Tekoäly tietotyössä – kaikki mukaan innostavaan yhteiskehittämiseen

29.10.2024 | Työelämä

Tekoäly tuli tietotyöhön, mutta innostuivatko kaikki? Hyödynnätkö sinä tekoälyä työssäsi? Onko johto jo tilanteen tasalla tekoälyn hyödyntämisessä ja tietotyön kehittämisessä?

Monissa yrityksissä tekoälykoulutusta ja sovelluksia on tarjolla hyvin, ja erilaisia kokeiluja vertaillaan somessa, keskustelukanavilla ja kahvihuoneissa. Useat ovat huomanneet, että tekoälyn avulla omia rutiinitöitä voi helpottaa ja nopeuttaa niin, että työaikaa säästyy ja saa enemmän aikaan.

Generatiivinen tekoäly on matalalla kynnyksellä mahdollinen kaikille; se on helppokäyttöinen, ymmärtää eri kieliä ja on lisäksi edullinen tai jopa ilmainen. Siten tekoäly edistää monin tavoin yhdenvertaisuutta työpaikoilla. Toisaalta on myös tärkeä tunnistaa, että tekoäly ei ole kaikkitietävä, vaan voi tuottaa myös väärää tai vääristynyttä tietoa. 

Tekoälyn mahdollisuudet ja haasteet tunnistamalla ja näihin yhteisöllisesti tarttumalla tietotyöstä voidaan tehdä tekijöilleen mielekkäämpää, innostavampaa ja luovempaa, ja siten edistää työhyvinvointia.

Tekoäly edellyttää erilaista osaamista

Tekoälyn hyödyntämisessä tarvittava osaaminen poikkeaa useiden aiempien teknologisten sovellusten vaatimasta osaamisesta monin tavoin. Tarkkojen toimintaohjeiden sijaan tekoälyn toimintaperiaatteita on hyvä ymmärtää, jotta tekoälyn kaikkia mahdollisuuksia voi hyödyntää ottaen myös sen heikkoudet huomioon. Tekoäly ei itse ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin missäkin tilanteessa ja siten ihmisen rooli on tärkeä tiedon luotettavuuden arvioimisessa. 

Tekoälyn käyttömahdollisuudet tulevat parhaiten esille, kun sitä testataan päivittäisessä työssä ja sen kehittämisessä. Enemmän kuin koulutusta, tekoälyn hyödyntäminen edellyttää työaikaa. Huolet lisääntyvätkin siitä, pysyvätkö kaikki kehityksessä mukana, jos kiinnostus tai työaika ei riitä kokeiluihin. Osa tuntee vastarintaa ja pelkoa työn liiasta teknologisoitumisesta tai jopa katoamisesta automatisoinnin myötä. Joidenkin mielestä pienet rutiinit rytmittävät mukavasti työtä, joten haasteena voi olla työn kuormittavuuden lisääntyminen. Pienemmissä yrityksissä tai kolmannella sektorilla resurssit eivät välttämättä myöskään riitä työn kehittämiseen tekoälyn avulla, vaikka hyödyt olisivat selkeästi nähtävissä.

Tekoälyn avulla omaa ammattitaitoa ja osaamista voi edistää

Tekoäly tarjoaa tietotyöntekijöille uusia mahdollisuuksia kehittää ja uudistaa ammatillista osaamistaan, mikä voi johtaa uusiin työtehtäviin ja uramahdollisuuksiin. Lisäksi tekoäly voi lisätä työntekijöiden minäpystyvyyden tunnetta, kun he huomaavat kykenevänsä kehittämään ja tehostamaan omaa työtään. Tekoäly voi myös parantaa työn laatua, kuten nopeuttaa rutiinitehtävien tekemistä, auttaa ideoinnissa, tekstin muotoilemisessa tai virheiden korjaamisessa. Näiden kannustavien tekijöiden ansiosta tekoäly voi merkittävästi parantaa tietotyöntekijöiden ammattitaitoa ja osaamista, mikä tekee työstä entistä palkitsevampaa.

Tekoälyn avulla työn mielekkyyttä voi kehittää

Yhteisten kokemusten, myös epäonnistumisten, jakaminen kollegoiden kanssa lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lisäksi omat onnistumiset ja työn laadun paraneminen ja tehostuminen antavat työn tekemiselle positiivisen vireen ja lisäävät näin työhyvinvointia. Tekoäly voi toimia henkilökohtaisena sparraajana ja työkaverina, jolta voi kysyä kysymyksiä ja saada välittömiä vastauksia tai oppia uusia taitoja. Tämä jatkuva tuki ja oppimismahdollisuus voivat myös lisätä työhyvinvointia, sillä työntekijät tuntevat olonsa varmemmiksi ja vähemmän stressaantuneiksi. 

Kaikki mukaan kehittämään tietotyötä

Tekoälystä voidaan saada kattavammin hyötyä työyhteisöissä, jos eri ammattiryhmiä osallistetaan laajemmin sen hyödyntämiseen ja työn kehittämiseen. Tekoälyyn liittyvä kehittäminen nähdään turhan usein vain IT-asiantuntijoiden työnä, vaikka työn kehittämisessä tarvittaisiin enemmänkin generalistinäkemystä eli osaamista työstä, työn kehittämisen mahdollisuuksien tunnistamista ja ymmärrystä ihmisten toimintatavoista.

