Tiivistelmä:
- Tekoäly tehostaa rekrytointia, mutta ihmiskontakti pysyy yhä keskeisenä rekrytoinnissa.
- Työnhakijat voivat käyttää tekoälyä työnhaussa, mutta on tärkeää, että hakemuksessa näkyy aito osaaminen.
- Tekoäly voi nopeuttaa rekrytointia, mutta työnhakijan motivaatio on silti olennaista työnantajille.
- Rekrytoinnissa käytetään lainsäädäntöä ja GDPR:n säännöksiä; avoimuus tekoälyn käytöstä on tärkeää.
Kokeneen rekrytoijan mukaan media usein liioittelee tekoälyn roolia rekrytoinnissa. Vaikka se tehostaa niin rekrytointia kuin työnhakuakin, päätökset tekee edelleen ihminen.
Työnantajat ja rekrytoijat hyödyntävät tekoälyä enenevässä määrin etsiessään uusia työntekijöitä. Academic Work -rekrytointiyrityksen tiiminvetäjän Antton Mönkäreen mukaan tekoälyn käyttö on alalla yleistynyt, mutta mediassa sen merkitystä kuitenkin usein liioitellaan.
– Me emme esimerkiksi käytä tekoälyä uusien hakijoiden cv:iden ja hakemusten karsintaan tai pisteyttämiseen. Joku voi toki niinkin tehdä, hän kertoo.
Vahvimmin tekoäly on rekrytoinnissa mukana aivan alkuvaiheessa. On varsin tavallista, että ensimmäinen versio työpaikkailmoituksesta on tekoälyn käsialaa. Ihminen toki antaa tekoälylle lähtötiedot avoimen tehtävän luonteesta ja siitä, mitä haetaan. Lopuksi ihminen tarkistaa ja muokkaa ilmoitusta tarpeen mukaan.
Mönkäreen mukaan tekoäly on avuksi myös, kun työntekijöitä etsitään ilman varsinaista työpaikkailmoitusta. Academic Worksin järjestelmään tietonsa jättäneistä hakijoista tekoäly etsii sopivia esimerkiksi ammattinimikkeen tai osaamisen mukaan. Samoin LinkedIn haarukoi tekijöitä avainsanoilla, vaikkapa henkilön hallitsemilla tietokoneohjelmistoilla.
Ammattilainen voi saada rekrytoijalta yllättäen suoran yhteydenoton, jos avainsanat natsaavat ja työntekijä näyttää muutoinkin sopivalta.
Mönkäre kuitenkin varoittaa laatimasta cv:tä tai hakemusta vain avainsanat edellä. Hakemuksesta paistaa läpi, jos täkyjen taustalla ei ole todellista osaamista ja kokemusta. Avainsanoja pitää käyttää rehellisesti.
Mönkäreen mukaan ainakaan Academic Worksin rekrytoinneissa työpaikkailmoitukseen vastannut hakija ei voi mahdollisten avainsanojen puuttumisen vuoksi jäädä haun ulkopuolelle. Ihmissilmät käyvät jokaisen hakemuksen läpi.
Tekoäly helpottaa rekrytointia
Mönkäreen mukaan tekoälyä ei juurikaan hyödynnetä soveltuvuustestien tai videohaastatteluiden analysoinnissa. Tekoäly voi kyllä tehdä haastattelusta muistiinpanoja. Sen sijaan haastattelun valmistelussa tekoäly voi olla mukana. Se voi auttaa muotoilemaan haastattelukysymyksiä haussa olevan tehtävän mukaan.
– Uskon, että koskaan emme näe sellaista tilannetta, että tekoäly haastattelisi. Ihmiskontakti on rekrytoinnissa tärkeä. Sehän on lopulta kahden kauppa. Myös työnhakija puntaroi, onko työnantaja hänelle se oikea.
Mönkäre sanoo tekoälyn nopeuttavan, tehostavan ja lisäävän rekrytoinnin laatua. Se voi esimerkiksi auttaa löytämään potentiaalisia työntekijöitä, jotka eivät ole vastanneet työpaikkailmoitukseen.
Se saattaa olla avuksi myös, kun pitää viestiä hakijoille ajantasaisesti rekrytoinnin edistymisestä.

