Tiivistelmä
Olen löytänyt uuden työpaikan ja nyt minun pitäisi irtisanoa nykyinen työsuhteeni. Työsopimuksessani on sovittu yhden kuukauden pituisesta molemminpuolisesta irtisanomisajasta, mutta katsoin, että työsopimuslain mukaan irtisanomisaikani olisi 14 päivää. Onko irtisanomisaikani kuukausi vai 14 päivää? Juristi kertoo, mitä kannattaa huomioida irtisanoutuessa.
Kuinka pitkä on työntekijän irtisanomisaika?
Työsuhteen irtisanomisaikaa koskevaa sääntelyä löytyy työsopimuslaista, työsuhteessa mahdollisesti sovellettavasta työehtosopimuksesta ja yleensä myös työsopimuksesta.
Työsopimuslain 6 luvun 3 § sisältää säännökset irtisanomisajoista. Säännös on dispositiivinen, eli siitä on mahdollista sopia myös toisin. Laissa säädettyjä irtisanomisaikoja noudatetaan siis vain silloin kun irtisanomisajasta ei ole muuta sovittu. Tämä toisinsopiminen on mahdollista työehtosopimuksessa taikka työntekijän henkilökohtaisessa työsopimuksessa.
Samoin työehtosopimuksen (TES) irtisanomisaikaa koskeva määräys voi olla muodoltaan dispositiivinen, jolloin irtisanomisajasta voidaan vapaasti sopia toisin työsopimuksessa. Toisaalta työehtosopimuksessa irtisanomisajasta voidaan määrätä pakottavasti, jolloin lähtökohtaisesti noudatetaan työehtosopimusmääräyksen mukaisia irtisanomisaikoja. Mikäli TES:n irtisanomisaikaa koskeva määräys on pakottava, työsopimuksella ei voida pätevästi sopia työntekijän kannalta työehtosopimusmääräystä epäedullisemmasta irtisanomisajasta.

Työsopimuslain mukaisia irtisanomisaikoja noudatetaan siis vain silloin kun työehtosopimuksessa tai työsopimuksessakaan ei ole sovittu irtisanomisajasta. Kysyjän tilanteessa oikea irtisanomisaika olisi työsopimuksessa sovittu yksi kuukausi.
Irtisanoutuminen edessä? Muista nämä:
1. Allekirjoita uusi työsopimus ennen irtisanoutumista
Työpaikkaa vaihtaessa on suositeltavaa aina ensin allekirjoittaa uusi työsopimus ja irtisanoa nykyinen työsuhde vasta sitten. Näin välttää riskin siitä, että joutuu tilanteeseen, jossa on jo irtisanoutunut ja uusi työsopimus syystä tai toisesta peruuntuisi.
2. Varmista irtisanomisaikasi
Nykyisen työsuhteen irtisanomisaika on hyvä varmistaa jo varhaisessa vaiheessa rekrytointiprosessia. Apua irtisanomisajan selvittämiseen saat oheisesta kysymyksestä tai Tradenomien työsuhdeneuvonnasta.
3. Irtisanomisaikaa voi mahdollisesti halutessaan pidentää
Irtisanomisajat ovat vähimmäisaikoja. Työntekijä voi halutessaan irtisanoutua myös pidempää irtisanomisaikaa noudattaen. Tällöin on kuitenkin tärkeää selkeästi ilmaista irtisanomisilmoituksessa haluttu työsuhteen päättymispäivämäärä.

4. Lomarahan irtisanoutuessa
Mikäli irtisanoutuminen tulee ajankohtaiseksi lomakaudella, on hyvä tarkistaa sovellettavasta työehtosopimuksesta lomarahan maksuedellytykset. Osa sopimuksista nimittäin asettaa lomarahan saamisen edellytykseksi sen, että työntekijä palaa lomalta töihin.
5. Toimita irtisanoutuminen kirjallisesti
Irtisanoutuminen on suositeltavaa toimittaa aina kirjallisesti ja myös pyytää työnantajalta kuittaus irtisanomisilmoituksen vastaanottamisesta. Näin voidaan tarvittaessa todentaa irtisanoutumisen ajankohta.
Vinkit ja vastaukset antoi Tradenomien työsuhdejuristi Jere Vuorio Tradenomi-lehdessä 2/2025.
Kysyttävää?
