Uusi Kehu-palvelu edistää positiivisen palautteen jakamista
8.3.2019
Positiivista palautetta tarvitaan työelämässä nykyistä enemmän. Tradenomiliitto TRAL lanseeraa tänään yhteistyökumppaneineen uuden Kehu-palvelun, joka helpottaa oman osaamisen tunnistamista ja positiivisen palautteen antamista kollegoille.
- Hyvän palautteen antaminen ja vastaanottaminen on perinteisesti suomalaisille vaikeaa ja haluamme uuden palvelun avulla tehdä tähän muutoksen, sanoo palvelun ideoinut asiantuntija Maija Lindeman. - Kehujen avulla on myös helppo tunnistaa omat vahvuutensa ja samalla ne lisäävät niin tuottavuutta kuin motivaatiotakin, Lindeman jatkaa.
Kehu-palvelun avulla voi kirjata ylös helposti saamansa positiivisen palautteen, jota voi tarkastella visuaalisena datana. Tuloksia voi hyödyntää esimerkiksi työhakemuksissa ja -haastatteluissa sekä kehityskeskusteluissa.
- Työelämän kehittäjäjärjestönä haluamme tarjota tämän palvelun kaikkien käyttöön veloituksetta, sanoo palvelu- ja kehitysjohtaja Tomi Kouva. - Palvelu tarjoaa matalan kynnyksen antaa ja vastaanottaa kehuja pelkän sähköpostiosoitteen perusteella, Kouva kertoo.
Palvelun kautta voi vastaanottaa, kirjata ja lähettää muille hyvää palautetta. Data on henkilökohtaista, eikä se näy muille. Palvelun yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Akavan Erityisalat, Insinööriliitto, Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut YKA, UP Partners, Työvalmennus Futuuri ja Montevista Oy.
Kehu-palveluun voi tutustua osoitteessa mykehu.fi
Lue lisää palvelusta artikkelistamme.
Lisätiedot: