Tradenomiksi kolmella tavalla
- Uratarina
Tiivistelmä:
- Artikkeli kertoo kolmesta rovaniemeläislähtöisestä sisaruksesta, jotka ovat kukin löytäneet oman yksilöllisen polkuna tradenomiopintoihin ja menestyneet eri tavoin liike-elämän ja tietotekniikan aloilla.
- Sisarukset kertovat uratarinoissaan, kuinka tutkinto on tarjonnut heille vankan perusosaamisen ja että varsinainen ammattitaito on syventynyt työelämässä.
- Sisarusten kokemukset osoittavat, että tradenomiksi opiskelu on mahdollista missä elämänvaiheessa tahansa.
Tradenomiksi ei ole yhtä oikeaa reittiä – eikä oikeaa ikää. Sen todistavat kolme rovaniemeläislähtöistä sisarusta, jotka ovat nykyään kaikki oululaisia.
Piia Matilainen, Piritta Waulu ja Pirjo Pukarinen ovat kaikki kulkeneet omanlaisensa polun tradenomiopintoihin ja työelämään. Yhteistä heille on kannustava koti: äiti uskoi tyttäriensä kykyihin ja patisti opiskelemaan.
Tradenomiudesta on tullut koko lähisuvun yhdistävä nimittäjä. Kahden sisaruksen puolisot ovat tradenomeja, ja seuraavassakin sukupolvessa on useita ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita tradenomeja ja insinöörejä.
Kaikki kolme siskosta ovat yhtä mieltä siitä, että tradenomitutkinto antaa vahvat valmiudet työelämään. Varsinaiset taidot hioutuvat työssä, mutta pohja on kestävä.
Tradenomiopinnot lapsiarjen keskellä
Piia Matilainen kertoo olevansa siinä tehtävässä, missä hänen on tarkoituskin olla. Hän pystyy työssään hyödyntämään kaikkea sitä, mitä on matkan varrella oppinut.
– Olen kehittäjä, enkä muunlaista työtä halua tehdä, hän kiteyttää.
Piia lähti syksyllä 1999 Oulun ammattikorkeakouluun opiskelemaan tietojenkäsittelyä ja oletti sen olevan vaikeaa. Hän oli kolmen alle 5-vuotiaan lapsen äiti, ja takana oli viisi vuotta kotiäitiyttä. Ennestään Piialla oli opistotason matkailupalvelututkinto, mutta se ei ollut hänen juttunsa.
Opintojen edetessä Piian itsetunto kasvoi kohisten. Opinnoissa oli paljon tuttua, mutta myös haastavia tietojenkäsittelyyn liittyviä aiheita, joista hän yllätyksekseen selvisi hyvin.
– Tutustuin ryhmässämme kahteen samanikäiseen ja samassa elämäntilanteessa olevaan naiseen. Teimme tiivistä yhteistyötä ja autoimme toinen toisiamme, Piia muistelee ja kertoo rypistäneensä opinnot kahteen vuoteen.
Tuohon aikaan opiskelijat suorastaan revittiin alan kouluista, ja Piiakin sai saman tien vakituisen työpaikan Tietoenatorilta (nykyinen Tieto). Siellä hän kuittasi ensin harjoittelunsa ja teki opinnäytetyönsä työn ohella.
Terveydenhoitoala alkoi kiinnostaa Piiaa jo opintojen aikana. Kipinä kehittämiseen syntyi systeemisuunnittelun kurssilla, joka toi Piialle ahaa-elämyksen. Hän tajusi tehneensä kotona samankaltaista hyvien rutiinien kehittämistä lastensa kanssa. Koko työuransa Piian onkin tehnyt kehitystyötä terveysalan tietojärjestelmien parissa.
Halusin tehdä työtä, jolla on merkitystä. Ajattelin, että jos joskus joudun sairaalaan hoitoon, siellä olisi toimivat järjestelmät.
– Halusin tehdä työtä, jolla on merkitystä. Ajattelin, että jos joskus joudun sairaalaan hoitoon, siellä olisi toimivat järjestelmät.
Nyt Piia on työskennellyt Mediconsultilla viisi vuotta. Hän vastaa laatujohtajana laadunhallinnasta ja prosesseista kehittäen ja kouluttaen.
– Tradenomitutkinto antaa työelämään hyvät valmiudet. Jatkuva oppiminen tapahtuu työn ohessa. Piia on aktiivinen ja pitkäaikainen Tradenomiliiton jäsen. Hän on ollut Oulun seudun Tradenomeissa puheenjohtajana ja tällä hetkellä sihteerinä.
Itsenäistymään tradenomiopintojen pariin
Piritta Waulu on siskoksista ainoa, joka aloitti tradenomiopintonsa suoraan lukiosta. Tai melkein suoraan, sillä ensin hän suoritti vuoden mittaisen yrittäjätutkinnon Kauhavalla.
