Tradenomi Christa Kivinen siirtyi unelmatöihin viisikymppisenä

21.12.2023 | Uratarinat

Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi tämän videon.

Nordean henkilöstöhallinnossa työskentelevä Christa Kivinen aloitti tradenomiopinnot viisikymppisenä. Rohkeus kannatti, sillä uusi tutkinto mahdollisti siirtymisen unelma-ammattiin.

”Miten ihmeessä sä jaksat?” Tähän kysymykseen Christa Kivinen sai vastata lukuisia kertoja, kun hän muutama vuosi sitten työsti tradenomiopintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa. Kivinen työskenteli samalla Nordeassa täyspäiväisesti. Työpäivien jälkeen hän suuntasi suoraan Haaga-Helia ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Illat kuluivat koulutehtävien parissa, eikä vapaa-aikaa juuri ollut.

– Tahti oli kieltämättä kova. Suoritin avoimen opintoja 60 opintopisteen edestä yhden syksyn aikana. Olin aiemmin hakenut tradenomiopintoihin pääsykokeella, mutta en päässyt matematiikan osiosta läpi. Päätin, että haen kouluun avoimen väyläopintojen kautta. Arki kulki kuin juna, siinä ei juuri ehtinyt pysähtyä, Kivinen muistelee nyt, muutamaa vuotta myöhemmin.

Kivinen on työskennellyt käytännössä koko työuransa ajan Nordeassa tai sen edeltäjissä Suomen Yhdyspankissa ja Merita-pankissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta kuluivat konttorissa asiakaspalvelutehtävissä, ja myöhemmin työtehtäviin kuului muun muassa arvopaperien osingonmaksuja sekä myöhemmin esihenkilötehtäviä.

– Kirjoitin ylioppilaaksi, mutta en todellakaan ollut opiskelijatyyppiä. Minulle oli aina selvää, että menen töihin pankkiin tai matkailualalle. Hain töihin sekä lentokentän Stockmannille että Munkkiniemessä sijaitsevaan pankkiin, ja sain kummatkin paikat. Ajattelin, että pankissa pääsen ehkä etenemään, joten valitsin sen. Ja sille tielle jäin, hän nauraa.

Kivisen mukaan valinta osoittautui hyväksi.

– Nordeassa on aina kannustettu uuden oppimisessa ja tarjottu mahdollisuuksia siihen.

 

Huithapelista sinnikkääksi opiskelijaksi

Kivinen viihtyi pankissa, eikä lisäkouluttautuminen käynyt vuosiin mielessä oman perhetilanteen takia: Kivisellä on kolme lasta ja iäkkäät vanhemmat, joista hän huolehti. Pankkiala oli kuitenkin jatkuvassa murroksessa, ja muutostahti alkoi kiihtyä 2000-luvun puolella.

– Meillä tehtiin paljon uudelleenjärjestelyitä, ja moni sanottiin irti. Ajattelin, että minun on pakko hankkia tutkinto, sillä jos saan potkut, tuskin työllistyisin muualle, vaikka olinkin koko ajan kouluttautunut talon sisällä.

Opintojen aloittaminen oli jännittävää.

– Olin aina ajatellut, että olen hiukan huithapeli enkä ehkä pärjää. Sekä minä itse että monet muut miettivät, millaista opiskelu tulee olemaan, jos olen ryhmässä kaikkein vanhin ja muut opiskelijat hädin tuskin omia lapsiani vanhempia, Kivinen kertoo.

Jännittäminen ja ennakko-oletukset osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Kun ovet opintoihin avoimen ammattikorkeakoulun jälkeen aukesivat, Kivinen tunsi olevansa kuin kotonaan.

– Huomasin, että minulla on sitkeyttä. Aina, kun joku kysyi, miten jaksan, keräsin lisää taistelutahtoa. Opiskelu paljastui myös todella kivaksi. Opiskelijoiden joukossa oli todella paljon eri-ikäistä porukkaa, ja osan kanssa pidän yhteyttä edelleen, Kivinen kertoo.

 

Ikä on etu

Hektinen työ vaatii vastapainoksi leppoisaa tekemistä. Vapaa-ajalla Kivinen matkustaa, viettää aikaansa miehen ja jo aikuisten lasten kanssa ja nauttii puutarhastaan.

Kivinen opiskeli Haaga-Heliassa HR:n ja johtamisen koulutusohjelmassa. HR-työ oli kiinnostanut häntä jo aiemmin, mutta työpaikkahaaveet olivat kaatuneet opintojen puutteeseen. Toisaalta Kivinen viihtyi Nordeassa.

– Joten kun työharjoittelujakso koitti, otin puhelimen käteen ja soitin HR:ään. Kysyin, saanko tulla suorittamaan työharjoittelujaksoa. Harjoittelupaikka aukesi ja sain lopuksi jäädä, sillä satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Käytännössä Kivinen aloitti työt Nordeaan rekrytointitiimissä.

