Rosamari Rissanen, Turun seudun tradenomit: ”Työ on paljon mielenkiintoisempaa kuin uskalsin toivoa”
Rosamari Rissanen on ollut mukana Tradenomien valtuustossa vuodesta 2020. Ensimmäisellä kaudella hän oli opiskelijaedustajana, ja kun valtuustotyö vei mukanaan ja tuntui jäävän kesken valtuustokauden loppuessa, hän päätti hakea toisellekin kaudelle. Tällä hetkellä Rissanen toimii Turun seudun tradenomien valtuustoryhmän vetäjänä.
Terveisiä valtuustoryhmien puheenjohtajilta
Mitä työ on antanut sinulle?
Henkilökohtaisesti se on antanut niin paljon, että sanat eivät riitä kertomaan. Olen esimerkiksi saanut valtavasti oppia ja kokemusta työelämään. Työskentelen tällä hetkellä Helsingin kaupungilla ja kaupunginvaltuustossa avustaminen on osa työtäni. Tradenomien valtuustotyön kautta minulla on ollut paremmat pohjataidot nykyiseen työhön. Ammattiliitto ja kaupunki eivät tietenkään ole samanlaisia, mutta asioiden toimintalogiikassa on tiettyjä yhtymäkohtia. Valtuustotyöstä ja ammattiliittotoiminnasta on ollut minulle hyötyä myös työnhaussa.
Millainen on roolisi ryhmänvetäjänä?
Tehtäviini kuuluu huolehtia, että kaikki valtuustoryhmässämme tietävät, milloin kokoukset ovat ja mitä niissä käsitellään, ja miten niihin valmistaudutaan. Minun tehtäväni on huolehtia, että ihmiset ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja varmistaa, että valtuustoryhmämme on täysilukuisena edustettuna kaikissa kokouksissa. Informoin myös epävirallisimmista tapahtumista ryhmäämme.
Miksi kansalaisvaikuttaminen on tärkeätä?
Vaikuttaminen on perusoikeus, ja se antaa paljon elämään ja vapaa-aikaan sekä myös työelämään. Ammattiliitossa me valtuutetut edustamme kaikkia tradenomeja ja on tärkeätä, että siellä on erilaisia ihmisiä eri taustoista, jotta voisimme ymmärtää laajasti jäseniä ja heidän tarpeitaan.

Kuinka paljon aikaa valtuustotyö vie?
Valtuustotyö ei vie niin paljon aikaa kuin ihmiset ehkä ajattelevat. Suurin osa ajasta menee kokouksiin, joita on keskimäärin 2 vuodessa. Kokoukset kestävät pari tuntia, joiden lisäksi on ajankohtaiskatsaus seminaarimuodossa. Lisäksi tietysti kokouksiin tulee valmistautua. Tällä kaudella on ollut käytössä esimerkiksi valtuuston iltakoulut ennen kokouksia. Epävirallisissa merkeissä kokoontumista on myös, mikä lisää verkostoitumismahdollisuuksia ja oppeja muilta tradenomeilta.
Onko jokin valtuustotyössä yllättänyt sinut?
Yllätyin, miten kiinnostavaa se on ja miten siinä on sellaista imua. Olin alkuun vähän epäileväinen, mutta työ on paljon mielenkiintoisempaa kuin uskalsin edes toivoa. Enää en pystyisi kuvittelemaan elämää ilman ammattiliittoaktiivisuutta.
Mikä työssä on innostavinta?
Se, että oppii koko ajan lisää, eikä koskaan voi olla valmis. Aiheita voi syventää loputtomasti ja ymmärtää aina paremmin. Tämä on myös mielenkiintoista aikaa olla valtuustossa, kun työmarkkinatilanne on niin erikoinen Suomessa. Valtuustotyö antaa siihenkin laajempaa perspektiiviä.
Miksi kannustaisit tulemaan mukaan toimintaan?
Kaikenlaiset ihmiset sopivat mukaan ja kaikkia tarvitaan. Meillä on ihan huippuhyvä perehdytys eli kaikilla on edellytykset osallistua valtuustotyöhön. Jos on kiinnostusta ja motivaatiota, niin kaiken muun voi oppia matkan varrella. Ja jos ajankäyttö mietityttää, niin sen takia valtuustossa on myös varajäsenet eli jos ei ihan jokaiseen kokoukseen pääse, niin varajäsen voi paikata.
