Tradenomiliitto on toiminut tradenomien asialla 30 vuotta

  • Työelämä

Tiivistelmä:

  • Tradenomiliitto perustettiin vuonna 1996, jotta tradenomit saisivat oman edustuksen ja äänen työmarkkinoilla.
  • Liitto kohtasi alkuvaiheessa haasteita, mutta se kasvoi ja vakiinnutti asemansa Akavassa vuonna 2003.
  • Nykyisin Tradenomit toimii ennakoivasti edunvalvonnassa ja pyrkii vaikuttamaan suomalaisen työelämän kehitykseen.

Tradenomit täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi liitto tilasi pienmuotoisen historiikin Tradenomien taipaleesta. Haastattelimme historiikin tehnyttä Mikko Laaksoa ja liiton avainhenkilöitä vuosien varrelta.

Miksi Tradenomiliitto perustettiin?

Tradenomit perustettiin vuonna 1996 edustamaan ammattikorkeakoulusta valmistuneita tradenomeja koulutusjärjestelmän vakiintuessa ja tradenomien määrän kasvaessa.

Tuolloin havahduttiin tilanteeseen, jossa tradenomit tarvitsivat oman äänen ja edustajan. Tradenomien työehdot ja asema tuli turvata, tarvittiin tukea ja neuvoja urakehitykseen, ja tutkinnon tunnetuksi tekeminen ja arvostus tarvitsivat puhtia nekin. Tutkija Mikko Laakso pitää liiton lähtökohtia ”kiehtovina”:

–Aika harvoin meillä on tilanne, jossa kokonaan uusi ammattiryhmä tulee työelämään. Aina kun tällainen tulokas saapuu, sen tulee tietysti raivata itselleen tila, Laakso linjaa.

”Aika harvoin meillä on tilanne, jossa kokonaan uusi ammattiryhmä tulee työelämään. Aina kun tällainen tulokas saapuu, sen tulee tietysti raivata itselleen tila.”

Laakson mukaan sekä tradenomiammattikunnan ja Tradenomiliiton synty on sidoksissa suomalaisen koulutusjärjestelmän kehitykseen. Ammattikorkeakoululaitos perustettiin 1990-luvulla vastaamaan niihin työelämän haasteisiin, joita yhteiskunnallinen muutos toi tullessaan. Tradenomitutkinnosta tuli yksi ammattikorkeakoulujen suosituimmista.

–Aikaisempi merkonomitutkinto oli 1980- ja 90-luvuille tultaessa jo vanhentunut sisällöiltään. Tarvittiin tradenomitutkinto, jonka kaltaisia tutkintoja oli jo muualla Euroopassa, mutta ei meillä.

Tradenomiliitto perustettiin vuonna 1996

Kirkasotsainen startti Tradenomiyhdistys perustettiin Helsingissä 20.3.1996, ja sen perustajajäseniä olivat opiskelija- aktiivit Jonna Ahokas, Juha Rantasaari, Ismo Rantala ja Jussi Sepponen. Uusi järjestö ilmoitettiin yhdistysrekisteriin samana päivänä. Laakso kuvailee yhdistyksen starttia enemmän idealistiseksi kuin ammattimaiseksi ja uutta suuntaa – sekä tiettyä jämäkkyyttä – haettiinkin jo heti seuraavana vuonna.

Uuden johdon (toiminnanjohtaja Ismo Kokko ja puheenjohtaja Pasi Lehtiniemi) luotsaamana liitto solmi allianssin Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY:n kanssa. YTY:n avustuksella liitto pääsi Akavan jäseneksi vuosituhannen vaihteessa, mikä käynnisti edunvalvontatyön ja vauhditti liiton jäsenmäärän kasvua. Alussa toiminta oli aikamoista rimpuilua ja duunia puskettiin ”rakkaudesta lajiin”, kertoo Pasi Lehtiniemi (puheenjohtajana 2000–2004).

− Jäsenkasvu oli vaatimatonta ja rahavirrat vähäisiä. Meillä oli kuitenkin taisteluhenkeä, emmekä halunneet olla mikään heittopussi, muistelee Lehtiniemi.

Tradenomiliitosta tuli Akavan suora jäsen vuonna 2003

Pitkäaikainen valtuuston puheenjohtaja Riikka-Maria Yli-Suomu muistaa vuosituhannen alun yhtä lailla innostavana. Vaikka tradenomit olivat joka paikassa altavastaajia ja moni koki liiton uhkana vanhoille rakenteille, he eivät luovuttaneet.

