Tiivistelmä:
- Tradenomi YAMK-tutkinto koetaan työelämässä laadukkaaksi, mutta tutkinnon tunnettuus kaipaa parantamista.
- Tradenomi YAMK -tutkinnon suorittaneista lähes 90 pitää sen laatua vähintään melko hyvänä.
- Tutkintonimikkeen muotoon Maisteri (AMK) kasvattaisi tunnettuutta ja osaamisen tunnistamista.
- Tutkintonimikkeen vaihtamiseen suhtautuu myönteisesti valtaosa Tradenomien jäsenistöstä ja enemmistö muusta väestöstä.
Suurin osa Tradenomi YAMK-tutkinnon suorittaneista tai sitä opiskelevista uskoo tutkinnon edistävän oman osaamisen lisäksi myös työuralla etenemistä. Tutkinnon laatu koetaan hyväksi, mutta sen tunnettuus kaipaa edelleen parantamista. Tutkintonimikkeen vaihtamiseen muotoon Maisteri (AMK) suhtautuu myönteisesti valtaosa Tradenomien jäsenistöstä ja enemmistö muusta väestöstä. Tiedot selviävät Tradenomien teettämästä kyselystä.
– Tradenomi YAMK-tutkinnon heikko tunnettuus on edelleen iso haaste. Vaikka jäsenemme tuntevat tutkinnon muuta väestöä paremmin, silti heistäkin vain noin puolet tuntee tutkinnon hyvin ja puolet vain osittain tai nimeltä. Työnantajista tutkinnon tuntee hyvin vain noin joka kolmas, sanoo työmarkkinatutkija Joonas Miettinen.

– Suunta tutkinnon tunnettuuden osalta on oikea, mutta se kaipaa edelleen vauhdittamista. On kaikkien etu, että YAMK-tutkinnon tuottama osaaminen tunnetaisiin paremmin työelämässä, sanoo erityisasiantuntija Tuomas Meriniemi. – Tunnettuutta ja osaamisen tunnistamista kasvattaisi parhaiten tutkintonimikkeen muutos.
Noin puolet Tradenomien jäsenistä, muusta väestöstä sekä työnantajista pitää nykyistä tutkintonimikettä epäselvänä. Erityisen kriittisesti siihen suhtautuvat tutkinnon suorittaneet Tradenomien jäsenet, joista 70 prosenttia ei pidä tutkintonimikettä selkeänä ja kuvaavana. Myönteisimmin tutkintonimikkeen muuttamiseen suhtautuvat YAMK-tutkinnon suorittaneet ja kielteisimmin puolestaan yliopistotutkinnon suorittaneet. Yliopistotutkinnon suorittaneista noin 60 prosenttia suhtautuu nimikkeen muuttamiseen kielteisesti ja noin 40 prosenttia myönteisesti.

– Työelämälähtöinen YAMK-tutkinto on luonteva jatkotutkinto ja kouluttautumisväylä AMK-tutkinnon suorittaneille. Kansainvälisestikin ammatilliset ylemmät korkeakoulututkinnot ovat maisteritutkintoja ja YAMK-tutkinto on Suomessakin englanniksi Master of Business Administration, muistuttaa Meriniemi. – Myös kiinnostus tutkintoa kohtaan ja valmistumiseen kasvaa, kun nimike on paremmin tunnistettavissa.
YAMK-tutkinnon laatu ja maine koetaan hyväksi
Tradenomien jäsenistä puolet ja työnantajista noin 70 prosenttia kokee Tradenomi YAMK -tutkinnon maineen työmarkkinoilla vähintään jokseenkin hyväksi. Huonoksi tutkinnon maineen kokevat ovat selvässä vähemmistössä.
– Tutkinto koetaan maineeltaa melko hyväksi tai neutraaliksi. Mainetta selvitettäessä tulevat esiin myös tunnettuuteen liittyvät ongelmat. Merkittävä osa vastaajista ei edes osannut ottaa kantaa tutkinnon maineeseen työelämässä, Miettinen huomauttaa.
Noin 70 % Tradenomi YAMK -tutkinnon suorittaneista tai sitä opiskelevista uskoo osaamisen kasvavan tutkinnon suorittamisen myötä. Yli puolet uskoo sen mahdollistavan vaativampiin tehtäviin siirtymisen, noin puolet helpottavan työpaikan vaihtoa sekä tukevan palkkakehitystä. Lähes 90 prosenttia tutkinnon suorittaneista pitää sen laatua vähintään melko hyvänä.