Teksti: Mari Lohisalo
Kiinnostuitko ehdokkuudesta?
Kiinnostuitko ehdokkuudesta? Lue täältä, miten valtuusto valitaan!
AI Liite
Tiivistelmä
Artikkelissa Turun seudun tradenomien valtuustoryhmän vetäjä Rosamari Rissanen jakaa kokemuksiaan toiminnastaan Tradenomien valtuustossa vuodesta 2020 lähtien. Rissanen kuvaa valtuustotyön tarjoamaa oppia ja hyötyjä työelämään sekä työnhaussa että nykyisessä työssään Helsingin kaupungilla. Lisäksi hän valottaa ryhmänvetäjän roolia, kansalaisvaikuttamisen merkitystä sekä valtuustotyön vaatimaa maltillista ajankäyttöä, ja kannustaa jäseniä hakemaan rohkeasti mukaan ehdokkaaksi. Lisätietoa valtuuston valinnasta löytyy sivulta Lue valtuuston valinnasta.
Keskeiset faktat
-
Rosamari Rissanen on toiminut Tradenomien valtuustossa vuodesta 2020 lähtien, aloittaen ensin opiskelijaedustajana.
Rosamari Rissanen on ollut mukana Tradenomien valtuustossa vuodesta 2020.
-
Valtuuston kokouksia järjestetään keskimäärin kaksi kertaa vuodessa, ja niiden kesto on pari tuntia seminaarimuotoisen ajankohtaiskatsauksen ohella.
Suurin osa ajasta menee kokouksiin, joita on keskimäärin 2 vuodessa. Kokoukset kestävät pari tuntia, joiden lisäksi on ajankohtaiskatsaus seminaarimuodossa.
-
Valtuustoryhmän vetäjä vastaa ryhmäläisten informoinnista, kokousvalmisteluista ja ryhmän täysilukuisesta edustuksesta kokouksissa.
Minun tehtäväni on huolehtia, että ihmiset ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja varmistaa, että valtuustoryhmämme on täysilukuisena edustettuna kaikissa kokouksissa.
-
Tradenomit tarjoaa valtuutetuille kattavan perehdytyksen, ja esteen sattuessa varajäsen voi paikata kokouksissa.
Meillä on ihan huippuhyvä perehdytys eli kaikilla on edellytykset osallistua valtuustotyöhön.
Usein kysytyt kysymykset
Millainen on Rosamari Rissasen rooli Turun seudun tradenomien valtuustoryhmän vetäjänä?
Rissasen tehtäviin kuuluu varmistaa ryhmän tiedonsaanti kokousajankohdista ja käsiteltävistä asioista, valmistautumisen tukeminen, täysilukuisen edustuksen varmistaminen kokouksissa sekä tiedottaminen epävirallisista tapahtumista.
Mitä hyötyä valtuustotyöstä on ollut Rissasen uralle?
Valtuustotyö on antanut laajasti oppia ja kokemusta työelämään sekä parantanut pohjataitoja nykyiseen työhön Helsingin kaupungilla, jossa kaupunginvaltuustossa avustaminen on osa työnkuvaa. Lisäksi toiminnasta on ollut hyötyä työnhaussa.
Kuinka paljon aikaa Tradenomien valtuustotyö vaatii?
Valtuustotyö vie vähemmän aikaa kuin usein luullaan: varsinaisia kokouksia on keskimäärin kaksi vuodessa, ja ne kestävät pari tuntia. Lisäksi aikaa kuluu kokouksiin valmistautumiseen, valtuuston iltakouluihin ja epävirallisiin verkostoitumistilaisuuksiin.
Miksi valtuustotoimintaan kannattaa lähteä mukaan?
Kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita ja liitolta saa kattavan perehdytyksen tehtävään. Mahdollisten aikatauluhaasteiden varalta valtuustossa toimii myös varajäseniä, jotka voivat paikata varsinaisia jäseniä kokouksissa.
Keskeiset toimijat ja käsitteet
Turun seudun tradenomien valtuustoryhmän vetäjä ja Tradenomien valtuutettu vuodesta 2020.
Ammattijärjestö, jonka ylintä päätösvaltaa valtuusto käyttää.
Tradenomien alueellinen valtuustoryhmä, jota Rosamari Rissanen vetää.
Rosamari Rissasen nykyinen työnantaja, jossa hän avustaa kaupunginvaltuustotyössä.