Turvallisuusalan tradenomi kehittyy ja kehittää

21.12.2020 | Uratarinat

Helsingin kaupungin liikennelaitoksella työskentelevällä Markus Lustigilla on ainutlaatuinen näkymä siihen, miten kaupunki toimii. Häiriöt näkyvät kaikille ja niitä halutaan välttää.

Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi tämän videon.

 

Aamulla on hetki rauhallista aikaa. Työsuojelupäällikön ja turvallisuusasiantuntijan tuplaroolissa työskentelevä Markus Lustig ehtii tutustua päivän ohjelmaan ja purkaa sähköposteja kahvikupin äärellä. Sitten alkaa tohina. Tehtävälistalla on paljon asioita ja lisää tulee tasaista tahtia. 

– Tekeminen on meillä HKL:llä hyvin laaja-alaista. Kuljetamme ihmisiä raitiovaunuilla ja metroilla sekä pidämme kunnossa kaluston ja paljon kaupunki-infraa, kuten metroasemat ja -tunnelit, raitiovaunupysäkit ja -kiskot. Meillä on myös isoja uudisrakennushankkeita, Lustig kertoo.

Hänen työhönsä kuuluu suunnittelua, lakisääteisten asioiden hoitamista, kokouksia, tavoitteiden toteutumisen seurantaa ja raportointia, kehittämistyötä, talotason ohjeiden kirjoittamista ja päivittämistä. Välillä erilaiset katselmukset, työhygienia- ja radonmittaukset tai työtapaturmat saavat Lustigin jalkautumaan työpöydän äärestä. Oman työnsä ohella hän toimii turvallisuuspäällikön sijaisena lomien ja muiden poissaolojen aikana. 

Turvallisuusasiantuntijuus on kattavaa ja sirpaleistakin. Se vaatii monien asioiden ja ilmiöiden hallintaa lakien tuntemisesta turvallisuuden kehittämisen menetelmiin. 

Turvallisuusalan tradenomille Markus Lustigille parhaita työpäiviä ovat ne, jolloin ei tapahdu mitään erityistä.

Turvallisuusalan tradenomille Markus Lustigille parhaita työpäiviä ovat ne, jolloin ei tapahdu mitään erityistä.

– Käytännössä turvallisuusasiantuntijan ja työsuojelupäällikön roolien välinen raja on häilyvä ja usein on vaikea sanoa, kummassa roolissa milloinkin toimin. Roolit myös tukevat monella tavalla toisiaan.

Joka päivä jotain uutta

Hektisiä ovat etenkin häiriöpäivät. Liikennehäiriöitä aiheuttavat esimerkiksi kolarit, onnettomuudet, väkivaltatilanteet, raitiotien yläpuolisten ajolankojen putoaminen tai se, että joku horjahtaa asemalaiturilta metrokiskoille.

– Parhaita päiviä työssä ovat ne, kun ei tule ensimmäistäkään huonoa uutista. Saan hyvän fiiliksen myös siitä, kun iso projekti pomppaa eteenpäin tai pystyn auttamaan jotakuta ratkaisemaan haastavan tilanteen, Lustig sanoo.

Hän aloitti HKL:n turvallisuusasiantuntijana viime vuoden elokuussa. Työsuojelupäällikön tehtävät hän otti vastaan tämän vuoden huhtikuussa aikana, jolloin koronaviruspandemia nosti ensimmäisen aallon. Koronavirus on tuonut työhön paljon lisähaasteita, säännölliset koordinaatiokokoukset, maskikäytäntöjä ja paljon muuta. Kuljettajien taukotiloissa on jaettu porukkaa eri tiloihin ja kunnossapidossa ihmisten vaihtuminen ryhmästä toiseen on minimoitu. Siihenkin on varauduttu, jos taukotuvallinen kuljettajia joutuu karanteeniin.

Minussa asuu pieni tutkija ja tykkään siitä, että saan oppia joka päivä uutta.

– Haastavaa on ollut, mutta olen oppinut valtavasti siitä, millainen virus tämä on ja miten sen kanssa toimitaan. Minussa asuu pieni tutkija ja tykkään siitä, että saan oppia joka päivä uutta.

