Tunteet ovat tulevaisuuden kilpailuetu

Tunnekouluttaja Camilla Tuomisen mielestä tunteita ei pidä sivuuttaa edes työpaikalla. Niiden johtaminen on kuitenkin taito sinänsä. Omiin kokemuksiinsa viitaten hän tietää, että vähättely voi tuhota ihmisen, kun taas esimerkiksi kateuden tunnustaminen on palkitsemisen arvoinen teko.

– Tunteissa on valtavasti energiaa ja tietoa, Camilla Tuominen toteaa.

– Tunteet eivät ole häiriötekijä vaan, jos joku käyttäytyy huonosti, jokin asia on huonosti. Sivuuttamisen tai tukahduttamisen sijaan meidän tulisi olla uteliaita ja tutkia, mikä on syy huonon käytöksen takana. Millään firmalla ei minun mielestäni ole varaa olla sitä selvittämättä.

Hyväksymisen ilmapiiri

Tuominen kertoo, että me suomalaiset olemme monessa taitavia ja edelläkävijöitä ”perinteisen hyvinvointimme” ylläpitämisessä. Olemme tutkitusti tunnollisia ja luotettavia, keskitymme oleellisiin faktoihin ja osaamme hyödyntää teknologiaa oman fyysisen kuntomme ja unenlaatumme analysointiin. Valitettavasti emme vielä yllä samoihin sfääreihin henkisten ominaisuuksiemme vaalimisessa.

– Työelämässä jäämme helposti vanhojen toimintamallien vangeiksi: Käskyt ovat aina tulleet annettuina ja suosion menettämisen pelossa emme uskalla puolustaa omia, saati toisen, mielipiteitä. Iloisia ihmisiä pidetään kategorisesti hörhöinä ja pidättyväisiä asiantuntijoina. Ajattelunmuutos on aina vaikeaa ja hidasta, vaikka meillä olisikin tietoja ja todisteita niiden tueksi. Meillä suomalaisilla on kuitenkin valtavasti potentiaalia muuttaa työelämäämme paremmaksi, kunhan lisäämme johtamiseen tunneälyä ja opimme johtamaan omia tunteitamme, Tuominen iloitsee.

Jos Tuominen saisi jotain päättää, kukaan ei kokouksissa enää joutuisi hiljaisuuden ringin ympäröimäksi uskallettuaan kertoa vaikean asian tai uuden idean. Sen sijaan hänelle sanottaisiin rohkaisevasti: ”kerro lisää!”.

– Parhaat tiimit ja tulokset syntyvät psykologisista turvallisessa ympäristössä, jossa tiimin jäsenet voivat pelotta jakaa ajatuksiaan ja tehdä myös virheitä.

Vähättelyllä on sen sijaan Tuomisen mielestä (työ)elämässä hyvinkin kauaskantoiset seuraukset.

– Ehkä jopa väitöskirjan arvoinen tutkimusalue, hän pohtii.

Terveellä ihmisellä on rikas tunne-elämä, koneella ei ollenkaan

Tulevaisuuden työelämässä ei Tuomisen mielestä voi enää ohittaa tunteita. Kilpailuetua on jo haettu tuottavuuden ja tehostamisen nimissä, mutta se tie on pian kuljettu loppuun.

– Tekoäly voittaa ihmiset mennen tullen esimerkiksi tiedonhaussa ja rutiininomaisissa, loogisissa tehtävissä. Puhutaan aivojen vasemmasta aivolohkosta. Aivojen oikealta puolelta taas löytyy ihmisten kilpailukyky ja asiat, jotka on vaikea opettaa koneille: luovuus, tunneäly, sosiaalinen kanssakäyminen ja hiljaisten signaalien lukeminen. Ne organisaatiot, jotka ymmärtävät tämän, ovat voittajia.

Hän jatkaa, että ihmisten vahvuuksien ja tunnekirjon häivyttämisellä on hirvittävä hintalappu ja maksajia riittää: mikään organisaatio ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla, jos erilaisuutta ei osata hyödyntää tai sitä ei hyväksytä – yksilön omasta näivettymisestä ja muista lieveilmiöstä puhumattakaan, hän huokaa.

