Työelämä
Tradenomit ovat ammattikorkeakouluille voimavara
Jäsenistämme n. 200 työskentelee ammattikorkeakouluissa moninaisissa tehtävissä: pääasiassa hallinnon ja tukipalvelujen asiantuntijatehtävissä. Julkisen sektorin työehtosopimusneuvottelut käydään ensi keväänä. Palkkojen lisäksi ratkaistaan muitakin työ- ja virkasuhteisiin liittyviä kysymyksiä, joilla on valtava merkitys tradenomien arkeen.
Taipuvatko työehtosopimukset uuteen perhevapaajärjestelmään?
Perhevapaat ovat epäilemättä sopimuskierroksen mielenkiintoisin yksittäinen työehtokysymys.
Blogi: Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikoilla kuuluu kaikille
Meistä Tradenomeista maailman parhaan työelämän on oltava kaikille reilu. Tällaisessa työelämässä esimerkiksi sukupuoli, ikä, etnisyys tai muut synnynnäiset ominaisuudet eivät vaikuta työuralla etenemiseen. Yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta puhuminen on lisääntynyt, mutta niiden aito toteutuminen on vielä puolitiessä: moni ei uskalla olla oma itsensä ja kokee työpaikoillaan turvattomuutta.
Jäävätkö tessit historiaan – mikä määrittää palkat tulevaisuudessa?
Työnantajat haluavat irtautua työehtosopimuksista ja siirtyä yhä enemmän paikalliseen sopimiseen. Onko esim. metsäteollisuudessa tai teknologiateollisuudessa tulevaisuudessa yleissitova TES? Mikä määrittää tulevaisuudessa palkankorotustason? Miten käy työehtojen?
Etätyö koronan jälkeen – kaikkien oikeus vai harvojen herkkua?
Etätyön pelisäännöistä on sovittava jo ennen valtakunnallisen etätyösuosituksen päättymistä, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä, kun lähityöhön palaaminen mahdollistuu.
Etätyöskentelyn tukeminen on kunnille mahdollisuus houkutella asiantuntijoita asukkaiksi
Korona on vauhdittanut työnteon muuttumista entistä enemmän paikkariippumattomaksi. Muutos pakottaa myös kunnat pohtimaan toimivampia etätyökäytäntöjä.
Lomautusten määrä kasvoi ja työpäivät pitenivät – näin vuosi koronaa näkyi tradenomien työelämässä
Selvitimme maaliskuussa 2021 tekemällämme kyselyllä, mitä muutoksia vuoden kestänyt koronapandemia on tuonut jäsentemme työskentelyyn ja hyvinvointiin.
Paikallinen sopiminen on hyvä työkalu
Tradenomit liputtavat paikalliselle sopimiselle, jossa sovitaan paremmista työsuhteen ehdoista. Paikallinen sopiminen ei ole työnantajan sanelua. Paikallinen sopiminen vaatii aina kaksi osapuolta, yhteisen näkemyksen ja yhteisen lopputuloksen.
Sama palkka samasta työstä – sukupuolesta huolimatta
Naisten asema työelämässä on parantunut vuosien varrella, mutta täyttä tasa-arvoa ei ole vieläkään saavutettu. Palkkaus on tekijä, jossa tasa-arvon kanssa riittää edelleen tehtävää.
Työttömyysturvassa on valuvika, joka ei ole oikeudenmukainen
Työttömyysturvauudistuksessa kannattaisi tarkastella työssäoloehdon sitomista työsuhteen kestoon.