Myös työnhakijana kannattaa hyödyntää tekoälyä esimerkiksi haastatteluun valmistautumisessa tai hakemuksen sparraamisessa.
Miten käyttää tekoälyä työnhaussa?
Mönkäre kannustaa myös työnhakijoita käyttämään tekoälyä. Jo haun alkuvaiheessa se voi auttaa haarukoimaan sopivia työnantajia omalta alueelta. Millä alalla on luvassa kasvua? Miten kiinnostavalla yrityksellä menee taloudellisesti? Omaa hakemusta ja ansioluetteloa on myös hyvä sparrata tekoälyn kanssa. Kokonaan sillä ei kuitenkaan kannata työtä teettää.
– Täysin tekoälyn tekemät hakemukset kyllä erottaa. Edelleen ihminen on parempi esimerkiksi oman motivaationsa sanoittamisessa. Ja juuri hakijan motivaatio on se, mistä työnantajat ovat erityisen kiinnostuneita, Mönkäre sanoo.
Myös haastatteluun valmistautumisessa tekoäly on hyvä työkaveri. Sitä voi pyytää muodostamaan tehtävään sopivia kysymyksiä. Ja sen avulla voi hakea taustatietoa organisaatiosta.
– Mitä parempi on käyttämään tekoälyä, sen enemmän siitä on hyötyä työnhaussa. Työnantajatkin arvostavat tekoälyosaamista.
Tekoäly, työnhaku ja tietoturva
Tekoälyn käyttö rekrytoinnissa voi myös mietityttää työnhakijaa. Onhan hakemuksissa paljon henkilötietoja. Pelko on turha. Työnantajat ja rekrytoijat noudattavat Suomessa lainsäädäntöä ja EU:n tietosuojadirektiivi GDPR:n säännöksiä. Tiedot eivät vuoda ChatGPT:n opetusmateriaaliksi. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa avoimuutta. Hakijalle olisi hyvä kertoa, jos rekrytoinnissa hyödynnetään tekoälyä.
Mönkäre uskoo, että tekoälyn käyttö rekrytoinnissa lisääntyy tulevaisuudessa puolin ja toisin. Sekä rekrytointi että työnhaku tehostuvat. Työnhakija voi tehdä aiempaa laadukkaampia hakemuksia aiempaa useampaan työpaikkaan. Työnantaja taas löytää sopivia kandidaatteja aiempaa helpommin.
– Uskon, että tekoälyn ansiosta rekrytoijalle jää enemmän aikaa läsnäoloon, suoraan ihmiskontaktiin, Mönkäre sanoo.
Näin saat tehoa työnhakuun tekoälyllä
- Muodosta kokonaiskuva: tiedä, minne haet. Tekoäly on oiva apu tiedonhakuun. Muodosta kokonaiskuva organisaatiosta, josta haet työtä.
- Sparraa hakemusta: hio työhakemusta tekoälyn kanssa. Miten voisit. sanoittaa osaamistasi ja kokemustasi? Millainen olisi hyvä rakenne cv:hen ja hakukirjeeseen?
- Älä optimoi liikaa: pysy totuudessa, kun kuvailet osaamistasi ja kokemustasi. Älä yritä sisällyttää väkisin työpaikkailmoituksen avainsanoja hakemukseesi ja ansioluetteloon.
Artikkeli julkaistu Tradenomi-lehdessä 1/2026.
Teksti: Anu Vallinkoski
Tekoälykoutsi työnhaun tueksi
Tekoälyavusteinen työnhakukoutsimme Sisu Seppä sparraa kanssasi työnhaun kiemurat kuntoon. Saat apua muun muassa: CV:n ja työhakemusten muokkaamiseen, LinkedIn-profiilin optimointiin, työhaastatteluun valmistautumiseen ja työnhakustrategian suunnitteluun. Kirjaudu 24/7 uraportaaliin ja testaa vaikka heti!
AI Liite
Yhteenveto
Tämä artikkeli käsittelee tekoälyn hyödyntämistä rekrytoinnissa ja työnhaussa. Vaikka tekoäly on tehokas työkalu, joka nopeuttaa prosesseja, kuten työpaikkailmoitusten laatimista ja ehdokkaiden etsintää avainsanojen perusteella, ihmiskontakti ja lopullinen päätöksenteko säilyvät ihmisillä. Työnhakijoita kannustetaan käyttämään tekoälyä apuna esimerkiksi työnantajien kartoittamisessa ja hakemusten hiomisessa, mutta aitouden ja oman motivaation korostaminen on edelleen tärkeintä. Artikkelissa painotetaan myös, että tekoälyn käytössä noudatetaan lainsäädäntöä ja tietosuojamääräyksiä.