Tekoälyn hyödyt jäävät marginaalisiksi, jos kehittäminen jää yksilöiden tai jonkin kehittämisryhmän vastuulle. Johdon on tärkeä nähdä organisaation osaamisen ja kehittämisen potentiaali ja tarttua aktiivisti ja systemaattisesti työn kehittämiseen yhdessä henkilöstön kanssa. Johdolla on yksittäistä työntekijää enemmän kokonaisnäkemystä organisaation työstä, mutta harvemmin kuitenkaan konkreettista näkemystä työn käytäntöjen kehittämisen mahdollisuuksista. 

Työn yhteiskehittäminen on avointa, tasavertaista ja toinen toistaan arvostavaa yhteistyötä, joka edellyttää kykyä kuunnella eri osapuolten näkemyksiä ja rakentaa niistä yhdessä eteenpäin. Kollegiaalinen luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiri mahdollistaa työn kehittämisen hyvässä hengessä. On tärkeää, että kaikki osallistuvat yhteiseen kehittämiseen eikä ketään pudoteta kelkasta kiireeseen tai oppimishaasteisiin vedoten. Uusien teknologioiden oppiminen ja oman työn kehittäminen innostavat ja tuovat työhön uutta sisältöä. Eri yksiköiden ja ammattiryhmien yhteistyö tekoälyn hyödyntämisessä voi tuottaa arvoa ja hyvinvointia niin asiakkaille, organisaatiolle kuin sidosryhmille laajemminkin.

Tutkimuksesta tietoa ja ratkaisuja kehittää tietotyötä

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu toteuttaa Työsuojelurahaston tuella Tekoäly yhdenvertaisuuden edistäjänä -tutkimusta, jonka tavoitteena on löytää keinoja kehittää tekoälyn kestävää hyödyntämistä tietotyössä. Tutkimuksessa on kerätty tietotyöntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia tekoälyn hyödyntämisestä ja kehittämisestä sekä yhdenvertaisuuden edistämisestä työyhteisöissä. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi lähes 470 tietotyöntekijää ja haastatteluihin on osallistunut 44 tietotyöntekijää. 

Tule mukaan kuulemaan tuloksiamme ja osallistumaan keskusteluun webinaarissamme maanantaina 11.11. klo 14.00-15.00!

Ota myös talteen vinkit tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntämisestä työyhteisössä. 

Teksti: Eija Kärnä, Mariitta Rauhala ja Merja Drake


Tradenomit tukemassa tulevaisuuden työelämätaitojen oppimista

Tradenomit on mukana useissa tekoälyhankkeissa, kuten yllä mainitussa Tekoäly yhdenvertaisuuden edistäjänä -hankkeessa, jonka myötä tämä blogikirjoitus on syntynyt. Osana hanketta on valmisteltu myös Haaga-Helian ja Tradenomien yhteisartikkeli: Kohti yhdenvertaista tekoälyn hyödyntämistä - yhden järjestön muutosmatka.

Työelämä kehittyy nopeasti ja vaatii jatkuvasti uudenlaista osaamista. Me Tradenomeissa haluamme kannustaa jäseniämme pysymään muutoksessa mukana. Tutustu siis rohkeasti tekoälyyn ja ota se haltuun mahdollisuuksien mukaan myös omassa työssäsi. Tekoälyn hyödyntäminen on tulevaisuuden työelämätaito, ja sinulla on kaikki mahdollisuudet olla sen käytössä edelläkävijä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Tekoäly käyttöön työpaikalla yhdessä keskustellen

Tekoäly on tradenomin tukiäly

Lisää aiheesta: Työelämä

Irtisanomissuojan heikentäminen passivoi työyhteisöjä

Jos lainsäädäntö toteutuu esitetyllä tavalla, työntekijöille voi tulla lähtö työsuhteesta aiempaa heppoisimmilla perusteilla, ilman sitä painavaa syytä. Yksi ennakoimaton lopputulos irtisanomissuojan heikentämiselle voi olla työyhteisöjen passivoituminen. Koko lakihanke oli alunperinkin perusteluiltaan hataralla pohjalla.

Lue lisää

Työelämä muuttuu vauhdilla - miksi vuosilomalaki laahaa perässä?

Työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Samalla uudet sukupolvet haastavat perinteisiä käsityksiä työurasta. Vuosilomalaki on kuitenkin jämähtänyt vuosikymmenten taakse ja vaatii reipasta ravistelua, jotta se tukee työssäkäyvien hyvinvointia.

Lue lisää

Psykologin vinkit: Huomioi neurodiversiteetti työelämässä

Mitä neuromoninaisuus tarkoittaa? Miten sinä itse onnistut huomioimaan neurodiversiteetin parhaalla mahdollisella tavalla omassa työyhteisössäsi?

Lue lisää

TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025

Työ- ja elinkeinotoimistot lakkautetaan vuoden 2025 alussa. Jatkossa työttömän ja työnhakijan palvelut tarjoaa oma kotikunta tai useamman kunnan muodostama työllisyysalue.

Lue lisää

Kiireen kulttuuri vie työstä tehon - terveisiä teknologia-alan tulevaisuusvuoropuhelusta

Teknologia-alan toimijat hakevat ratkaisuja työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen. Tulevaisuusvuoropuhelussa keskusteltiin organisaatiokulttuurin roolista työssä jaksamisessa ja kiireen tunnun luomisessa.

Lue lisää