Omasta valmistumisesta on nyt kulunut suunnilleen puolitoista vuotta, ja hyvin muistan sen miten juuri valmistumisen hetkellä koin huijarisyndroomaa siitä, etten minä osaisi tai tietäisi tarpeeksi paljoa aloittaakseni työuraa asiantuntijana. Kymmenien vuosien aikaisesta opiskelijan statuksesta pitäisi luopua ja siirtyä pelkästään työelämään ja vieläpä sellaiseen, jossa toimitaan asiantuntijan statuksella. Luonnollistahan se taitaa olla, että siinä vaiheessa se tuntui ylitsepääsemättömältä kriisiltä itsensä kanssa, sillä se olikin iso askel täysin uuteen. En siis enää olisi ympäristössä, jossa on täysin luonnollista olla ja toimia vajaalla tiedolla, sillä koulun penkillähän juuri sen takia ollaan, että sinulle opetetaan uusia asioita ja taitoja. Toki eihän työelämään siirtyessä tarvitse olla valmis paketti, sillä valmistumisen jälkeen työvuosia on kuitenkin edessä vielä hurjan paljon ja asiantuntijana työskentelyhän on uuden oppimista kehittyen läpi koko työelämän.

Ei se opinnoista työelämään siirtymien ainakaan itseni kohdalla kuitenkaan ollut selkeä hyppy pisteestä toiseen. Kyllä siinä vaiheessa itsekin jouduin pysähtymään ja tarkastelemaan, mitä oikeasti haluan tavoitella työelämässä. Ja toki sillä matkallahan olen edelleenkin, vaikka työelämässä jo olenkin. On vain rohkeasti tartuttava uudenlaisiin mahdollisuuksiin, vaikka ne tuntuisivatkin jännittäviltä, sillä näiden myötä voi avautua aivan uudenlaisia ovia ja mahdollisuuksia kulkea eteenpäin saavuttaen sellaista, jota ei alkuun edes välttämättä tiennyt olevan saavutettavissa. Ja samalla oma tieto ja taito toimia asiantuntijana jalostuu ja kehittyy, kun kohtaa ja opettelee uutta.

Nyt kun hetken olen ollut pelkästään työelämässä, olen ymmärtänyt sen, että pystyn paremmin rakentamaan kestävää arkea. Työasiat pystyn rajaamaan vain työajalle ja kun vapaa-aika alkaa en niitä enää mieti. Toisin taas kun elin opiskeluelämää, tuntui ettei opintojen ajatteleminen lakkaa, vaikka kuinka yritti keskittyä muihin asioihin. Silloin itselleni oli haasteellista vetää rajat vapaa-ajalle, kun tunnollisena ja hyvää suoriutumista tavoittelevana opiskelijana deadlinet ja opintojaksojen suorittamiset tuntuivat olevan jatkuvasti mielessä. Nyt työelämässä toimistopäivinä konkreettisena ja itselle tärkeänä työmoodista irtautujana on työmatkapyöräily - polkiessa kotiin on keskittyminen työasioista siirtynyt jo hyvin muihin juttuihin.

Tradenomiliiton webinaarit oli jo opintojen aikana sekä edelleenkin itselleni tärkeä kanava kartuttaa omaa ammatillista osaamista, mutta myös kehittää itseäni toimimaan asiantuntijan roolissa työelämässä. Webinaarien monipuoliset aiheet ovat olleet itselle tähän mennessä hyvin resonoivia sekä ajatuksia herätteleviä. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää ne!

No, mitä minä sitten nyt haluaisin sanoa puolitoista vuotta nuoremmalle itselleni: ”Muista iloita kunnolla saavutuksestasi valmistuttua pitkän uurastuksen jälkeen korkeakoulututkinnosta. Ihan joka vuosi sitäkään ei omalla kohdalla tapahdu. Ja työelämään siirtyminen ei oikeasti ole niin pelottavaa miltä se tuossa vaiheessa kovasti tuntuu. Se on vain vähän isompi askel siihen, että pääset uudenlaisessa ympäristössä tutustumaan siihen, millaisia mahdollisuuksia työelämä tarjoaa kasvaa ja kehittyä. Mä oon ihan tosi ylpee susta!”

Kirjoittaja on Emma Harjula, joka on toiminut aiemmin Konkurssi ry:ssä.