Tradenomi Joonas Hallman löysi lopulta aidosti merkityksellisen työpaikan

5.10.2023 | Uratarinat

Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi tämän videon.

Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkö Joonas Hallman tietää, että omaan visioon ja ammattitaitoon luottaminen kannattaa. Merkityksellinen työpaikka löytyi lopulta kiinteistöalalta, vaikka niin ei pitänyt käydä.

Työ muuttui kertaheitolla merkityksellisemmäksi. Siltä kuopiolaisesta Joonas Hallmanista tuntui, kun työpaikka vaihtui kauppakiinteistöjen hallinnoinnista Puolustuskiinteistöille. Hallman oli ehtinyt työskennellä Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkönä kuukauden verran, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Työtehtäviin kuuluu käytännössä maavoimien kiinteistöistä vastaaminen yhdessä toisen asiakaspäällikön kanssa.

– Ja niitä riittää, kiinteistöjä kun on käytännössä etelärannikolta Sodankylään saakka. Ensimmäisen vuoden aikana laskin, että olin tien päällä käytännössä joka toisena työpäivänä. Lisäksi muun muassa Natoon liittyminen ja muut alan erityiskuviot tuovat tähän ihan omanlaisensa lisän, Hallman kertoo.

Merkityksellisyyden lisäksi työn erityinen luonne tekee työpäivistä Hallmanin mukaan kiinnostavia.

– Käytännössä vastaan asiakasyhteistyöstä ja johdan tiettyjen tilojen ja alueiden kehittämissuunnittelua. En ollut aiemmin osannut edes haaveilla näin monipuolisista työtehtävistä. Toki vastuutakin on, ja työ on luonteeltaan sellaista, ettei työasioista voi oikein puhua kotona, Hallman sanoo.

Tradenomitutkinnon monipuolisuus houkutti

Alun perin Joonas Hallmanin uran ei pitänyt johtaa lainkaan kiinteistöalalle. Päinvastoin. Kiinteistövälittäjänä toiminut isä oli sanonut pojalleen lukuisia kertoja, että joku toinen ammatti voisi olla parempi valinta.

– Hain tradenomiopintoihin, sillä ajattelin, että opinnot mahdollistaisivat monipuolisen työuran.

Opiskelupaikka irtosi Savonia-ammattikorkeakoulusta jo hieman ennen armeijavuotta.

– Lykkäsin aloitusta intin takia. Siirryin hieman myöhemmin opiskelemaan Joensuuhun Pohjois-Karjalan ammattikorkeakouluun ja valmistuin vuonna 2009, Hallman muistelee.

Uraan voi mahtua monta käännekohtaa

Opiskeluaikainen työpaikka Elisalla osoittautui Hallmanin uran ensimmäiseksi käännekohdaksi.

– Olin aina ollut ujo, mutta asiakaspalvelutehtävissä minulle aukesi ihan uusi maailma. Löysin itsestäni ihan uuden vaihteen, hän kertoo.

Paluu kotipaikkakunnalle alkoi kuitenkin houkutella. Hallman yritti selvittää, olisiko työtehtäviä voinut siirtää Kuopioon. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista.

– Niinpä irtisanoin itseni ja muutin Kuopioon. Löysin tuottajan pestin, mutta en oikein viihtynyt siinä, koska kaipasin työpaikkaa, jossa voisin olla ihmisten kanssa tekemisisissä. Puolen vuoden jälkeen irtisanoin itseni. Siitä viikon kuluttua aloitin Huoneistokeskuksen kiinteistövälittäjänä, Hallman kertoo.

Asuntojen myymisen sijaan Hallmania kiinnostivat enemmän toimitilat.

Hän suoritti LKV:n ja kiinteistövälitysalan ammattitutkinnon, ja sai ylennyksen toimitilapuolelle. Sitten se taas iski – kaipuu muiden töiden pariin.

– Hyppäsin syvään päätyyn, eli irtisanouduin ja laitoin oman firman pystyyn yrittäjäkaverin kanssa. Keskityin liiketiloihin ja toinen yrittäjä asuntoihin. Mutta ei sekään tuntunut lopulta minun jutultani, ja niinpä pyysin yrittäjäkollegaa ostamaan minut ulos, Hallman kertoo.

Seuraava vaihe uralla avautui, kun Hallman otti asiakkaansa kanssa puheeksi sen, että hän etsi uusia haasteita. Hän päätyi kauppakeskusjohtajaksi. Työ tarjosi sopivasti haasteita. Kauppakeskuksia oli useampia, ja niissä piti käydä säännöllisesti. Kaikki vierailut eivät ole jääneet muistiin hyvässä mielessä.

– Hurjin hetki liittyi siihen, kun olin palaverissa, ja toimittaja soitti ja kertoi, että kauppakeskuksessa on menossa selkkaus. Lähdin suoraa päätä paikalle. Perillä poliisi ja armeija olivat sulkemassa kauppakeskusta. Osasin vaistomaisesti toimia oikein ja avustin virkavaltaa tarpeen mukaan, Hallman kertoo.

On tärkeää löytää mielekäs ja merkityksellinen työ 

Nykyisessä työssään Hallman kokee toisenlaisia haasteita.

