että Tradenomien jäsenenä voit varata myös itsellesi henkilökohtaisen uravalmennuksen, jossa valmentaja auttaa sinua työnhakuun ja urasuunnitteluun liittyvissä kysymyksissä. Saat apua esimerkiksi työhakemuksen ja CV:n tekoon, Linkkarin päivitykseen tai omien vahvuuksien tunnistamiseen ja unelmien työpaikan etsimiseen.
Teksti: Karoliina Närvänen
Kuva: Shutterstock
Lisää aiheesta: Ura
Miten liitto auttaa irtisanottua?
Irtisanotuksi tuleminen on aina ikävä yllätys, joka tuo mukanaan epävarmuutta ja monenlaisia kysymyksiä. Tradenomiyhteisö on onneksi olemassa tällaisiakin tilanteita varten. Liitto tarjoaa sinulle jäsenmaksuusi sisältyvät kattavat palvelut, jotka helpottavat siirtymistä uuteen elämänvaiheeseen.
Mitä outplacement-valmennuksessa tapahtuu ja miksi valita juuri InHunt Group?
Jos työnantajasi tarjoaa muutosneuvottelujen kohteena olevalle henkilöstölle mahdollisuuden valita outplacement-kumppanin, Tradenomien jäsenenä sinulla on etuoikeus valmennuspalveluun InHunt Groupissa, jossa saat henkilökohtaisen tuen urasi seuraaviin askeliin Senior Headhunterilta.
Mistä apua työnhakuun?
Kun työnhaku sakkaa tai ura kaipaa uutta suuntaa, on aika tutustua Tradenomien työnhakua tukeviin palveluihin.
Kun esihenkilörooli kiehtoo, mutta epäröit – asiantuntijasta esihenkilöksi
Oletko sinäkin miettinyt, voisiko nyt olla oikea hetki ottaa askel eteenpäin ja tavoitella esihenkilöroolia? Miten pääsen esihenkilöksi ilman aiempaa kokemusta? Lue ammattimentorin vinkit!
Erotu työnhaussa – näin saat headhunterin soittamaan sinulle
Headhunterin soitto voi avata aivan uudenlaisen näkymän uralle. Mutta mikä saisi headhunterin lähestymään juuri sinua?