– Jotta YAMK-tutkinto pysyy laadukkaana ja omaleimaisena, on edelleen syytä pitää kiinni kahden vuoden työkokemusvaatimuksesta ennen opintojen aloittamista, Meriniemi sanoo. – Sillä varmistetaan jatkossakin tutkinnon työelämälähtöisyys ja vastataan myös työelämän muuttuviin osaamisvaatimuksiin.
Aiemman tutkimuksemme mukaan YAMK-tutkinnon suorittaminen kehitti työnkuvia ja vastuita, minkä lisäksi työntekijän motivaatio parani. YAMK-tutkinnon nähdään soveltuvan esihenkilö- ja johtotehtäviin paremmin kuin AMK-tutkinnon. Silti näihin tehtäviin parhaiten soveltuvana tutkintona koetaan edelleen olevan yliopiston maisteritutkinto.
– YAMK-tutkinnon suorittaneiden osaamista valuu hukkaan erityisesti julkisella sektorilla. Vanhentuneet ja turhat kelpoisuusvaatimukset asiantuntija- ja johtotehtäviin eivät tunnista tutkinnon asemaa tai sen tuomaa yliopiston maisterin tutkintoa vastaavaa pätevyyttä. Tutkintonimikkeen uudistaminen vastaisi myös tähän haasteeseen, summaa Meriniemi.
Aula Research toteutti toimeksiannostamme alkuvuodesta 2024 kyselyn, jolla selvitettiin jäsentemme sekä muun väestön näkemyksiä YAMK-tutkinnosta. Aineisto kerättiin 11.3.-1.5.2024. Selvitys on jatkoa vuonna 2023 toteutetulle kyselylle, jossa selvitettiin työnantajien näkemyksiä Tradenomi (YAMK)-tutkintoa kohtaan.
Selvitämme vuosittain myös jäsentemme palkkakehitystä ja työoloja. Jäsentutkimuksemme tuloksiin voit tutustua täällä.
Nyt on oikea hetki liittyä
Tradenomiliiton jäseneksi liittyminen on päätös, jota et kadu. Yksilölliset tarpeesi, porukan vipuvoima, rahanarvoiset edut, yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tradenomiliitto on kaikkea tätä.
AI Liite
Tiivistelmä
Tradenomien teettämän kyselyn mukaan Tradenomi YAMK -tutkinto koetaan erittäin laadukkaaksi: lähes 90 prosenttia tutkinnon suorittaneista pitää sen laatua vähintään melko hyvänä, ja valtaosa kokee sen edistävän osaamista sekä urakehitystä. Tutkinnon merkittävimpänä haasteena on kuitenkin heikko tunnettuus työelämässä, sillä työnantajista vain noin joka kolmas tuntee tutkinnon hyvin.
Tunnettuuden ja osaamisen tunnistamisen parantamiseksi Tradenomit esittää tutkintonimikkeen muuttamista muotoon Maisteri (AMK). Nimikemuutos selkeyttäisi tutkinnon asemaa työmarkkinoilla ja vastaisi kansainvälisiä käytäntöjä (Master of Business Administration), mikä helpottaisi osaamisen hyödyntämistä myös julkisen sektorin asiantuntija- ja johtotehtävissä.
Keskeiset faktat
-
Lähes 90 prosenttia tutkinnon suorittaneista arvioi Tradenomi YAMK -tutkinnon laadun vähintään melko hyväksi.
Lähes 90 prosenttia tutkinnon suorittaneista pitää sen laatua vähintään melko hyvänä.
-
Työnantajista ainoastaan noin joka kolmas tuntee YAMK-tutkinnon hyvin.
Työnantajista tutkinnon tuntee hyvin vain noin joka kolmas, sanoo työmarkkinatutkija Joonas Miettinen.
-
70 prosenttia YAMK-tutkinnon suorittaneista Tradenomien jäsenistä pitää nykyistä tutkintonimikettä epäselvänä.
Erityisen kriittisesti siihen suhtautuvat tutkinnon suorittaneet Tradenomien jäsenet, joista 70 prosenttia ei pidä tutkintonimikettä selkeänä ja kuvaavana.
-
Yliopistotutkinnon suorittaneista noin 60 prosenttia suhtautuu kielteisesti tutkintonimikkeen muuttamiseen muotoon Maisteri (AMK).
Yliopistotutkinnon suorittaneista noin 60 prosenttia suhtautuu nimikkeen muuttamiseen kielteisesti ja noin 40 prosenttia myönteisesti.
Usein kysytyt kysymykset
Miten Tradenomi YAMK -tutkinnon laatu koetaan?
Lähes 90 prosenttia Tradenomi YAMK -tutkinnon suorittaneista pitää tutkinnon laatua vähintään melko hyvänä. Lisäksi noin 70 prosenttia uskoo osaamisensa kasvavan tutkinnon myötä.
Kuinka moni työnantaja tuntee YAMK-tutkinnon hyvin?
Vain noin joka kolmas työnantaja tuntee YAMK-tutkinnon hyvin, ja merkittävä osa vastaajista ei osaa arvioida tutkinnon mainetta työelämässä.
Millä tavoin YAMK-tutkinnon tunnettuutta ja osaamisen tunnistamista voisi parantaa?
Tutkintonimikkeen muuttaminen muotoon Maisteri (AMK) lisäisi parhaiten tunnettuutta ja auttaisi tunnistamaan tutkinnon ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi myös kansainvälisesti.
Miksi julkisella sektorilla YAMK-tutkinnon osaamista ei hyödynnetä täysin?
Julkisella sektorilla on vanhentuneita kelpoisuusvaatimuksia, jotka eivät tunnista YAMK-tutkinnon asemaa tai sen tuomaa, yliopiston maisteritutkintoa vastaavaa pätevyyttä asiantuntija- ja johtotehtäviin.
Aiheeseen liittyvät toimijat ja henkilöt
Tradenomien ammattijärjestö, joka teetti tutkimuksen YAMK-tutkinnon tunnettuudesta ja laadusta.
Tradenomien työmarkkinatutkija.
Tradenomien koulutuspolitiikan erityisasiantuntija.
Tutkimuslaitos, joka toteutti kyselytutkimuksen Tradenomien toimeksiannosta keväällä 2024.