Tällä hetkellä Lustig tekee etätöitä kotoa käsin. Normaalioloissa hän istuu toimistolla kuuden hengen turvallisuusyksikössä. 

– Olemme selvinneet koronasta yllättävän hyvin, eikä työntekijöillämme ole toistaiseksi ollut yhtään työpaikalta saatua tartuntaa. Toivon silti, että korona väistyisi ja pääsisimme takaisin entiseen normaaliin.

Aivot tuulettuvat metsässä ja jäällä

36-vuotias Lustig kokee saaneensa turvallisuusalan tradenomiopinnoista hyvän ja laajan perusosaamisen turvallisuudesta ja riskienhallinnasta.

– Koulutus tarjosi monipuoliset valmiudet tehdä työtä erilaisissa ympäristöissä ja vaihtuvissa tilanteissa, hän toteaa.

Lustigin työ yli tuhat ihmistä työllistävässä kunnallisessa liikelaitoksessa on vaihtelevaa ja inspiroivaa.

– Talo tarjoaa mahdollisuuksia kehittymiseen ja kouluttautumiseen. Pääsen kehittämään toimintoja ja osallistumaan isojenkin kokonaisuuksien toteuttamiseen.

Omasta jaksamisestaan mies pitää huolta liikkumalla ja rentoutumalla kirjojen parissa. Lustigilla ja hänen vaimollaan on kaksi kultaista noutajaa, Sisu ja Aada, jotka tarvitsevat lenkitystä monta kertaa päivässä. Fyysistä kuntoa ylläpitää myös jääkiekkoharrastus.

– Pelasin A-junnuksi asti, mutta nykyään toimin jääkiekkoerotuomarina. Tuomarointi on suoraviivaista hetkessä toimimista ja ratkaisut tehdään sekunnin murto-osassa. Se on erinomaista vastapainoa tietotyölle, joka vaatii paljon pohdintaa ja pitkiä ajatuspolkuja. 

 

Teksti: Pirkko Tuominen
Kuva: Ville Rinne
Julkaistu Tradenomi-lehdessä 4/2020


Haluaisitko kertoa Tradenomi-lehdessä omasta työstäsi? Ilmoittaudu haastateltavaksi täällä

Lisää aiheesta: Uratarinat

Työ kenttämyynnissä kuljettaa tradenomi Jarno Pynttäriä joka viikko ympäri Suomen

Jarno Pynttärin työura on hyppinyt kiinnostavasta tehtävästä toiseen. Tämänhetkinen pesti LEGO Groupin kenttämyynnissä kuljettaa Pynttäriä joka viikko ympäri Suomen.

Lue lisää

Ex-ammattilaisjalkapalloilija Mehmet Hetemaj rakentaa uutta uraa tradenomiopintojen kautta

Jalkapallokentiltä tuttu Mehmet Hetemaj rakentaa nyt uutta uraa tradenomiopiskelijana. Aikuisopiskelijan arkeen kuuluu myös futisisän ja tv-studiokommentaattorin tehtävät. Mitä oppeja Hetemaj hyödyntää arjessaan jalkapallon ammattilaisuraltaan?

Lue lisää

Tradenomi Amin Hassanin tie popparinmyyjästä HR-tehtäviin

Suuttumus epäoikeudenmukaisia rekrytointiprosesseja kohtaan ajoi Amin Hassanin uralle rekrytoinnin pariin ja lopulta HR-asiantuntijaksi.

Lue lisää

Tradenomi Rosamari Rissanen on politiikan monitaituri

Rosamari Rissanen päätyi tradenomiopintojen ansiosta Euroopan parlamenttiin ja lopulta apulaispormestarin erityisavustajaksi. Rissasen mukaan uran kannalta ratkaisevaksi hetkeksi on muodostunut nimenomaan Euroopan parlamentissa suoritettu harjoittelu.

Lue lisää

Vuoden tradenomi Auri Vainio "on rohkeutta sanoa, jos ei ymmärrä"

Vuoden Tradenomi, IPR University Centerin toiminnanjohtaja Auri Vainio on oppinut pitämään langat käsissään. Lue Aurin uratarina!

Lue lisää