Tradenomiopintojen työharjoittelu avasi turvallisuusalan uran Jere Peltoselle
Tradenomiopintojen työharjoittelu avasi Jere Peltoselle uran kansainvälisen turvallisuuden näköalapaikoille, ensin ulkoministeriössä ja nykyään Nokiassa.
Vuosituhannen alussa Jere Peltonen oli jo kokenut turvallisuuden ammattilainen: hän oli työskennellyt turva-alan yrityksissä operatiivisissa tehtävissä ja esihenkilönä.
– Muutin työn perässä pääkaupunkiseudulle, ja samalla avautui mahdollisuus hakeutua uuteen turva-alan tradenomikoulutukseen Laurea-ammattikorkeakouluun. Tiesin, että jos haluan edetä urallani, koulutus on välttämätön, Peltonen sanoo.
Laurea-ajan tärkeäksi anniksi hän nostaa silloin luodut ystävyyssuhteet ja verkostot, jotka ovat kantaneet tähän päivään asti. Peltonen arvostaa myös sitä, että oppi liiketoiminta-ajattelun ja -kielen.
– Siitä on hyötyä, kun pitää perustella turvallisuuden merkitystä yritysten johtoportaille.
Turvallisuusala tutuksi tradenomiopintojen harjoittelussa
Merkittävin vaikutus Peltosen urapolkuun oli opintoihin kuuluvalla työharjoittelulla, jonka hän suoritti ulkoministeriön turvallisuusyksikössä – ja päätyi töihin ulkoasiainhallintoon 20 vuodeksi.
Työn ytimessä oli ministeriön ja Suomen suurlähetystöjen henkilöstön turvallisuuden varmistaminen. Asemapaikka oli Helsingissä, mutta Peltonen matkusti tiiviisti Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa, muun muassa Afganistanissa.
Siinä missä työelämän tiukkoja paikkoja aiheuttavat usein vaikkapa asiakaskohtaamiset tai yt-neuvottelut, on Peltosen uran varrelle mahtunut kriisitilanteita, joissa on ollut pahimmillaan kyse ihmishengistä.
– Vaikeat tilanteet on aina työstettävä, vähintäänkin omassa mielessä. Itselleni ei ole onneksi jäänyt traumoja. Varmasti kyse on osin perusluonteesta ja resilienssistä, mutta uskon, että myös sosiaaliset verkostot ja perhe vaikuttavat siihen, että olen selvinnyt ilman painolastia.

Tradenomikoulutus antoi Jere Peltoselle ymmärrystä siitä, että turvallisuusalalla on hyvin monenlaisia tehtäviä.
Mitä turvallisuusalan työhön kuuluu?
Jännittävä työ näköalapaikalla sai Peltosen viihtymään ulkoministeriössä pitkään, mutta urakehityksen kannalta työpaikan vaihto houkutti. Kun Nokiassa aukesi kiinnostava tehtävä, Peltonen haki sitä, ja aloitti kesällä 2023 yritysturvallisuusjohtamisen tehtävässä.
– Työhöni kuuluu monia osa-alueita, kuten poikkeustilanteiden hallinnan organisointi, geopoliittisten riskien hallinta sekä johdon ja avainhenkilöiden turvallisuus. Olen myös Nokian edustajana kansallisessa huoltovarmuusorganisaatiossa.
Laaja vastuualue globaalissa yrityksessä tarkoittaa sitä, että työpäivän aikana voi tulla eteen mitä vain, ja juuri työn monipuolisuus pitää virettä yllä.
– Ennen kaikkea työni on riskisignaalien hakemista, tiedon tuottamista päätöksenteon tueksi ja ongelmanratkaisua. Monimutkaisten haasteiden ratkominen antaa onnistumisen kokemuksia.
Maailmantilanne nostaa turvallisuusosaajien arvoa
Epävakaa maailmantilanne huolettaa monia, mutta turva-alan asiantuntijoille se tarkoittaa myös sitä, että osaamiselle on nyt rutkasti kysyntää: heitä kaivataan tuomaan varmuutta epävarmuuden keskelle.
– Viime vuosina on tullut myös paljon lisää koulutustarjontaa sekä perinteisen organisaatioturvallisuuden piirissä että sen liitännäisalueilla kuten vaikkapa tiedonhankinnassa ja strategisessa analyysissa. Monet toimijat haluavat nyt linkittyä turvallisuuteen, Peltonen sanoo.
Omaa ammattitaitoaan Peltonen syventää sekä kouluttautumalla itse että kouluttamalla muita ja toimimalla aktiivisesti alan yhdistyksissä. Hän on puheenjohtajana turva-alan ammattilaisten ja yritysten Finnsecurity ry:ssä ja vetää turvallisuusjohtamisen korkeakoulutettujen Turva-XX -yhteisöä.
– Opiskelijat kuulevat Turva-XX:n verkostoitumistapaamisissa kiinnostavista työpaikoista ja me alalla pidempään olleet vastaavasti potentiaalisista rekrytoitavista. Painotan aina opiskelijoille sitä, että harjoittelujaksot kannattaa hyödyntää työpaikan löytämiseen.

3 nopeaa
1. Mitä teet vapaa-ajalla?
Työn ja perhe-elämän ohella aikani kuluu pitkälti yhdistystoiminnassa. Sekin liittyy turvallisuuteen, mutta tärkeintä on yhteisöllisyyden rakentaminen ja ylläpitäminen, se on intohimoni.
2. Mitä haluaisit osata paremmin?
Mitkä ovat parhaita hetkiä työssä? Onnistumisen elämykset esimerkiksi koulutuksissa, kun huomaan, että ihmiset heräävät turvallisuustietoisuuteen. Turvallisuudessa on pohjimmiltaan kyse ihmisten käyttäytymisestä, eli vaikka kuinka rakentaisi turvajärjestelyjä, ne ovat yhtä vahvoja kuin heikoin lenkki – ja siksi ihmisten on ymmärrettävä, miksi niitä tarvitaan.
3. Mitä haluaisit osata paremmin?
Haluan kehittää kärsivällisyyttäni. Taustani heikon turvallisuustilanteen ja kriisipaikkojen toimijana on tuonut tietynlaisen suoraviivaisen otteen asioihin, mikä ei välttämättä aina sovellu sellaisenaan kaikkiin yhteyksiin.
Teksti: Sanna Jäppinen ; Kuvat: Miika Kainu