– Sieltä siirryin tekemään uraohjausta henkilöille, joiden tehtäviä oltiin siirtämässä pois, ja joille etsittiin uusia tuulia. Niissä tehtävissä iästä oli itse asiassa hyötyä. Moni valitteli, että on liian vanha opiskelemaan. Pystyin näyttämään itse, että jos minäkin pystyin siihen, muutkin kyllä pystyvät, Kivinen kertoo.

Kivisen mukaan vanhempana opiskelu on ollut varsin avartavaa.

– Tässä vaiheessa uraa löytyy jo hirveästi tietoa eri asioista, ja kun päivittää omaa osaamistaan, sen tiedon pystyy lokeroimaan uudella tavalla, hän sanoo.

 

Syvempää ja leveämpää osaamista

Kivisen opinnot venyivät lopulta parilla vuodella, sillä läheisen sairastuminen laittoi suunnitelmat uusiksi.

– Tein koko ajan töitä ja opiskelin iltaisin, kun pystyin. Lopulta valmistuin vuonna 2020. Opettajat ja opinto-ohjaajat olivat todella ymmärtäväisiä ja auttoivat eteenpäin. Olen siitä tosi kiitollinen.

Kivinen kertoo olevansa nykyisessä työssään Nordean henkilöstöhallinnossa unelmatyössä.

– Olen todella tyytyväinen saadessani tehdä työtä ihmisten parissa. Koen, että olen oppinut valtavasti uusia asioita ja olen kehittynyt myös ihmisenä paljon. Itsereflektointi on ollut minulla käytössä jo pitkään. Koen myös, että teen merkityksellistä työtä ja sen seurauksena työnantajani saa minusta parhaimman hyödyn.

 

3 Nopeaa

1. Mitä taitoja sait opinnoistasi nykyiseen työhösi?

Opin ennen kaikkea ongelmanratkaisutaitoja ja sain luottoa omaan tekemiseen. Moni asia oli jo työelämässä tuttua, mutta opin lisää muun muassa siitä, mihin maailma on menossa ja mitä työelämässä tarvitaan jatkossa.

2. Vinkkisi työnhakijalle juuri nyt?

Hakuilmoitukseen kannattaa perehtyä huolella, ja CV kannattaa räätälöidä ilmoituksen pohjalta. Hakemuksessa kannattaa vastata ilmoitukseen ja siihen, mitä ilmoituksessa kaivataan. Rekrytoijat törmäävät lukuisiin hakemuksiin. Joukosta kannattaa erottua. Moni kehuu itseään liian vähän. Vaatimattomuudesta ei ole työnhaussa hyötyä.

3. Mitä haluaisit osata paremmin?

Olen aina ollut parempi puhumaan kuin kirjoittamaan. Lisäksi minulla on lievä lukihäiriö, joka hidastaa lukemista ja kirjoittamista. Haluaisin oppia nopeammaksi ja paremmaksi kirjoittajaksi. Siihenkin onneksi harjaantuu, kun kirjoittaa paljon.

 


Teksti: Pi Mäkilä

Kuvat: Miika Kainu

Haastattelu on julkaistu Tradenomi-lehdessä 3/2023. Lue koko Tradenomi-lehti täällä.

Haluaisitko sinä kertoa uratarinasi Tradenomi-lehdessä tai tunnetko tradenomin, jolla on kiinnostava työ tai urapolku. Ilmoittaudu haastateltavaksi lehteen!

Lisää aiheesta: Uratarinat

Työ kenttämyynnissä kuljettaa tradenomi Jarno Pynttäriä joka viikko ympäri Suomen

Jarno Pynttärin työura on hyppinyt kiinnostavasta tehtävästä toiseen. Tämänhetkinen pesti LEGO Groupin kenttämyynnissä kuljettaa Pynttäriä joka viikko ympäri Suomen.

Lue lisää

Ex-ammattilaisjalkapalloilija Mehmet Hetemaj rakentaa uutta uraa tradenomiopintojen kautta

Jalkapallokentiltä tuttu Mehmet Hetemaj rakentaa nyt uutta uraa tradenomiopiskelijana. Aikuisopiskelijan arkeen kuuluu myös futisisän ja tv-studiokommentaattorin tehtävät. Mitä oppeja Hetemaj hyödyntää arjessaan jalkapallon ammattilaisuraltaan?

Lue lisää

Tradenomi Amin Hassanin tie popparinmyyjästä HR-tehtäviin

Suuttumus epäoikeudenmukaisia rekrytointiprosesseja kohtaan ajoi Amin Hassanin uralle rekrytoinnin pariin ja lopulta HR-asiantuntijaksi.

Lue lisää

Tradenomi Rosamari Rissanen on politiikan monitaituri

Rosamari Rissanen päätyi tradenomiopintojen ansiosta Euroopan parlamenttiin ja lopulta apulaispormestarin erityisavustajaksi. Rissasen mukaan uran kannalta ratkaisevaksi hetkeksi on muodostunut nimenomaan Euroopan parlamentissa suoritettu harjoittelu.

Lue lisää

Vuoden tradenomi Auri Vainio "on rohkeutta sanoa, jos ei ymmärrä"

Vuoden Tradenomi, IPR University Centerin toiminnanjohtaja Auri Vainio on oppinut pitämään langat käsissään. Lue Aurin uratarina!

Lue lisää