Blogi: Matkalla työmarkkinapolitiikan ytimeen - Veera Nyfors, Akavan opiskelijat

18.12.2020

Kuten niin moni muukin, mä aion avata kirjoitukseni mainitsemalla, kuinka poikkeuksellinen kuluva vuosi on ollut. Järjestökentällä ja opiskelijatoiminnassa 2020 on ravistellut koko kentän toimintaa ja luonut valtavia epävarmuustekijöitä perustoiminnan edellytyksille. Mutta siinä missä vuosi on ollut raskas ja epävarma, se on myös näyttänyt, kuinka resilienttejä ja uudistumistahtoisia toimijat ovat ja millaisiin ponnistuksiin me olemme olleet valmiita. Ja erityisesti sen, kuinka paljon tänäkin vuonna on saatu aikaan.

Tänä vuonna koko järjestötoiminta on viety verkkoon tapahtumista kokouksiin. Olemmekin myös Akavan opiskelijoissa siirtyneet erilaisiin etä- ja hybridimalleihin, joita varten esimerkiksi kokouskonsepteja on täytynyt tarkastella kriittisesti alusta loppuun. Olemme luoneet uusia tapoja osallistua keskusteluun, äänestää ja workshopata ilman fyysistä kontaktia. Yksi esimerkki tällaisesta etämallisesta kokouksesta on Akavan opiskelijoiden valtuuskunnan kokous, joka järjestettiin kokonaan etänä 27.11. Kyseisessä kokouksessa määritettiin toiminnan suuntaviivat tulevalle vuodelle sekä valittiin luottamushenkilöt viemään operatiivista toimintaa eteenpäin. Kyseisessä kokouksessa sain myös itse kunnian tulla valituksi ensi vuoden puheenjohtajaksi.

Siis mihin? Akavan opiskelijat on Akavan hallituksen alainen yhteisö, joka tuo yhteen koko Akavan opiskelijatoiminnan. Akavan opiskelijat vastaakin yli 115 000 opiskelijan työelämäedunvalvonnasta ja toimii linkkinä Akavan alaisten jäsenliittojen opiskelijatoiminnan välille.

Akavan opiskelijoiden ylintä päätäntävaltaa käyttää valtuuskunta, jonka puheenjohtajana itse siis jatkossa tulen toimimaan. Puheenjohtajan toimenkuva on meilläkin moninainen, ja siihen kuuluu esimerkiksi organisaation edustamista ja kasvoina toimimista, sidosryhmäyhteistyön vahventamista, opiskelijoiden äänen tuomista esille Akavan sisällä sekä koko opiskelijatoiminnan suunnittelua ja kehittämistä. Puheenjohtajan toimenkuva myös luonnollisesti muovautuu organisaation tarpeiden mukaisesti.

Mutta mitä mä alan ihan oikeasti tehdä?

Tulevana vuonna Akavan opiskelijat ottaa käyttöön historiansa ensimmäisen strategian vuosille 2021-2024. Strategian tärkeimpänä tavoitteena on selkeyttää ja kirkastaa koko organisaation toimintaa ja vahventaa yhteisöllisyyttä sekä yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että käymme läpi kaikki olemassa olevat rakenteet ja tarkastelemme toiminnan kokonaan alusta loppuun. Kriittisen tarkastelun tavoitteena on varmentaa, että kaikki organisaation toiminnot ovat mahdollisimman tehokkaita ja palvelevat toiminnan tarkoitusta parhaalla mahdollisella tavalla. Ja mikäli näin ei ole, suunnittelemme ja implementoimme näiltä osin toiminnan kokonaan uudelleen.

Strategian jalkauttamisen ja toimeenpanon ulkopuolella omat työtehtäväni tulevat keskittymään medianäkyvyyden vahventamiseen, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseen sekä toiminnan johtamiseen. Tulevana vuonna odotan (ja erityisesti toivon) innolla sitä, että pääsemme näkemään kanssatoimijoita myös fyysisesti ja kehittämään toimintaa myös verkon ulkopuolella. Sosiaaliset kontaktit ja ajatusten vaihtaminen myös kasvotusten ovat järjestötoiminnan hedelmällisimpiä juttuja, ja myös kriittisiä oman toiminnan ja jaksamisen kannalta.

Ja näin meidän kesken, useimmiten, ne parhaat ideat ja keskustelut syntyvät kyllä vähän puolivahingossa palaverien ja tapaamisten ulkopuolella. 

Rauhaisaa ja turvallista joulun odotusta kaikille!

Veera Nyfors

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja 2021

0405119370

veera.nyfors@akava.fi