Työelämä
Hallitusohjelma muuttaa suomalaista työelämää hivuttamalla
Hallitusohjelman vaikutukset ylempiin toimihenkilöihin ovat lyhyellä aikavälillä vähäisiä, mutta pitkällä aikavälillä työehtosopimukset heikkenevät. Neuvottelujärjestömme YTN:n mukaan tämä on huolestuttavaa, ja työehtosopimusten asemaa on vahvistettava. Järjestäytyminen on tärkeää, jotta ylempien toimihenkilöiden etuja voidaan puolustaa.
Tekoäly on tradenomin tukiäly
Tekoäly on tullut jäädäkseen ja vaikuttaa elämäämme kiihtyvällä tahdilla. Mutta millainen tekoäly tulee yleistymään? Tekoäly tulee haastamaan ja muuttamaan työelämää sekä tuo aivan uuden ulottuvuuden luovuudelle. Se tulee vaikuttamaan työtehtäviimme ja tapaamme tehdä työtä. Tutustu ja kokeile tekoälyä rohkeasti! Työpaikalla on tärkeä käydä keskustelua tekoälyn hyödyntämisen pelisäännöistä ja esimerkiksi tietoturvasta.
Akavan varapuheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula: Hallituksen haaveena näyttää olevan työntekijän ikuinen koeaika
Määräaikaisten työsuhteiden lisääminen ja irtisanomiskynnyksen madaltaminen olisivat varsin radikaaleja muutoksia, joilla olisi kauaskantoisia vaikutuksia yksilön kiinnittymiseen työelämään ja perheen perustamiseen, arvioi Akavan varapuheenjohtaja, Tradenomiliiton edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula.
Yhdenvertainen ja syrjimätön työelämä on jokaisen oikeus ja tehtävä!
Työpaikoilla laki pakottaa työnantajan edistämään yhdenvertaisuutta ja ehkäisemään syrjintää. Vähintään 30 hengen työpaikoillla yhdenvertaisuutta edistävät toimet kirjataan yhdenvertaisuussuunnitelmaan. Vaikka työpaikoilla tehdään lakisääteistä työtä yhdenvertaisuuden edistämiseksi, myös työyhteisöjen tavassa puhua arvostavasti ja kunnioittavasti jokaikisestä ihmisestä on valtava merkitys. Jokaisen meistä on puututtava rohkeasti syrjivään puheeseen, käytökseen ja työpaikan toimintatapoihin.
Poliitikot välttelevät mielenterveysongelmien käsittelyä
Työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyssyillä hakevista jopa 38 prosenttia on alle 34-vuotiaita. Miksi tilannetta ei saada korjatuksi?
Lakko-oikeuden rajaaminen ei saa kannatusta
Lakko-oikeuden rajaamisen sijaan on syytä kääntää katse työelämän hyvinvointiin. Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuosittain 11 miljardin euron kustannukset.
Mitä jos Orpon hallitus sinnitteleekin neljä vuotta?
Olemme 0siirtymässä vakaasta työmarkkinasta poukkoilevaan työmarkkinapolitiikkaan, johon poliitikot entistä enemmän tuovat impulsseja poliittisesta ilmastosta riippuen.
Työehtosopimus on lomarahan tae
Kesälomat ovat taas ovella. Suomalainen palkansaaja on tottunut saamaan lomarahaa, jota moni pitää itsestäänselvyytenä. Täytyykö lomarahaa maksaa lain mukaan?
Olemme erilaisia ja hyvä niin
Työelämä on parempaa, kun kaikenlaisia ihmisiä organisaatiossa kohdellaan yhtä hyvin. Siitä on tutkitusti myös hyötyä. Monimuotoisen organisaation johtaminen on taito, jonka voi oppia.
Palkansaajille kylmää kyytiä Säätytalolta?
Hallitusneuvottelussa palkansaajien aseman heikentäminen ei ole tie työllisyysasteen nostamiseksi.