Vuoden 2024 puheenjohtajan tervehdys

20.11.2023

Moikka! Olen Jesse Koivukoski ja toimin Tradenomiopiskelijoiden puheenjohtajana kaudella 2024. 

Alkuun on pakko mainita, että olen äärettömän kiitollinen myönnetystä luottamuksesta ja lähden suurella sydämellä  luomaan maailman parasta opiskelijaelämää ihan jokaiselle tradenomiopiskelijalle. Aktiivikokemusta itselleni on kertynyt jo vuodesta 2020 ja ensi vuonna haluan antaa kaiken näiden vuosien varrella kerrytetyn kokemuksen, näkemyksen ja osaamiseni liittomme käyttöön.

Tulevaan vuoteen lähdetään vähintäänkin kiusallisessa tilanteessa. Orpon hallitus ei näytä perääntyvän opiskelijoihin ja nuoriin kohdistuvista leikkauksistaan ja työelämäuudistusten suhteen en kilju riemusta. Tradenomiopiskelijoissa on tehty vakuuttavaa vaikuttamistyötä jo tänä vuonna ja aion kantaa kaikki korteni kekoon, jotta tehty työ ei valu hukkaan, vaan jatkuu entistäkin tehokkaampana. Opiskelijoilla on ääni, opiskelijoissa on tulevaisuus. Tätä tulevaisuutta ei saa heittää romukuoppaan lyhytnäköisellä leikkauspolitiikalla! 

Lähden vuoteen kaikesta huolimatta odottavaisin mielin. Liitolla on uusi, upea hallitus, jota pääsen luotsaamaan. Olen todella innoissani kaikista mahdollisuuksista, mitä tämän porukan osaaminen voi tarjota tulevan vuoden aikana. Lisäksi odotan entistäkin antoisampaa sidosryhmäyhteistyötä sekä aktiiviseminaareja, missä pääsemme vaihtamaan ajatuksia aktiiviemme kanssa. Haluan olla edistämässä avointa keskustelukulttuuria eli toivon, että Tradenomiopiskelijoita uskalletaan lähestyä matalalla kynnyksellä paikallisyhdistyksistä, sidosryhmien puolelta tai ihan jäsenistön riveistä! 

Kuluneena viikonloppuna kokoonnuimme uuden sekä väistyvän hallituksen kanssa perehdytysmökille Mikkeliin. Viikonlopun aikana vaihdettiin paljon tietoa, osaamista ja tutustuttiin toisiimme. Laadukas perehdytystyö on toiminnan jatkuvuuden perusta ja uskallan väittää, että sillä(kin) saralla meidän liitossa tehdään aivan timanttista työtä. 
Toivotan koko uuden hallituksen puolesta antoisaa loppuvuotta ja odotamme innolla kohtaamisia kaikkien kentän toimijoiden kanssa!

Uusi liittohallitus myös järjestäytyi kokouksessaan 17.11.2023. 
Liittohallituksen roolit ja vastuuyhdistykset ovat seuraavat:

Jesse Koivukoski: Puheenjohtaja
Nina Sinisalo: Varapuheenjohtaja / Talko ry, Sture ry, Atkins ry, HePo ry, Hattara ry

Veera Karppinen: Edunvalvonta / Konkurssi ry, TTO ry, HÄTÄ ry, Sulka ry
Martti Tyrväinen: Edunvalvonta /  VATO ry, WsTf rf, Pora ry
Teemu Malinen: Vaikuttamisviestintä    / Trombi ry, Jenkins ry, LATO ry, HanSe sf

Jutta Mikola: Jäsenvastaava / Trade ry, RLO Kilta ry, TradeÅ rf
Patrik Kajan: Jäsenvastaava /  ROTTA ry, TOKKO ry, OUTO ry, KAATO ry, PeriKATO ry
Kia Kallio: Viestintä /  Linkki ry, LapTOp ry, Klato ry
Simon Susiluoto: Tradenologia ja tapahtumat / KuoTra ry, Kilta ry, MTO ry

Takarivi vasemmalta oikealle: Simon Susiluoto, Martti Tyrväinen, Jesse Koivukoski, Patrik Kajan. Eturivi: Teemu Malinen, Kia Kallio, Nina Sinisalo, Jutta Mikola. Kuvaan lisätty Veera Karppinen

Takarivi vasemmalta oikealle: Simon Susiluoto, Martti Tyrväinen, Jesse Koivukoski, Patrik Kajan. Eturivi: Teemu Malinen, Kia Kallio, Nina Sinisalo, Jutta Mikola. Kuvaan lisätty Veera Karppinen