Jenna Hämäläinen, Tampereen seudun tradenomit: ”Yksi valtuustotyön parhaita puolia on verkosto”

Ensimmäistä kauttaan valtuustossa istuva Jenna Hämäläinen on jo päättänyt hakea jatkokautta syksyn valtuustovaaleissa. Alun perin hän lähti mukaan aktiiviseen toimintaan jo opiskeluaikoina Seinäjoella ja Tampereelle muuton jälkeen paikallisyhdistyksen toiminta vei mukanaan. Ehdokkuus valtuustovaaleissa tuntui luontevalta askeleelta paikallistoiminnan jälkeen.

Terveisiä valtuustoryhmien puheenjohtajilta

Mikä sinulle on ollut tärkeintä valtuustotyössä?

Siinä pääsee ihan eri tavalla sisälle päätöksentekoon ja saa ymmärryksen kokonaisuudesta. Jäsenenä on aina kiinnostanut, mitä jäsenmaksulla saa, ja tässä työssä sitä pääsee hyvin tarkastelemaan ja päättämään, mihin rahaa käytetään. Vastuuta on myös kannettava ja pystyttävä omalta osaltaan allekirjoittamaan, että tehdyt päätökset ovat olleet hyviä. 

Onko valtuustoryhmälläsi asioita, joita olette halunneet tällä kaudella edistää?

Koska olemme Tampereen seudun valtuustoryhmä, niin meitä kiinnostaa erityisesti Tampereen seudun asiat. Haluamme varmistaa, että myös täällä on palveluita, tapahtumia ja toimintaa. Tampere on iso opiskelijakaupunki ja opiskelijoiden etujen ajaminen on meille myös tärkeätä.

Mitä valtuustotyö on sinulle opettanut?

Ainakin uudenlaista näkökulmaa omaan työhön. Valtuuston kokouksissa meillä on usein työmarkkinoiden ajankohtaiskatsauksia, ja asiantuntijoilta saa tietoa, miltä oma työ näyttää ammattiliiton ja Suomen näkökulmasta. Tässä oppii koko ajan ja saa kehittää itseään. Työ antaa myös hyvän pohjan ymmärtää valtakunnallista keskustelua paremmin, ja erilaisia uutisiakin on helpompi lukea ja tulkita. 

Tradenomien kevätvaltuusto 2025.

Millainen on roolisi ryhmän vetäjänä?

Tässä roolissa on tärkeää olla aktiivinen yhteydenpidossa oman listan jäsenten kanssa ja toimia linkkinä puheenjohtajiston ja ryhmän välillä. Vetäjänä varmistan myös, että meiltä on täysilukuinen osallistuminen kokouksiin. Rooli on aika nimellinen, kuka tahansa voisi olla ryhmän vetäjä.

Onko ryhmänne aktiivinen virallisten kokousten lisäksi?

Yritämme kokoontua kerran tai pari vuodessa myös kokousten ulkopuolella vapaa-ajan merkeissä. Vaihdamme ajatuksia ja keskustelemme ajankohtaisista asioista myös silloin, kun kokousten materiaalit saadaan. Meillä on myös Whatsapp-ryhmä yhteydenpitoa varten.

Viekö valtuustotyö paljon aikaa?

Ei se ihan valtavasti aikaa vie. Kokouksia on yleensä kaksi vuodessa, yksi keväällä ja yksi syksyllä. Kokouspäivä vie suunnilleen päivän aamupäivästä iltapäivään. Sen lisäksi menee joitain tunteja kokousmateriaaleihin perehtymiseen, ja pari kertaa vuodessa pidetään myös iltakouluja, joissa niitä käydään etukäteen läpi. 

Toki on myös mahdollisuuksia tehdä työtä enemmänkin, jos kiinnostusta riittää. Minulle esimerkiksi kävi niin, että päädyin vaalilautakunnan puheenjohtajaksi eli se vie itseltäni nyt vähän enemmän aikaa.

Mitä sanoisit henkilölle, joka harkitsee ehdokkaaksi lähtemistä, mutta epäilee ajankäyttöään tai osaamistaan?

Ajankäyttöä ei kannata pelätä. Jos muutaman päivän vuodesta pystyy käyttämään, niin se riittää. Erityistä osaamistakaan ei tarvita. Kun on liittynyt liiton jäseneksi, niin on jo jonkinlainen ymmärrys siitä, mihin kuuluu. Se riittää hyvin pohjaksi. 

Millaisia henkilöitä valtuustoon tarvitaan?

Ihan kaikenlaisia, koska tradenomejakin on moneen lähtöön: opiskelijoita, työttömiä ja työssä olevia, johtajia, asiantuntijoita ja työntekijöitä tosi monilla eri aloilla. Meillä pitää siksi myös valtuustossa olla edustus mahdollisimman laajasti opiskeluista työuran eri vaiheisiin.

Mikä sinut on yllättänyt valtuustotyössä ja työmarkkinavaikuttamisessa?

Yllätyksiä ei ole kauheasti tullut. Opiskelijatoiminnasta ja aluetoiminnasta sain jonkunlaisen käsityksen, millaista työtä tämä on. Myös vaaliprosessin aikana sai hakijoille pidetyistä infoista hyvän kuvan toiminnasta. 

Miksi kannattaa lähteä mukaan ehdolle?

Kannattaa rohkeasti hypätä kohti uusia asioita, niin voi itsekin yllättyä siitä, että kuinka hauskaa se voi olla. Yksi valtuustotyön parhaita puolia on verkosto, jonka tästä saa. Kokouksissa kuulee valtuutettujen kuulumisia ympäri Suomen, ja vuosien varrella on usein törmännyt eri yhteyksissä tässä työssä tavattuihin tuttuihin.

Teksti: Mari Lohisalo

Kiinnostuitko ehdokkuudesta?

Kiinnostuitko ehdokkuudesta? Lue täältä, miten valtuusto valitaan!

Lue valtuuston valinnasta