Tasapäistäminen lähtee Tuomisen mielestä jo varhaislapsuudessa ja kiihtyy kouluvuosien jälkeen työelämässä, kun asian pitäisi olla juuri päinvastoin.

– Esa Saarinen sanoo, että olemme kaikki aarrearkkuja. Meissä jokaisessa on uniikki kykyjen kombinaatio, mitä ei kenessäkään muussa ole. Se on voimavara, joka pitäisi jokaisessa työyhteisössä ymmärtää.

Uskalla paljastua

Tuomisen mukaan tunteet kuuluvat siis myös työpaikalle: ”meillä ei ole on/off -nappulaa, josta tunteet kytketään päälle.”

– Ainakin itse haluaisin esimiehenä tietää, miten tiimiläisilläni menee; onko hänellä kenties huolia kotona tai haasteita työssä. Se auttaisi minua ymmärtämään, miten voisin häntä auttaa ja miten hänen työnsä kannattaisi organisoida, hän pohtii.

Vaikka tunteita ei voikaan hallita, niitä pitäisi kaikkien opetella johtamaan. Tuominen antaa esimerkin:

– Jos joku pystyy myöntämään olevansa kateellinen, hänelle pitäisi antaa siitä palkinto! Kateus tunteena on siinä mielessä katala, että jos sitä ei osaa kohdata, se usein johtaa vaikkapa selän takana pahan puhumiseen. Kun taas kateuden uskaltaa myöntää ja kohdata, se voi muuttua voimavaraksi: itse asiassa minäkin voin yltää samaan kuin kateuden kohde.

Mutta ihan kaikkea Tuominenkaan ei halua työpaikoilla nähdä.

– Ei ole oikeutettua oksentaa ihan kaikki huolia toisten päälle eikä sitä tarvitse myöskään hyväksyä. Tunteita ei kuulu kieltää, mutta ei niihin kuulu myöskään jäädä rypemään. Oleellista on oppia johtamaan tunteita.

Toinen tärkeä oppimisen paikka on autenttinen tunnetilojen jakaminen muiden kanssa – ne tulevat ilmi usein joka tapauksessa. Tuominen kertoo, että haemme hyväksyntää toistemme kasvoista ja jopa 90 prosenttia kommunikoinnista on muuta kuin sanoja. Jos emme saa selitystä jollekin, mitä näemme ja koemme, lähdemme helposti tekemään siitä omia johtopäätöksiä ja pahimmassa tapauksessa kuvittelemaan, että vika on itsessämme.

– Epävarmuus on mieletön energiasyöppö, mikä pitää meidän varpaillaan koko ajan. Jos esimies näyttää vihaiselta, mietimme helposti ”mitä olen tehnyt väärin”. Pelko saattaa johtaa huonosti nukuttuun yöhön, töiden kasaantumiseen ja virheiden syntymiseen. Jos esimies sen sijaan uskaltaisi myöntää olevansa stressaantunut eikä se ole kenenkään vika, alaiset voisivatkin auttaa häntä pahimman kiireen yli, Tuominen rohkaisee.

Pysy lähellä tulta

Tuominen ehti tehdä töitä bisnesmaailmassa vuosia ennen kuin hän ryhtyi seitsemän vuotta sitten yrittäjäksi. Hän muistelee, kuinka pelkäsi pahimmilla stressikausilla, että oma huono olo tarttuisi lapsiin ja tuhoisi siinä samalla perhe-elämänkin. Sitten hän ymmärsi, että hänen on oltava esimerkki lapsilleen siitä, mihin hän uskoo hyvän elämän rakentuvan.

– Hyppäsin tyhjän päälle, hän paljastaa.

– Minulla on valtava sisäinen tarve tehdä työelämästä parempaa. Se, että olen kokenut monet asiat myös omakohtaisesti, on hyödyksi tässä työssä.

Hän haluaa muistuttaa, että teemme parhaiten sitä, mistä olemme aidosti kiinnostuneita ja sellaisena kuin aidosti olemme.

– Silloin pysymme pelottomina ja uteliaina elämälle, ja se on mieletön voimavara, hän vihjaa.

– Miksi emme vain jakaisi tehtäviä niin, että kaikki saisivat loistaa?

---

Teksti: Hanna Ojanpää
Kuva: Pyry Pietiläinen

Juttu julkaistu Tradenomi-lehdessä 3/2019.