Tallenteen katseluoikeus
Katsottavissa: 11.10.2026 asti
Tekoäly ei korvaa johtajaa, mutta auttaa johtamaan paremmin.
Tekoäly herättää johtamistyössä paljon odotuksia, kysymyksiä ja joskus myös epävarmuutta. Käytännönläheisessä 1,5 h etäkoulutuksessa tutustutaan tekoälyn mahdollisuuksiin johtajan ja esihenkilön työparina.
Aihetta lähestytään konkreettisten johtamiseen liittyen esimerkkien kautta, joita osallistujat pääsevät välittömästi soveltamaan omaan arkeensa. Koulutuksessa hyödynnämme erityisesti Microsoft Copilotia, mutta esitellyt toimintatavat ovat sovellettavissa myös muihin generatiivisen tekoälyn työkaluihin.
Koulutuksen jälkeen osallistuja:
Tunnistaa johtamiseensa liittyviä tehtäviä, joissa tekoäly voi olla hyödyksi
Osaa hyödyntää tekoälyä oman ajattelunsa sparraajana ja johtamistyön kehityskumppanina
Pystyy rakentamaan yksinkertaisia tekoälyagentteja työnsä tueksi
Ymmärtää tekoälyn vastuullisen ja tietoturvallisen käytön keskeiset periaatteet
Kenelle?: Johtajille, esihenkilöille ja muille johtamisen tehtävistä kiinnostuneille. Koulutus ei edellytä aikaisempaa tekoälyosaamista.
Kouluttajasta:
Hermanni Harjulla (KTM, työnohjaaja) on yli kymmenen vuoden kokemus johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisestä. Generatiivisen tekoälyn parissa Hermanni alkoi työskennellä ChatGPT:n julkaisusta alkaen ja on siitä lähtien soveltanut AI-työkaluja johtamisen kehittämiseen.
Nykyään hän toimii valmennusyhtiö Juju Works Oy:n toimitusjohtajana ja auttaa johtajia, esihenkilöitä ja työyhteisöjä monipuolisissa johtamisen ja vuorovaikutuksen haasteissa.
Webinaariin voivat ilmoittautua kaikki Tradenomien täysjäsenet sekä Kulta- ja Musta-tasojen opiskelijajäsenet.
Pääset katsomaan tallenteen ilmoittautumalla tapahtumaan.