– Nyt katson kiinteistöalaa taas astetta aiempaa ylempää. Aiempi työ oli mielenkiintoinen, mutta muutaman vuoden jälkeen halusin kokeilla jotain muuta. Se vaati taas sen, että irtisanouduin ja hyppäsin kohti tuntematonta, Hallman nauraa – ja vakavoituu.

– Elämä on ihan liian lyhyt siihen, että kituuttaisi paikassa, jossa ei oikeasti viihdy.

Työ on tosi iso osa elämää. On tärkeää, että ajan käyttää siten, että työ on mielekästä, merkityksellistä ja myös hauskaa. Omaan visioon ja ammattitaitoon kannattaa luottaa. Aina ei toki tarvitse ensin irtisanoutua, vaan töitä voi hakea, vaikka olisi jo töissä, Hallman muistuttaa.

Samalla hän huomauttaa, ettei elämää – tai työuraa – voi suunnitella loputtoman pitkälle. 

"Elämä on ihan liian lyhyt siihen, että kituuttaisi paikassa, jossa ei oikeasti viihdy."

"Elämä on ihan liian lyhyt siihen, että kituuttaisi paikassa, jossa ei oikeasti viihdy."

– Kaikille tulee elämässä vastaan erilaisia käännekohtia, jotka voivat muuttaa koko elämän kulun. Niihin tilanteisiin kannattaa uskaltaa tarttua. Suunnitelmallisuuskin on toki hyvästä, mutta jos liian tarkkaan suunnittelee, suunnitelmat menevät varmasti jossain välissä mönkään. 

Hallmanilla on toki itselläänkin suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Niihin kuuluvat muun muassa kiinteistöjohdon sertifioinnin (KJs) saaminen ja mahdollisesti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen.

– Lisäksi olisi kiva rakentaa uuteen kotiimme karaokehuone. Töiden vastapainoksi myös vapaa-ajalla täytyy olla mukavaa ja mielekästä tekemistä.

 

Teksti: Pi Mäkilä Kuvat: Jesse Karjalainen 

Artikkeli on julkaistu Tradenomi-lehdessä 3/2023. Lue koko lehti täällä.


3 Nopeaa

Mitä taitoja sait opinnoistasi nykyiseen työhösi?

Kaikkein hedelmällisimpiä olivat myynti- ja markkinointikurssit. Pidin siitä, että opinnot olivat niin käytännönläheisiä. Näiltä kursseilta saadut opit ovat kantaneet monessa tilanteessa työuralla.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Vietän aikaa perheeni kanssa. Perheeseen kuuluu puolisoni Sannan lisäksi 8-vuotias poika ja 12-vuotias tyttö. Lisäksi matkustelen, laitan taloa kuntoon ja harrastan laulua. Tykkäsin laulamisesta lapsena, mutta meni parikymmentä vuotta ennen kuin uskalsin alkaa laulaa uudelleen. Laulaminen ja musiikki ylipäätään on valtavan vapauttavaa.

Miten hyväksi myyjäksi kasvetaan?

Hyvä myyjä tarvitsee rohkeutta kokeilla uutta ja heittäytyä, uskallusta olla oma itsensä – ja vanhan sanonnan mukaan kaksi korvaa, jotta osaa oikeasti kuunnella asiakkaan tarpeita.

 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Anna kipinäsi näyttää suuntaa - vahvuuksia hyödyntämällä kohti onnellista uraa.

Unelma omannäköisestä urasta? Älä anna epävarmuuden estää työelämämuutostasi!

Olenko urajumissa? Pääseekö urajumista eteenpäin?

 

Lisää aiheesta: Uratarinat

Työ kenttämyynnissä kuljettaa tradenomi Jarno Pynttäriä joka viikko ympäri Suomen

Jarno Pynttärin työura on hyppinyt kiinnostavasta tehtävästä toiseen. Tämänhetkinen pesti LEGO Groupin kenttämyynnissä kuljettaa Pynttäriä joka viikko ympäri Suomen.

Lue lisää

Ex-ammattilaisjalkapalloilija Mehmet Hetemaj rakentaa uutta uraa tradenomiopintojen kautta

Jalkapallokentiltä tuttu Mehmet Hetemaj rakentaa nyt uutta uraa tradenomiopiskelijana. Aikuisopiskelijan arkeen kuuluu myös futisisän ja tv-studiokommentaattorin tehtävät. Mitä oppeja Hetemaj hyödyntää arjessaan jalkapallon ammattilaisuraltaan?

Lue lisää

Tradenomi Amin Hassanin tie popparinmyyjästä HR-tehtäviin

Suuttumus epäoikeudenmukaisia rekrytointiprosesseja kohtaan ajoi Amin Hassanin uralle rekrytoinnin pariin ja lopulta HR-asiantuntijaksi.

Lue lisää

Tradenomi Rosamari Rissanen on politiikan monitaituri

Rosamari Rissanen päätyi tradenomiopintojen ansiosta Euroopan parlamenttiin ja lopulta apulaispormestarin erityisavustajaksi. Rissasen mukaan uran kannalta ratkaisevaksi hetkeksi on muodostunut nimenomaan Euroopan parlamentissa suoritettu harjoittelu.

Lue lisää

Vuoden tradenomi Auri Vainio "on rohkeutta sanoa, jos ei ymmärrä"

Vuoden Tradenomi, IPR University Centerin toiminnanjohtaja Auri Vainio on oppinut pitämään langat käsissään. Lue Aurin uratarina!

Lue lisää