− Moni oli tullut liiton toimintaan suoraan opiskelijajärjestömaailmasta ja oppimista oli vielä. Mutta meidän piti vaan painaa ja luoda uskoa siihen, että hommat saadaan toimimaan, Yli-Suomu toteaa.

Kattoliiton (YTY & Tradenomit) purkauduttua vuonna 2003 Tradenomiliitosta tuli Akavan suora jäsen, mikä tehosti edunvalvontaa. Myönteisen kehityksen katkaisi muutamaksi vuodeksi liiton hallituksen ja valtuuston välille syntynyt luottamuspula, joka kulminoitui hallituksen eroon.

− Kriisi johtui sekä henkilösuhteiden kiristymisestä että talousvaikeuksista, arvioi Mikko Laakso.

Tutkijan mukaan jonkinlaiset kasvukivut ovat nuorissa organisaatioissa liki väistämättömiä, ja Tradenomit selvisivät omistaan lopulta.

Talouden tasapainottaminen oli silti kova savotta. Kuluja karsimalla ja jäsenmaksuja maltillisesti korottamalla kasvava liitto kykeni laatimaan ylijäämäisiä budjetteja 2010-luvun alkupuolella, mikä mahdollisti tehostuvan edunvalvonnan. Samalla liiton vaikutusvalta kasvoi Akavassa.

Tradenomiliiton edunvalvonta kartoittaa huomista

Edunvalvonnassaan liitto pyrki ennen kaikkea puuttumaan epäkohtiin ja vaatimaan niiden korjaamista. Tätä vahvistamaan perustettiin Edunvalvontariihi, joka pohtii suomalaisen työelämän tulevaisuutta. Edunvalvontariihen kuningasajatuksena on toimia ennakoivasti ja aloitteellisesti ja pyrkiä vaikuttamaan tulevaan työelämäkehitykseen. Liitto on näin kyennyt jättämään puumerkkinsä esimerkiksi työaikalain sisältöön ja perhevapaajärjestelmään, muistuttaa Mikko Laakso.

− Tradenomit on tehnyt selkeitä parannusehdotuksia, jotka on otettu vakavasti. Liitto sanoo asiat suoraan, ilman turhaa pönötystä, arvioi Laakso.

Tradenomiliitto nykypäivänä

Uuden lähestymistavan hedelmä on myös vuonna 2018 julkaistu Maailman paras työelämä -ohjelma. Nykyinen toiminnanjohtaja, vuonna 2019 pestissä startannut Sari Niemi uskoo, että tähän tavoitteeseen päästään rohkeilla avauksilla.

− Me haluamme toimia intohimoisesti ja tehdä asioita yhdessä. Liitto on ollut edelläkävijä alusta saakka ja meillä on vastuu siitä, että No Limits -ajattelumalli elää ja voi hyvin, Niemi toteaa.

Tradenomien puheenjohtajana vuodesta 2020 toiminut Jaakko Hyvönen on samoilla linjoilla: kolmekymppinen ei ole jäähdyttelijä, vaan kiihdyttäjä.

− Organisaatio kasvaa, mutta vielä ei ole jumiuduttu rakenteisiin. Haluamme tuoda uusia ideoita ja uutta virtaa julkiseen keskusteluun – ja koemme, että meitä myös kuunnellaan, Hyvönen toteaa.

Kovalla draivilla tuloksiin

Tutkija Laakso katsoo, että positiivinen, eteenpäin pyrkivä henki ja tietty pilke silmäkulmassa ovat olleet leimallisia tekijöitä Tradenomien 30-vuotisella matkalla. Hänen mukaansa liitolla on myös tiettyä katu-uskottavuutta, jonka ansiosta se pystyy luovimaan kovissakin puhureissa.

− Tradenomeilla on startup-meininkiä ja liitto on keskimääräisesti avoimempi uusille asioille kuin jotkut vanhat, etabloituneemmat organisaatiot. Potkua riittää varmasti myös jatkossa, Laakso arvioi.

Artikkeli julkaistu Tradenomi-lehdessä 1/2026.

Teksti: Sami Anteroinen

Kuvitus: Samuli Siirala

Tradenomiliitto

Rakennetaan yhdessä maailman paras työelämä!

Yhteisössämme on voimaa vain, jos liitymme yhteen! Mitä enemmän meitä on, sitä vaikutusvaltaisempia olemme. Yhteisiin etuhin vaikuttaminen on työtä, jota teemme puolestasi joka päivä. Haluamme solmia kanssasi liiton, jotta maailman paras työelämä olisi mahdollinen meille jokaiselle.

Mitä on edunvalvonta? Työehtosopimukset