Työelämä
Loman tarpeessa - Vuosiloma on työhyvinvointikysymys
Aikansa eläneen vuosilomalain epäkohdat osuvat varsinkin uransa alussa oleviin naisiin. Riittämättömät vapaat ovat tikittävä aikapommi. Tilanne ei muutu, ellei siitä pidetä ääntä.
Onko ay-liikkeen uusjako käynnissä?
Palkansaaja- ja työantajajärjestöt ovat käytännössä pakkotilanteessa, jossa uusi työmarkkinamalli on löydyttävä ja sovittava, vaikka se ei kaikille maistuisikaan.
Työaikalabyrintti - näin suunnistat oikein
Tiedämme, että asiantuntijatehtävissä työskentelevät saattavat joskus unohtaa työajan ja vapaa-ajan rajat. Mutta ei hätää, sillä meillä on ratkaisuja, jotka auttavat sinua tietämään oman työaikasi ja saamaan korvauksen vaivannäöstäsi. Tässä viisi faktaa.
Huijaako sinua huijarisyndrooma?
Mikä on huijarisyndrooma, mistä se syntyy ja mistä se johtuu? Kuinka huijarisyndroomasta pääsee eroon?
Perhevapaa on lasta varten
Elokuun alussa tulee voimaan uusi perhevapaita koskeva laki, jossa ensimmäistä kertaa vanhempien hoitovastuu jaetaan lainsäädännöllä tasan. Tavoitteena on mahdollistaa perhevapaiden jakaminen nykyistä tasa-arvoisemmin molempien huoltajien kesken. Tradenomit on tavoitellut perhevapaiden tasaisempaa jakamista myös työehtosopimuksiin.
Auttaako päähän potkiminen työllistymiseen?
Työllisyys ei parane yksilöiden tilannetta kurjistamalla vaan löytämällä kannusteita, joilla elinkeinoelämä investoi rohkeammin osaamiseen, TKI-toimintaan ja koneisiin.
Miten puuttua alisuoriutumiseen? Onnistunut keskustelu voi johtaa työntekijän kehittymiseen
Mitä tehdä, kun työntekijä ei viikosta toiseen pääse yhdessä sovittuihin tavoitteisiin? Alisuoriutuminen ei ole vain yksilön asia, vaan koskettaa koko työryhmää. Jos työntekijä alisuoriutuu, esihenkilön on syytä katsoa ensin peiliin.
Tekoäly mullistaa työelämän - Näin voit hyödyntää sitä työssäsi
Teknologiavaikuttaja Risto Linturi uskoo, että tekoäly voi mullistaa työelämän ja työnteon tavat. Tekoäly voi kuitenkin korvata vain teknisiä tehtäviä, ja ihmisen osaaminen on edelleen välttämätöntä.
Onnistunut pitch – näin myyt osaamisesi napakasti
Kuinka rakentaa toimiva hissipuhe eli pitch? Hyvä pitch on ytimekäs ja kertoo kuulijan kannalta kiinnostavimmat asiat ydinosaamisestasi.
Hallitusohjelma heikentää työelämän laatua
Sekä Tradenomit että keskusjärjestö Akava näkevät Petteri Orpon hallituksen suunnitelmissa ongelmia. Tradenomit kannattaa paikallisen sopimisen kehittämistä, mutta erilaisin keinoin. Työssäoloehdon muutos uhkaa erityisesti nuorten ja vastavalmistuneiden työttömyysturvaa.