Työaika ja jaksaminen: Milloin kertyneet saldotunnit muuttuvat taakaksi?
10.12.2024 | Hyvinvointi
Moni asiantuntija ja esihenkilö on tilanteessa, jossa saldotunnit kertyvät tasaisesti, mutta vapaapäivien pitäminen tuntuu mahdottomalta. Työmäärä kasvaa, projektit kasaantuvat ja saldovapaiden käyttäminen on haastavaa. Saldotuntien kertymän ollessa täynnä, tai hyvin lähellä sitä, ei muutaman saldovapaatunnin pitäminen siellä täällä helpota todellisuudessa tilannetta. Miten tämä vaikuttaa työhyvinvointiin ja miten tilanteeseen voisi saada muutosta?
Miksi työaikasaldot jäävät käyttämättä?
Syitä saldovapaiden käyttämättömyyteen on monia. Monilla aloilla työmäärä on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Projektit venyvät ja kiireiset jaksot pitkittyvät helposti. Liukuva työaika, joka on tarkoitettu tuomaan joustavuutta työaikaan, voi jopa tosiasiallisesti vaikeuttaa saldovapaiden käyttöä. Kun työmäärä on suuri, on vaikea löytää sopivia ajankohtia pidemmille vapaille. Lisäksi työyhteisön kulttuuri voi vaikuttaa siihen, miten saldovapaita käytetään. Jos työpäivien venymistä pidetään itsestäänselvyytenä, voi olla vaikeaa pitää vapaata. Lisäksi joillain työpaikoilla voidaan suhtautua kielteisesti kokonaisten saldovapaapäivien pitämiseen.
Lähes puolet tradenomeista kokee työmäärän ajoittain tai jatkuvasti liian suureksi. (Jäsentutkimus 2023)
Vaikutukset työhyvinvointiin
Työaikasaldojen kertyminen ja niiden käyttämättömyys vaikuttavat merkittävästi työhyvinvointiin. Kun vapaita ei saada pidettyä, jää palautuminen vähäiseksi, joka taas voi johtaa uupumukseen. Fyysiset oireet, kuten unihäiriöt ja päänsäryt ovat tavallisia. Psyykkinen kuormitus voi ilmetä stressinä, ahdistuksena tai masennuksena. Pidemmän päälle työtyytyväisyys laskee ja motivaatio heikkenee. Pitkällä aikavälillä työuupumus voi johtaa jopa työkyvyn menetykseen.
Joulun merkitys palautumiselle
Joulun aika on perinteisesti ollut aikaa, jolloin on voinut levätä ja viettää aikaa läheisten kanssa, mutta nykyään työstressi voi seurata mukana pyhien viettoon ja heikentää palautumista. Kokonaiset saldovapaat joulun aikaan tarjoaisivat paremman mahdollisuuden irtautua työstä ja ladata akkuja. Riittävä lepo ja palautuminen ovat avainasemassa, jotta jaksamme työelämässä pitkällä aikavälillä.
Miten tilannetta voisi parantaa?
Työaikasaldojen tehokas hyödyntäminen edellyttää usein suunnitelmallisuutta, työyhteisön tukea ja selkeitä pelisääntöjä. Tässä muutamia ehdotuksia tilanteen parantamiseksi:
1. Avoin keskustelu
On tärkeää, että työpaikoilla käydään avointa keskustelua työaikasaldoista ja niiden käytöstä. Asiantuntijat ja esihenkilöt voivat yhdessä pohtia, miten saldovapaita voitaisiin käyttää tehokkaammin.
2. Saldovapaiden suunnittelu
Asiantuntijat ja esihenkilöt voivat suunnitella saldovapaansa etukäteen yhdessä oman esihenkilönsä kanssa. Näin varmistetaan, että työtehtävät eivät estä saldovapaan pitämistä kokonaisina päivinä.
3. Johdon tuki
Johdon on tärkeää tukea asiantuntijoita ja esihenkilöitä saldovapaiden käytössä. Johtajat voivat kannustaa pitämään saldovapaita ja edistää tätä kautta työhyvinvointia.
4. Kehitetään lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia
Työaikalaki sisältää jo nykyisin määräyksen, että saldovapaa tulisi työntekijän pyytäessä pyrkiä antamaan kokonaisina päivinä. Työntekijän oikeutta tulisi vahvistaa niin lainsäädännössä kuin työehtosopimuksissa.
Työaikasaldot ja liukuva työaika ovat monelle asiantuntijalle ja esihenkilölle tärkeitä. Työaikasaldojen kertyminen ilman tosiasiallista mahdollisuutta pitää vapaata voi kuitenkin johtaa ongelmiin työhyvinvoinnin näkökulmasta. On tärkeää, että sekä asiantuntijat ja esihenkilöt että työnantajat ottavat ongelman vakavasti ja etsivät yhdessä ratkaisuja. Joulun aika on oivallinen hetki tarkastella omaa jaksamista ja tehdä tarvittavia muutoksia.
Sinua voisi kiinnostaa myös
Psykologin vinkit: Huomioi neurodiversiteetti työelämässä
Mielekäs työelämä – työpaikoilla tarvitaan tekoja mielenterveyden tukemiseksi
Perhevapaasyrjintä on valitettavan yleistä työelämässä
Joonas Kopra
Erityisasiantuntija, finanssi- ja ICT-ala
050 407 4876
joonas.kopra@tradenomi.fi
Lisää aiheesta: Hyvinvointi
Oma hyvinvointi edellä: liian miellyttämisen ja yliempatian rajat
Muista välittäminen ja myötätuntoinen huomioon ottaminen on erinomainen piirre. Ne voivat kuitenkin kääntyä överiksi vietyinä itseään vastaan – jopa huomaamatta. Lue ammattimentorin vinkit liian miellyttämisen merkkien tunnistamiseen.
Mielekäs työelämä – työpaikoilla tarvitaan tekoja mielenterveyden tukemiseksi
Mielenterveysperusteisten poissaolojen kasvu työelämässä jatkuu yhä. Suunta on syytä saada kääntymään mahdollisimman pikaisesti. Miten työntekijöiden mielenterveyttä ja jaksamista voidaan tukea työpaikoilla?
Käännä epävarmuus mahdollisuudeksi työelämässä
Ailahteleva maailmantilanne lisää epävarmuutta, eikä työelämässäkään säästytä tuulisilta ajoilta. Epävarmuus voi kuitenkin olla samanaikaisesti sekä mörkö että voimavara.
Näin selviät marraskuun pimeydestä
Väsyttääkö marraskuun pimeys? Psykologi jakaa vinkit marraskuun pimeydestä ja lyhyistä päivistä selviämiseen.
Työnhaku ja jaksaminen - Miten johdan itseäni työnhaussa?
Työnhakuun kannattaa asennoitua maratonina, eikä 100 metrin pikamatkana. Poimi talteen psykologin vinkit motivaation säilyttämiseen ja hyvinvoinnista huolehtimiseen työnhaussa.