Usein kysytyt kysymykset
Miten tekoäly auttaa rekrytoijia löytämään sopivia ehdokkaita?
Tekoälyä käytetään sopivien ehdokkaiden etsimiseen tietokannoista ja LinkedInistä esimerkiksi ammattinimikkeen tai osaamisen (avainsanojen) perusteella.
Tuleeko tekoäly korvaamaan ihmisen tekemät haastattelut?
Ei, ihmiskontaktin merkitys rekrytoinnissa on niin suuri, ettei tekoälyn uskota koskaan hoitavan haastatteluja. Rekrytointi on kahden kauppa, jossa myös työnhakija arvioi työnantajaa.
Miten työnhakija voi käyttää tekoälyä työnhaussa?
Työnhakija voi käyttää tekoälyä apuna sopivien työnantajien etsimisessä, oman hakemuksen ja ansioluettelon parantelussa sekä haastatteluun valmistautumisessa esimerkiksi etsimällä taustatietoa yrityksestä.
Miten henkilötietojen turvallisuus taataan, kun rekrytoinnissa käytetään tekoälyä?
Suomessa työnantajat ja rekrytoijat noudattavat lainsäädäntöä ja EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Tämä varmistaa, että henkilötiedot pysyvät turvassa eivätkä ne vuoda esimerkiksi tekoälymallien opetusmateriaaliksi.
Avainfaktat
-
Tekoälyä käytetään yleisesti työpaikkailmoitusten ensimmäisten versioiden luomiseen, mutta ihminen tarkistaa ja muokkaa lopullisen tekstin.
On varsin tavallista, että ensimmäinen versio työpaikkailmoituksesta on tekoälyn käsialaa. Ihminen toki antaa tekoälylle lähtötiedot avoimen tehtävän luonteesta ja siitä, mitä haetaan. Lopuksi ihminen tarkistaa ja muokkaa ilmoitusta tarpeen mukaan.
-
Vaikka tekoäly voi etsiä ehdokkaita avainsanojen perusteella, esimerkiksi Academic Workilla jokainen hakemus käydään läpi ihmisen toimesta.
Mönkäreen mukaan ainakaan Academic Worksin rekrytoinneissa työpaikkailmoitukseen vastannut hakija ei voi mahdollisten avainsanojen puuttumisen vuoksi jäädä haun ulkopuolelle. Ihmissilmät käyvät jokaisen hakemuksen läpi.
-
Työnantajat ovat erityisen kiinnostuneita hakijan motivaatiosta, jonka ihminen pystyy ilmaisemaan tekoälyä paremmin.
Edelleen ihminen on parempi esimerkiksi oman motivaationsa sanoittamisessa. Ja juuri hakijan motivaatio on se, mistä työnantajat ovat erityisen kiinnostuneita, Mönkäre sanoo.
-
Tekoälyosaaminen on työnhaussa etu, ja työnantajat arvostavat sitä.
Mitä parempi on käyttämään tekoälyä, sen enemmän siitä on hyötyä työnhaussa. Työnantajatkin arvostavat tekoälyosaamista.
-
Työnhakijalle tulisi kertoa avoimesti, jos rekrytointiprosessissa hyödynnetään tekoälyä.
Hän kuitenkin peräänkuuluttaa avoimuutta. Hakijalle olisi hyvä kertoa, jos rekrytoinnissa hyödynnetään tekoälyä.
Mainitut entiteetit
Academic Work -rekrytointiyrityksen tiiminvetäjä, joka kommentoi tekoälyn käyttöä rekrytoinnissa.
Rekrytointiyritys, joka hyödyntää tekoälyä ehdokkaiden etsinnässä mutta ei hakemusten karsinnassa.
Verkostoitumispalvelu, jossa tekoäly haarukoi potentiaalisia työntekijöitä avainsanojen perusteella.
EU:n yleinen tietosuoja-asetus, jota noudatetaan henkilötietojen käsittelyssä rekrytoinnin yhteydessä.