Onko sinulla mielessä jokin työsuhteeseen päättymiseen liittyvä kysymys? Kysy työsuhdeneuvonnastamme, jossa työsuhdejuristimme neuvovat jäseniämme työelämään liittyvissä lakipulmissa.
Lakineuvonta
ma-pe 10-15
020 155 8815 (mpm/pvm)
lakiasiat@tradenomi.fi
digijuristi.tradenomi.fi | omaluottamusmies.fi
Lakineuvonta työsuhdeasiat
ma-pe 10-15
020 155 8815 (mpm/pvm)
AI Liite
Yhteenveto
Tämä artikkeli käsittelee työntekijän irtisanomisajan määräytymistä ja antaa muistilistan irtisanoutuvalle. Irtisanomisajan pituus määräytyy ensisijaisesti työsopimuksen ja mahdollisen työehtosopimuksen (TES) perusteella. Vasta jos näissä ei ole sovittu asiasta, noudatetaan työsopimuslain säädöksiä. Artikkelissa annetaan myös viisi vinkkiä työpaikkaa vaihtavalle, kuten uuden sopimuksen allekirjoittaminen ennen irtisanoutumista ja irtisanomisilmoituksen tekeminen kirjallisesti.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä määrittää työntekijän irtisanomisajan pituuden?
Työsuhteen irtisanomisaikaa koskevaa sääntelyä löytyy työsopimuslaista, työsuhteessa mahdollisesti sovellettavasta työehtosopimuksesta ja yleensä myös työsopimuksesta.
Kumpaa irtisanomisaikaa noudatetaan, jos työsopimuksessa ja laissa on eri ajat?
Työsopimuslain mukaisia irtisanomisaikoja noudatetaan vain, kun irtisanomisajasta ei ole muuta sovittu työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa. Jos työsopimuksessa on sovittu esimerkiksi kuukauden irtisanomisajasta, noudatetaan sitä lain 14 päivän sijaan.
Mitä kannattaa tehdä ennen irtisanoutumista?
Työpaikkaa vaihtaessa on suositeltavaa aina ensin allekirjoittaa uusi työsopimus ja irtisanoa nykyinen työsuhde vasta sitten. Näin vältät riskin joutua tilanteeseen, jossa uusi työpaikka peruuntuu irtisanoutumisen jälkeen.
Voiko työntekijä noudattaa sovittua pidempää irtisanomisaikaa?
Kyllä voi. Irtisanomisajat ovat vähimmäisaikoja, ja työntekijä voi halutessaan noudattaa myös pidempää irtisanomisaikaa. Tällöin on tärkeää ilmoittaa haluttu työsuhteen päättymispäivä irtisanomisilmoituksessa.
Miksi irtisanoutuminen kannattaa tehdä kirjallisesti?
On suositeltavaa toimittaa irtisanoutuminen aina kirjallisesti ja pyytää työnantajalta kuittaus sen vastaanottamisesta. Näin irtisanoutumisen ajankohta voidaan tarvittaessa todentaa.
Muistilista irtisanoutujalle
-
Allekirjoita uusi työsopimus aina ennen nykyisen työsuhteen irtisanomista.
Työpaikkaa vaihtaessa on suositeltavaa aina ensin allekirjoittaa uusi työsopimus ja irtisanoa nykyinen työsuhde vasta sitten.
-
Varmista oma irtisanomisaikasi jo rekrytointiprosessin alkuvaiheessa.
Nykyisen työsuhteen irtisanomisaika on hyvä varmistaa jo varhaisessa vaiheessa rekrytointiprosessia.
-
Voit halutessasi noudattaa myös sovittua pidempää irtisanomisaikaa.
Työntekijä voi halutessaan irtisanoutua myös pidempää irtisanomisaikaa noudattaen.
-
Tarkista lomarahan maksuehdot työehtosopimuksesta, jos irtisanoudut lomakaudella.
Mikäli irtisanoutuminen tulee ajankohtaiseksi lomakaudella, on hyvä tarkistaa sovellettavasta työehtosopimuksesta lomarahan maksuedellytykset.
-
Tee irtisanoutumisilmoitus aina kirjallisesti ja pyydä siitä kuittaus.
Irtisanoutuminen on suositeltavaa toimittaa aina kirjallisesti ja myös pyytää työnantajalta kuittaus irtisanomisilmoituksen vastaanottamisesta.