– Halusin itsenäistyä ja muuttaa pois kotoa, mutta en oikein tiennyt, mitä haluan. Niinpä muutin Kauhavalle ja aloitin opinnot Yrittäjäopistossa.
Opiskelu tuntui Pirittasta mukavalta. Kämppäkaveri opiskeli samaan aikaan tradenomiksi, ja Piritta näki, millaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on. Hän päätti jatkaa opintojaan pienen ja keskisuuren yritystoiminnan koulutusohjelmassa. AMK toimi tuolloin väliaikaisella luvalla Yrittäjäopistossa. Piritta viihtyi lakeuksilla hyvin, sai paljon uusia kavereita ja vietti kunnon opiskelijaelämää.
– Biletimme Tuppiroska-nimisessä ravintolassa keskiviikkoillat. Tapasin tuolloin myös mieheni, hänkin on tradenomi samasta opinahjosta.
Työharjoittelun Piritta teki oululaisessa Jutel-nimisessä ohjelmistotalossa. Hän työskenteli toimistosihteerinä hoitaen muun muassa osto- ja myyntireskontraa sekä palkkahallintoa.
Välillä hän jäi vanhempainvapaalle ja sai tradenomiopinnot hoidettua loppuun.
Piritta vakinaistettiin Jutelissa, mutta koska hän ei kokenut taloushallintaa omakseen, hän lähti hakemaan toisenlaista työtä ja päätyi SYSteam Consulting -nimiseen ohjelmistotaloon asiakaspalvelutehtäviin. Hän työskenteli vuosia eri tehtävässä saman konsernin sisällä.
Tradenomitutkinnon Piritta kokee antaneen hyvät perustaidot kirjanpidosta ja markkinoinnista alkaen, ja 30 vuotta työelämässä on sulauttanut opinnot kaikkeen työelämässä opittuun. Mutta kenties parasta, mitä opiskeluajoista jäi, on oma puoliso, jonka kanssa he ovat pitäneet yhtä jo 30 vuotta.
Piritta on ollut vanhempainvapaita lukuun ottamatta työelämässä vuodesta 1998, eikä ole varsinaisesti koskaan joutunut hakemaan työpaikkaa. Nyt viisikymppisenä hän on uuden edessä jäätyään työttömäksi. Hän kokee, että hän on saanut uuden mahdollisuuden miettiä uransa suuntaa, ja apuna hänellä on uravalmentaja. Mielessä pyörii mahdollisuus myös lähteä opiskelemaan lisää, mutta myös yrittäjyys kiinnostaa häntä.
Kesken jääneet tradenomiopinnot jäivät hampaankoloon
Kun Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa (nykyään Lapin ammattikorkeakoulu) tuli hakuun julkishallinnon liiketalouden koulutusohjelma vuonna 2006, Pirjo Pukarinen ei epäröinyt hakea. Opiskelu olisi monimuoto- ja verkko-opiskelua, mikä sopi mainiosti kahden lapsen äidille, joka jo työskenteli julkishallinnon puolella.
Kuusi vuotta aiemmin Pirjo oli aloittanut tradenomiopinnot tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa mutta jättänyt opinnot kesken.
– Suoritin opintoja työn ohessa iltaopintoina, ja lapset olivat silloin vielä pieniä. Kokonaisuus oli aivan liian rankka, Pirjo kertaa.
Tutkinnon saaminen jäi kuitenkin kaivelemaan, sillä Pirjo on aina halunnut opiskella. Siksi hän tarttui uuteen mahdollisuuteen.
– Verkko-opiskelu oli tuohon aikaan vielä uutta. Kurssit olivat hyviä ja sain kaikki mukavasti suoritettua. Vaikka en työskennellyt taloushallinnon puolella, opiskelu vastasi odotuksiani.
Valmistuttuaan Pirjo jatkoi työtään ammatillisen koulutuksen parissa julkishallinnossa. Opiskeluaikoina Pirjolla ei ollut aavistustakaan, että hän siirtyisi joskus yksityiselle puolelle. Korona-aikaan hän muutti Rovaniemeltä Ouluun siskojen perään ja pääsi sovellusasiantuntijaksi Tietoon.
– Ehdimme olla Piian kanssa Tiedolla vuoden verran samaan aikaan. Pirittakin oli tuolloin samassa konsernissa töissä. Työpaikassaan Pirjo arvostaa mahdollisuutta työskennellä etänä. Hän nauttii siitä, että saa aloittaa työt ennen aamuseitsemää ja keskittyä rauhassa.
Uudessa tehtävässä mikään ei ollut Pirjolle entuudestaan tuttua, mutta hän ei ole antanut sen häiritä.
– Tradenomiopinnot antavat hyvän lähtökohdan työelämään niin, että pystyy omaksumaan uutta tietoa. Kun uudessa työssä oppii jonkin asian, siitä saa hyvän mielen. Enää Pirjo ei haaveile uusista opinnoista, sillä nykyisessäkin työssä riittää vielä opeteltavaa. Eläkekin jo siintää silmissä.
