Rakenna itsesi näköistä työelämää uramuotoilun avulla
12.5.2021 | Ura
Uramuotoilu on käytännönläheinen prosessi, jolla kehitetään uraa omien arvojen, vahvuuksien ja tarpeiden mukaiseksi.
Työelämä muuttuu, mutta sitä ei kannata nähdä uhkana vaan mahdollisuutena. Näin uskoo Workday Designersin perustaja ja työpäivämuotoilija Paula Helle, joka valmentaa ihmisiä oman uransa muotoilijoiksi.
Helteen mukaan työn muutosta ajavat esimerkiksi teknologian kehittyminen, ilmastonmuutos sekä korona, joiden myötä tehtäviä katoaa, toimialat muuttuvat ja osaamisvaatimukset uudistuvat.
–Muutosten myötä aukeaa hienoja mahdollisuuksia löytää uusia kiinnostavia työrooleja. Jatkuvasta oppimisesta tulee yksi työelämän supervoimista, Helle sanoo.
Kuinka uraa voi muotoilla?
Muutosten keskellä ei siis kannata jäädä murehtimaan, vaan ottaa tietoisesti ura omiin käsiin. Oivallinen keino tähän on uramuotoilu, joka auttaa tunnistamaan omia tarpeita ja vahvuuksia, näkemään uusia mahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa sekä kannustaa tekemään osaamista kehittäviä kokeiluja. Prosessissa sovelletaan tuotteiden ja palveluiden muotoilusta tuttua ajattelutapaa omaan uraan.
– Olemme kaikki itse oman uramme käyttäjiä, joten ensin on olennaista keskittyä omien toiveiden ja tarpeiden tunnistamiseen, kehottaa Helle.
Hän kannustaa pohtimaan omaan työhön liittyviä arvoja sekä sitä, mikä saa syttymään työssä. Itseltään voi esimerkiksi kysyä, kuinka tärkeää raha on, mihin työllään haluaa vaikuttaa ja haluaako keskittyä johonkin tiettyyn osa-alueeseen vai olla laaja-alaisempi osaaja. Näiden kysymysten äärelle pysähtymällä pääsee käsiksi siihen, mikä olisi itselle merkityksellistä työelämää.
– Usein prosessi pääsee alkuun, kun uralla tulee jokin seinä vastaan ja tuntuu ettei samalla tavalla voi enää jatkaa. Aiemman työ- ja kokemushistorian läpikäyminen auttaa hahmottamaan, mihin suuntaan haluaisi lähteä, Helle toteaa.
Ratkaise oikea ongelma
Uramuotoiluprosessin alkaessa moni uskoo tietävänsä jo valmiiksi, mikä omassa työelämässä on pielessä. Tämä saattaa Helteen mukaan olla harhaluulo.
– Työelämässä saatetaan pyöriä ongelmien ympärillä, mutta juurisyy on selvittämättä. Ensiksi kannattaa varmistua siitä, että on tunnistettu oikein se asia, jonka parissa pitäisi työskennellä.
Omaa elämää koskien oma näkökulma kaventuu ja omat mahdollisuutensa näkee aiempien kokemustensa kautta. Tätä Helle kuvaa oman elämän optiseksi harhaksi.
– Omat ennakko-oletukset ja kokemukset saattavat esimerkiksi ohjata etsimään uusia töitä samalta alalta, jolla on jo työskennellyt. Uramuotoilussa yritetään päästää rajoituksista irti ja katsoa omaa tilannetta eri perspektiivistä.
Uuden näkökulman löytämisessä auttaa usein parhaiten ulkopuolinen, esimerkiksi uravalmentaja, mentori tai vieraampi kollega.
Oikea suunta löytyy kokeilemalla
Onko uralle olemassa yksi oikea polku vai loputtomasti vaihtoehtoja? Helteen mukaan uutta työtä syntyy jatkuvasti ja mahdollisuuksia on valtavasti, kun vain uskallamme kuvitella niitä.
–Minkälaisissa rooleissa voisit hyödyntää niitä vahvuuksia ja sitä innostusta, jotka tunnistit pohdintavaiheessa? Unohda normit ja keksi itsellesi monta vaihtoehtoista urapolkua, Helle kehottaa.
Kun urapolut ovat selvillä, voi uraa lähteä edistämään ja tutkimaan pienten kokeilujen avulla.
– Helposti ajatellaan, että jotta voisimme tehdä jotakin, tarvitsemme siihen tutkinnon tai todistuksen. Urakehitystä ei tarvitse ajatella hyppynä, vaan uutta voi oppia ja kokeilla myös arkisen tekemisen kautta, muistuttaa Helle.
Pieniä edistysaskeleita voivat olla esimerkiksi jonkin unelmatyötäsi parhaillaan tekevän henkilön kontaktointi sekä omista uratoiveista avoimesti puhuminen. Se avaa usein ovia kuin huomaamatta ja pääset lähemmäksi tavoitettasi.
– Omia uratavoitteita on edistettävä sitkeästi ja sinnikkäästi. Vastoinkäymisistä voi ottaa opiksi ja tarvittaessa muuttaa suunnitelmia. Uramuotoilu on ennen kaikkea kykyä nähdä uusia mahdollisuuksia ja kulkea niitä kohti, Helle summaa.
Teksti: Maarit Laakso
Katso tallenne Paula Helteen vetämästä Muotoile itsesi näköinen työura -webinaarista täältä >>
Lisää aiheesta: Ura
Miten liitto auttaa irtisanottua?
Irtisanotuksi tuleminen on aina ikävä yllätys, joka tuo mukanaan epävarmuutta ja monenlaisia kysymyksiä. Tradenomiyhteisö on onneksi olemassa tällaisiakin tilanteita varten. Liitto tarjoaa sinulle jäsenmaksuusi sisältyvät kattavat palvelut, jotka helpottavat siirtymistä uuteen elämänvaiheeseen.
Mitä outplacement-valmennuksessa tapahtuu ja miksi valita juuri InHunt Group?
Jos työnantajasi tarjoaa muutosneuvottelujen kohteena olevalle henkilöstölle mahdollisuuden valita outplacement-kumppanin, Tradenomien jäsenenä sinulla on etuoikeus valmennuspalveluun InHunt Groupissa, jossa saat henkilökohtaisen tuen urasi seuraaviin askeliin Senior Headhunterilta.
Mistä apua työnhakuun?
Kun työnhaku sakkaa tai ura kaipaa uutta suuntaa, on aika tutustua Tradenomien työnhakua tukeviin palveluihin.
Kun esihenkilörooli kiehtoo, mutta epäröit – asiantuntijasta esihenkilöksi
Oletko sinäkin miettinyt, voisiko nyt olla oikea hetki ottaa askel eteenpäin ja tavoitella esihenkilöroolia? Miten pääsen esihenkilöksi ilman aiempaa kokemusta? Lue ammattimentorin vinkit!
Erotu työnhaussa – näin saat headhunterin soittamaan sinulle
Headhunterin soitto voi avata aivan uudenlaisen näkymän uralle. Mutta mikä saisi headhunterin lähestymään juuri sinua?